Jo toinen hoivakoti kiinni lyhyen ajan sisällä – Attendon yksikön toiminta Alavudella keskeytetään, korjaavat toimet on jo aloitettu

Uuteen hoivakotiin muutti nopealla aikataululla 50 poikkeuksellisen huonokuntoista vanhusta. Attendo myöntää, että henkilöstömitoitus ei ole ollut riittävä. Se on jo aloittanut korjaavat toimenpiteet, ja toiminnasta vastaa tällä hetkellä usean kunnan Kuussote-kuntayhtymä.

Tanja Nuotio

Jo toisen yksityisen vanhusten hoivakodin toiminta lopetetaan lyhyen ajan sisällä laiminlyöntien vuoksi.

Perjantai-iltana selvisi, että Attendo Pelimannin toiminta on väliaikaisesti keskeytetty Alavudella Etelä-Pohjanmaalla. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Vain kaksi viikkoa sitten Esperi Caren hoivakoti Kristiinankaupungissa suljettiin useiden laiminlyöntien vuoksi.

– Korjaavat toimenpiteet on käynnistetty ja Attendo pyytää anteeksi virheitä toiminnassaan, Attendo toteaa perjantai-iltana verkkosivuillaan.

Attendo kertoo, että Länsi-Suomen aluehallintovirasto on antanut perjantaina 8.2.2019 päätöksen, jolla Attendo Pelimannin toiminta on väliaikaisesti keskeytetty.

Asukkaat kuitenkin jäävät yksikköön, sillä toistaiseksi toiminnasta vastaa usean kunnan Kuussote-kuntayhtymä. Attendon mukaan yhtään asukassiirtoa ei tehdä.

– Kuntayhtymä vastaa toistaiseksi toiminnasta, ja Attendo vuokraa koko henkilöstön kuntayhtymän käyttöön. Lisähenkilöstöä vuokrataan tarvittaessa myös Kuusiolinna Terveys Oy:ltä, jonka alihankkijana Attendo on toiminut, Attendo ilmoittaa tiedotteessa.

Attendo ilmoittaa, että Pelimanni aloitti toimintansa Alavudella 8.1.2019. Yksikkö tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja kevyemmin tuettua palveluasumista ikäihmisille.

– Hoivakodin toiminnan käynnistyttyä taloon muutti nopealla aikataululla noin 50 poikkeuksellisen huonokuntoista ja runsashoitoista asukasta neljästä eri yksiköstä.

Attendo myöntää, että henkilöstömitoitus ei ole ollut viranomaistarkastuksessa riittävä.

– Tarkastuksen myötä yksikköön on jo palkattu hoitajia yli mitoitusvaatimuksen takaamaan asukasturvallisuus. Alkavan viikonlopun sekä tulevien viikkojen työntekijöiden määrä on turvattu. Muita epäkohtia korjataan pikaisesti, jotta tilanne hoivakodissa saadaan normalisoitua mahdollisimman pian.

Attendon aluejohtaja Tiina Talonen sanoo tiedotteessa, että intensiivinen työ asioiden korjaamiseksi jatkuu asiakkaiden turvallisuuden varmistamiseksi.

– Otamme asukasturvallisuuden hyvin vakavasti.

– Olemme käyneet viimeisen kahden viikon aikana läpi tiheällä kammalla yksiköidemme toimintaa, jotta epäkohtia saadaan korjattua. Pyydämme anteeksi toimintamme virheitä sekä niistä asukkaille ja omaisille aiheutunutta huolta ja vaivaa, sanoo puolestaan Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen.

Helsingin Sanomien haltuunsa saaman Avin päätöksen mukaan tammikuussa avatussa hoivakodissa on kuollut kuusi asukasta vajaan kuukauden aikana.

– Kuolemantapauksista ei ole kuitenkaan saatu yksityiskohtaisempia tietoja tai selvitystä siitä, ovatko tapaukset johtuneet hoitovirheestä tai laiminlyönneistä toimintayksikössä, Helsingin Sanomat kirjoittaa 8.1. verkkosivuillaan.

Lehden mukaan Pelimanni-hoivakodista on irtisanoutunut kymmenen työntekijää toiminnan aloittamisen jälkeen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Huutolainen
Kyllä näitä pitäisi jo poliisin alkaa tutkimaan, ei enää anteeksipyyntöjä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajojahdinmakua
Alan kyllästymään näihin uutisiin. Jos ei olisi kysymys Keskustapuolueen edistämästä soteuudistuksesta, ei vaahdottasi lainkaan uutisissa näistä asioista. Epäkohtia saattaa ehkä olla, mutta näissä esille ottamisissa juuri ennen vaaleja on selvää mustamaalaamisen makua Keskustapuoluetta ja Juha Sipilää kohtaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yksityiselle ?
Hoitoalan yrityssektorille on syntynyt uusi aluevaltaus ! Tuo anteeksipyytely ! Jos nyt sattuu käymään niin että voitontavoittelun tiimellyksessä menee muutama ihmishenki sekä henkilökunnankin (onneksi vähäisen) mielenterveys niin pyydellään anteeksi ja "kitketään rikkaruohot" kuten Attendon toimitusjohtaja on sanonut ?!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turha selitellä
Attendo ottaa muiden bisneshoitoloiden tavoin vakavasti vain omistajien rahavirran turvaamisen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Attendo care
Ihme järjestelmä,kun on kannattavaa päästää asiakas kuolemaan.

Vast: Attendo care
Jos siitä saa 5 kertaisen hinnan niin miksi ei.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
halvalla
sain mutta nyt poliisit asialle tätäkö osa ns kansan edustajista haluaa potilaita kuolee karkailee vääriä lääkkeitä liian vähä hoitajia tai lisksi haamu sellaisia
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: halvalla
Juu haamuhoitajat jakaa lääkkeet tai sit vaan päivällä heti iltalääkkeet. Ai niin menikö ne nyt vääriin huoneisiin.....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Korjaustoimet
Korjaustoimet varmaan aloitettu taksojen korotuksilla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Korjaustoimet
Näinhän se menee, asiakas maksaa aina!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tätä riittää... Selitystä
Pyydämme anteeksi toimintamme virheitä sekä niistä asukkaille ja omaisille aiheutunutta huolta ja vaivaa.
Mitä sitä turhia anteeksi pyytelemään, tarkoitus pyhittää keinot...kun tarkoitus on tehdä rahaa kaikin käytettävissä olevin keinoin ja siinä on myös onnistuttu, ei sitä tarvitse anteeksi pyydellä, kaikkihan rahaa haluavat.
Kertokaa mieluummin yhtiön tuloksesta, miten sitä saadaan kasvatettua jne.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahaa rahaa, enemmän rahaa
Viranomaisten pitää tutkia kaikki kyseisen yrityksen hoivakodit ja mikäli epäkohtia ilmenee, niin selitykset eivät riitä..lappu luukulle sitä mukaa. Vanhuksilla rahastaminen pitää saada loppumaan...
Attendon Suomi-pomo rikastuu vauhdilla - Osakepotti jo 231 miljoonaa

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »