Kotimaa

SuPerin ja Tehyn mukaan kyse laajemmasta ongelmasta: Runsasta kikkailua, säästöjä ja ulkoistuksia – Esperi Care myöntää epäkohdat

Esperi Caren hoivakodin sulkeminen kertoo SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan laajemmasta ongelmasta.

Hän näkee yksityisissä hoivakodeissa kaikkiaan kolmenlaista ongelmaa: ensinnäkin niihin otetaan töihin niin sanottuja haamuhoitajia, eli nimi on työvuorolistassa, mutta hoitaja ei koskaan tule paikalle.

Toiseksi yrityksiin palkataan lyhyttä päivää tekeviä hoitajia, joilla työpäivän pituus voi olla vaikka neljä tuntia. Kolmanneksi palkataan kouluttamattomia henkilöitä.

– Kikkailua on lähestulkoon kaikilla yksityisillä hoitoalan firmoilla. Julkisella puolella tätä ei ole läheskään samassa mittakaavassa, Paavola kommentoi lauantaina Lännen Medialle.

Paavolan mukaan yritykset eivät ota työntekijöitä tekemään täysiä tunteja, joten henkilöstömitoitus ei ikinä täyty. Henkilöstömitoituksen suositus on 0,5 hoitajaa asiakasta kohti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Laskennassa saadaan hyvinkin hoitajamäärä mitoituksen mukaiseksi, mutta kyseiset hoitajat eivät tee täyttä työaikaa.

Paavola huomauttaa, että yksityisellä puolella aluehallintovirastot antavat mitoituksia, eikvätkä Avit myönnä lupaa toimintaan ilman tiettyä määrää henkilökuntaa.

Yksityistämisen tahti on Paavolan mukaan vammaisten ja vanhusten hoitamisessa hurja.

– Tulee uusi omistus, niin vähennetään ihmisiä ja otetaan ihmisiä töihin nollasopimuksella. Tällä tehdään tulos, ja hoidon laatu kärsii jumalattomasti. Nyt mennään kovaa vauhtia metsään.

Paavolan mukaan yhteydenotot SuPeriin tulevat jo 80-prosenttisesti yksityisen puolen hoidosta, ja asiat koskevat hoitajamitoitusta ja hoidon laatua. Haamuhoitajista ilmoitetaan viikoittain, ja ilmoitukset ovat lisääntyneet viime aikoina.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kommentoi Twitterissä, että vihdoinkin Valvira kuuli viestin, josta liitto on puhunut liian pitkään. Hän viittasi jo vuosi sitten julkaistuun Esperin jäsenkyselyyn, jossa kerrottiin henkilöstön jatkuvasta ylikuormituksesta, joka vaarantaa potilasturvallisuutta.

– Koko homman taustalla on epäterve kilpailutus. Kunnat tavoittelevat säästöjä ulkoistamalla palvelut, Rytkönen jatkoi.

Valvira ilmoitti perjantaina julkisuuteen, että se keskeyttää välittömästi hoivakoti Ulrikan toiminnan Kristiinankaupungissa aluehallintovirastolta saamiensa valvontatietojen vuoksi.

Valviran mukaan hoivakodin toiminnan tutkiminen käynnistyi aluehallintoviraston saatua lyhyellä aikavälillä useita vakavia asiakasturvallisuuden vaarantumiseen viittaavia yhteydenottoja.

Kristiinankaupungin ja Avin edustajat tekivät hoitokotiin tarkastuskäynnin alkuviikolla. Havaitut epäkohdat liittyivät muun muassa riittämättömään hoitohenkilökunnan määrään, puutteelliseen perushoitoon ja lääkehoitoon sekä esimiestyöskentelyyn.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yritys reagoi ilmi tulleisiin ongelmiin julkaisemalla lauantaina tiedotteen. Toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni myöntää, ettei epäkohtia otettu riittävän vakavasti.

– Tästä olemme erittäin pahoillamme ja tämä on meille tästä tilanteesta kaikkein tärkein oppi. Tämä tullaan laittamaan välittömästi kuntoon, Aarnio-Isohanni totesi.

Hän vakuutti yrityksen palkkaavan lisää työntekijöitä ja vakinaistavan jo töissä olevia.

– Ymmärrämme, että luottamus meitä kohtaan on nyt saanut kolauksen. Teemme paljon töitä palauttaaksemme sen.

Yksityisiä sosiaali- ja terveysalan yrityksiä edustava Hyvinvointiala HALI ry kommentoi, että nyt on tärkeintä saada vanhukset nopeasti hyvän hoidon piiriin ja tilanne normaaliksi.

– Tietojemme mukaan kunnat ja palveluntuottaja Esperi tekevät hyvässä yhteistyössä töitä tilanteen kiireelliseksi selvittämiseksi, Hyvinvointialan toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas totesi.

Myrskynsilmään joutunut Esperi Care on ympäri maata toimiva hoivajätti – Yritys kertoo tukeutuvansa viiteen arvoon

Jussi Orell

Viranomaisselvitysten kohteeksi joutunut Esperi Care on yksityinen hoiva-alan jätti, jolla on toimintaa ympäri Suomen ja joka pyörittää satojen miljoonien eurojen liikevaihtoa. Vuonna 2001 perustettu yritys kertoo verkkosivuillaan liikevaihdokseen 213 miljoonaa euroa. Yrityksellä on yhteistyötä 200 kunnan kanssa eli yli puolet Suomen kunnista on Esperin sopimuskumppani.

Hoivapalveluja muun muassa vanhuksille ja muistisairaille tarjoava Esperi Care kertoo nojaavansa toiminnassaan viiteen perusarvoon: lämminhenkisyyteen, luotettavuuteen, avoimuuteen, asiakaskeskeisyyteen ja tuloksellisuuteen.

Yritys työllistää 6 300 työntekijää, joista valtaosa on sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Yrityksen omistavat eläkeyhtiö Ilmarinen, kansainvälinen sijoitus- ja varainhoitoyhtiö Intermediate Capital Group ja toimiva johto. Palveluasumista myyvä Saga Care Finland Oy on Esperin tytäryhtiö.

Esperi Care syntyi SPR:n yhtiöitettyä liiketoimintansa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Helsingissä entisessä sotilassairaala Tilkassa, jossa on myös hoivakotipalveluja.

Valviran mukaan hoitokoti Ulrikan toiminnan tutkiminen käynnistyi aluehallintoviraston saatua lyhyellä aikavälillä useita vakavia asiakasturvallisuuden vaarantumiseen viittaavia yhteydenottoja. Kristiinankaupungin ja aluehallintoviraston edustajat tekivät hoitokotiin tarkastuskäynnin alkuviikolla. Havaitut epäkohdat liittyivät muun muassa riittämättömään hoitohenkilökunnan määrään, puutteelliseen perushoitoon ja lääkehoitoon sekä esimiestyöskentelyyn.

Yritys reagoi ilmi tulleisiin ongelmiin julkaisemalla tiedotteen lauantaina. Tietotteessa toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni myöntää, ettei epäkohtia otettu riittävän vakavasti.

– Tästä olemme erittäin pahoillamme ja tämä on meille tästä tilanteesta kaikkein tärkein oppi. Tämä tullaan laittamaan välittömästi kuntoon, Aarnio-Isohanni totesi.

Aarnio-Isohanni vakuutti yrityksen muun muassa palkkaavan lisää työntekijöitä ja vakinaistavan jo töissä olevia.

– Ymmärrämme, että luottamus meitä kohtaan on nyt saanut kolauksen. Teemme paljon töitä palauttaaksemme sen, Aarnio-Isohanni sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (67)

Vastaa
työntekijä
kilpailutus
Tyypillisesti työnantaja irtisanoo seuraavaksi työntekijän kun ei ole ollut lojaali työnantajaa kohtaan.
Monissa samanlaisissa paikoissa on täysin sama tilanne harmi vaan ettei työntekijät uskalla puuttua epäkohtiin koska pelkona on lopputili ja se on monelle taloudellinen katasrofi.
Hyvä että tämä hoitaja uskalsi toimia.
kilpailutus on viety hoivapalveluissa jo niin äärimmilleen että on varmaa hoitovirheet sun muut.

tosin kilpailutykset alkaa olla jo joka alalla siinä pisteessä että on vain ajan kysymys koska pakki leviää totaalisesti
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hyökkääjä
Vast: kilpailutus
ennen levisi pakka - nyt pakki
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niitämme Sipilän hallituksen kilpailutusta
Vast: kilpailutus
Niinhän se on, pelolla johdetaan näissä yrityksissä, jotka kohtelevat vanhuksia kuin paskaa, suoraan sanottuna.

Samaan aikaan Marja Aarnio-Isohanni on tienannut yhtiöstä 12 miljoonaa vuosien aikana.

Tämä on saavutettu pitämällä vanhuksia aliravittuina, makaamassa paskoissaaan sängyssä ja laittoman pienillä hoitajamäärillä, jonka johdosta kunnon hoitoa ei ole voitu antaa, kun edes perusasioihin ei riitä väkeä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yrittäjä palkanmaksaja
Liitot lakkautettava
Toivon mukaan on entinen työntekijä tämän jälkeen
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Liitot lakkautettava
Hei: Muuta USAhan ja perusta sinne minkäalan firma tahansa. Ei tarvitse murehtia kun työntekijälle joutuu maksamaan palkkaa, ja jos tekijä ei miellytä niin antaa kenkää samantien! Hei sinä "yrittäjä": Etkö ymmärrä kuka työt tekee ja kuinka paljon, jotta saat jaettua osinkoja, tekijöiden palkka on vain välttämätön riesa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
rude
Vast: Liitot lakkautettava
Minäkin voisin laittaa nimimerkiksi "kokoomuslainen" ja sitten kirjoittaa tekstikenttään, että mielestäni kaikki työntekijän oikeudet joutavat roskakoppaan. Kenties saisin muutaman sympatiapisteen vasemmiston laariin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Täti Monica
Häpeä!
Mihin on kadonnut ihmisyys kaiken tulosvastuun ja ylenemishalun kustannuksella???
Isot yhtiöt pahimpia, kts.Mehiläinen...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EI NE KUULE HÄPEÄ MITÄÄN
Vast: Häpeä!
Vain rahakäärijät bisnesalalla sen tekevät, eivät ole mitenkään
hyvän hyvyttään perustaneet näitä "HOIVA" koteja vaan sitä varten että raha tulee joka luukusta bisnes väelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
asiakas
Vast: Liitot lakkautettava
Kannattaisi sinunkin opiskella yrittäjästä onnistujaksi, joka ymmärtää kuka ne palkat oikeasti maksaa. Sinä olet yrittäjänä palkanjakaja, jos nyt edes mikään yrittäjä olet ollutkaan.

Lisää