Demarien ilmastosyistä ajama raju autotavoite kuumentaa tunteita: "Tahallista tai tahatonta väärin ymmärtämistä"

Sdp haluaa seuraavan hallituskauden aikana linjauksen siitä, milloin uudet polttomoottoriautot kielletään henkilöautoliikenteessä.

Aki Taponen

Sdp:n vaatimus, että seuraavalla hallituskaudella pitää laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä henkilöautoliikenteessä, on saanut aikaan kovaa nokittelua. Sdp:n tavoitteena on puolueen ilmasto-ohjelman mukaan, että Suomessa olisi 750 000 vähä- tai nollapäästöistä autoa vuonna 2030.

– Demarien esittämä luku 750 000 uudesta sähköautosta on vielä poskettomampi kuin liikenne ja viestintäministeriön ilmastotyöryhmän joulukuussa laajasti torpattu esitys. Demarit luulevat, että maamme liikenne sähköistyy kielloilla ja latauspisteillä, kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra arvosteli tiistaina.

Sdp:n kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) paheksui keskiviikkona sitä, että Kopra jatkoi iltapäivälehden väärinymmärryksen aiheuttamaa kohua. Ilta-Sanomat oli joutunut korjaamaan uutistaan, jonka mukaan sdp haluaisi Suomeen 750 000 sähköautoa. Puolue puhui samasta määrästä vähä- tai nollapäästöisiä autoja.

Sdp:n varapuheenjohtajan, kansanedustaja Ville Skinnarin mukaan sdp:n ilmasto-ohjelmaa on tulkittu julkisuudessa vahingossa tai tahallaan väärin ymmärtäen.

– Sdp:n tarkoituksena on luoda selkeä pitkän aikavälin suunnitelma siitä, miten Suomessa siirrytään uuden tekniikan ja uusien käyttövoimien käyttöön. Samanlaisia suunnitelmia on tehty myös lukuisissa muissa Euroopan maissa, Skinnari totesi.

Hän korostaa Lännen Medialle, että siirtymäaika uusien polttomoottoriautojen myynnin kiellossa on pitkä ja aikajana ulottuu 2030-luvun lopusta 2040-luvulle.

– Seuraavalle hallituskaudelle haluamme tämän strategisen linjauksen, mitä se sitten tulee olemaankaan.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki huomautti tiistaina, että sdp:n havittelema määrä sähköautoja vaikuttaisi dramaattisesti Suomen sähkönkulutukseen, joka on jo nyt äärirajoilla.

– Globaalisti sähkön kulutuskysyntä tulee joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksinkertaistumaan vuodesta 2020 vuoteen 2040. On selvää, että pitää löytää uusia uusiutuvia tuotantotapoja ja kapasiteettia tuottaa sähköä mahdollisimman kustannustehokkaasti, Skinnari sanoo.

Demarit korostavat, että ilmastotoimien kustannusten on jakauduttava tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Miten se on mahdollista autoilun osalta?

– Käytettävissä on erilaisia taloudellisia ohjauskeinoja. Me tarkoitamme oikeudenmukaisuudella sitä, että pienituloiset ihmiset ympäri Suomen voivat olla mukana tässä kehityksessä.

Eikö näitä ohjauskeinoja voi konkretisoida?

– No, niitä lähdetään tekemään. Sen takia viittaamme siihen, että seuraava hallitus tekee tätä kokonaisuutta. Nykyinen hallitus on lähinnä näperrellyt tässä asiassa, Skinnari sanoo.

Kokoomuksen Jukka Kopran mukaan nykyhallitus on keventänyt autoveroa portaittain, kun taas demarit esittivät varjobudjetissaan autoveron kiristämistä.

Kokoomus haluaa siirtyä kokonaan auton hankinnan verotuksesta autoilun päästöjen verotukseen.

– Tavoitteenamme on, että sähköä tai biokaasua käytävä ajoneuvo on suomalaiselle aina fossiilista polttoainetta käyttävää autoa kilpailukykyisempi vaihtoehto viimeistään 2030-luvulla. Konkreettinen ja nopea keino olisi käyttövoimaveron poistaminen kaasu- ja sähköautoilta, Kopra sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (43)

Vastaa
lukutaitoinen
Pimeyden ruhtinaat
Mitä väärinymmärtämistä tässä on? Selvästi sanotaan, että SDP haluaa kieltää polttomoottoriautot jonakin päivänä. Demarit ovat kyllä ihan omanlaisensa hörhöporukka, ja joku vielä noita kansan kurjistajia äänestää? Ei ole kaikki muumit laaksossa, ei demareilla eikä heidän kannattajillaan. Lyhytnäköisyys voittaa aina.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.E.
Vast: Pimeyden ruhtinaat
Onko autoilijoiden tehtävä turvata lentäjien halpa polttoaine? Tulee mieleen kun nyt puhutaan jo autoilun kielloista, mutta lentoliikenteen osalta mainitaan ehkä korkeintaan epärealistinen toive päästövähennyksistä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Demari
Vast: Pimeyden ruhtinaat
Olen demari mutta tulen ajamaan bensamoottoriautoa ainakin oman elinaikana eli jotain kolmisenkymmentä vuotta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pop
Vast: Pimeyden ruhtinaat
Olen kokkare ja tulen aina käyttämään lentokonetta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
lappilainen
järki käteen
Lannattaa pitää demareiden suuta soukemmalla ihmisiä asuu
Suomessa muuallakin kuin kehäkolmosen sisällä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Loppuunverotettu
Vai lisää veroja.....
No niin, asia tuli selväksi: demareita en ainakaan äänestä.
Haluavat korottaa autoveroa - ovat jämähtäneet 1960- luvulle....

Mami
Vast: Vai lisää veroja.....
Haluatko maksaa lisää auton käyttöveroa ja bensavero, niihin kokoomus pistää korotuksia, mieti tarkkaan ja ota selvää!
Itse äänestän SDP, monesta muustakin syystä kuin tästä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Öyhättelijä
Vast: Vai lisää veroja.....
Kuule Mami, kumpi on edullisempaa, maksaa käyttömaksua kilometrien mukaan ja bensassa polttoaineveroa, kuten jo nyt tapahtuu, vaiko ostaa hybridi tai sähköauto noin 30.000 rahalla?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Körö, körö ajetaan me...
Melkomoista
"Sirkusta" olisi maassamme demari-vihreät hallituksessa. Vaikka Kokoomus todella "zuhnaili" 2015, parempi apupuolue se olisi PS:lle tulevassa hallituksessa, kuin Kepu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tietäjä
Vast: Melkomoista
Mitäs tekemistä persuilla on isojen poikien pöydässä. Pikkupuolueen paikka on räksyttää oppositiossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Röda
Demarit oikealla asialla!
Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii ankaria toimenpiteitä. Joka muuta väittää kusee omaan nilkkaan. Kokoomus kihnuttaa ja valittaa, jos toiset uskaltavat sanoa totuuden julki. Jokainen on kyllä muuten laatimassa omia ilmasto-ohjelmiaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
nästan grön
Vast: Demarit oikealla asialla!
Pikku ongelma vaan kun torjuntatoimet kohdistetaan vain autoilijoihin. Risteilijöiden ja lentoliikenteen päästöt kasvaa kovempaa mitä autoilijoiden vähenee. Muutenkaan maailmalla välitetä päästöistä niin kuin täällä pohjois-Euroopassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turhaa vouhotusta.
Vast: Demarit oikealla asialla!
Suomen on ihan turhaa alkaa keskustelemaan ilmastonmuutoksesta. Se on kuin hyttysen k*usi valtameressä. Suurimmat aiheuttajat ovat Kiina, Intia, USA. Noista voi aloittaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Olisi hyvä tietää asioista edes jotakin
Vast: Demarit oikealla asialla!
Kun maapallon liiketila etenee 1) kiertoradan muutoksessa nykyisestä melkein ympyrästä soikeaan ja 2) kallistuskulman, nyt noin 23 astetta, pienenemisen suuntaan eli maapallon nousemisessa pystympään sekä 3) pyörimisen vaappumisen vaikutukseen auringon vakaan säteilymäärän kohdistumiseen maan pinnalle, napa-alueille tulevan lämpösäteilyn määrä pienenee. Mikä johtaa siihen, että jossain vaiheessa talven lumet eivät enää ennätä sulaa kesällä. Ja kun siitä tulee vuosittainen tapa, lunta kertyy ja lopulta se muuttuu omasta painostaan jääksi. Yhä laajemmalla ja napa-alueilta etelämmissä alueissa.
Katselin eilen ohjelmaa Arktisen alueen jääpeitteiden sulamisesta. Alueen asukkaat tervehtivät sitä hyvänä asiana. Grönland saa laajenevan kasvillisuuden. Myös Kanadan pohjoisosissa asukkaat saavat mahdollisuuden kasvattaa itse omat kasviksensa. Myös Kiina on tyytyväinen. Merikuljetukset Kiina-Eurooppa lyhenevät noin kahdella viikolla.
Jos demarit haluavat torjua ilmaston luonnollista kehittymistä, se on demareitten oma asia. Mutta on muitakin mielipiteitä ja laajempaa tietoa siitä, missä ja mikä on se ihmisen ilmastonmuutoksen torjuntamahdollisuus?
Kannattaisi tietää enemmän ja ilmastoideologisoida vähemmän. Kun perehtyy maapallon olemukseen vaikkapa "Jääkaudet maapallon vaappumisen tahdissa" lukemisella ja "Meri joka katosi" videon katsomisella, saattaa turhan hömpötyksen mieliä saastuttava vaikutus loppua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
muumimamma
Vast: Demarit oikealla asialla!
"tahallista tai tahatonta väärinymmärrystä"Tässä sekoitetaan kaksi eri asiaa ilmastonmuutos ja ilmansaasteet.Vain toiseen näistä voidaan ihmisten toimesta vaikuttaa ja toiseen ei ihmistä tarvita.Se muuttuu ja on muuttunut miljoonia vuosia ilmankin.Tuo ohjelma "meri joka katosi"on nähtävissä YLE areenassa.Katsokaa sieltä ja viisastukaa.Älkääkä uskoko kaikkia kuten hömpötyksiä esim.että lihansyönnin lopettamisella ilmastonmuutos pysäytetään.Se vasta populismia on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kivipallon luonnonmukaista vaihtelua
Vast: Demarit oikealla asialla!
Muumimammaa peesaten:
Kun nuorin jääkausi alkoi sulaa, maapallon pohjoinen napa oli lähimpänä aurinkoa pohjoisen pallonpuoliskon kesän aikana ja kauimpana pohjoisen pallonpuoliskon talven aikana. Nykyään pohjoisen pallonpuoliskon kesän aikana maapallo on kauimpana auringosta. Johtopäätelmä: Se, mikä sulatti pohjoisen jäätiköt sulattaa nyt etelän jäätiköitä - Etelänapa on eteläisen pallonpuoliskon kesän aikana lähimpänä aurinkoa ja saa sen voimakkaimman lämpösäteilyn.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joku roti
Melkomoista todella
Nimimerkille "Körö, körö ajetaan me". On se kepu mahtava puolue, kun se pystyy jopa sanelemaan, mitä demarit ajattelevat autoilusta Suomessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kriitikko
Herra armahda
Luoja yksin suomalaisia, ja etenkin suomalaisia autoilijoita auttakoon mikäli SDP, vihreät taikka vassarit ovat seuraavassa hallituksessa. Sen jälkeen täällä ei enää autoile, veneile taikka lennä kukaan. Paitsi ehkä vihreiden Aino Pennanen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a
!
(Sosialisti-) Diktatuurissa halutaan kaikki kieltää ,säännellä,pakottaa ja verottaa! Äänestän diktatuuria ja sosialismia vastaan.

Elon Vena
Vasemmistorealismia:
Se on että jokaisen pitää kulkera jalkapelillä ja ilman saastuttavia kenkiä (erittäin paha ilmastohaitta, anturapöly irtoaa niistä) ja lakata työtä tekemästä (päästöjä vain tullee moisesta lisää).
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Elon Vena
Vast: Melkomoista
Muistelen että Kokoomus oli demareiden apupuolueena jokin aika sitten hallituksessa. Hmmm... Nyt Keskustan. Kai niille jäi se vähän kiinni kun aikoinaan olivat valmiit tekemään mitä tahansa päästäkseen hallitukseen. Tais se Junnila olla viimeinen oikeistolainen Suomessa - satakuntalaisethan Kokoomusveljet ja -siskot muistaakseni hänet sitten järjesti pois politiikasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Kotimaa

Väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto kommentoi Postin asioita vuodetulla videolla, joka on kuvattu marraskuussa.
Kotimaa

Postin uusi toimitusjohtaja avautuu sisäisellä videolla ikävästä julkisuudesta ja omistajaohjauksesta: ”Ei meitä ole kukaan ohjannut"

Kotimaan parrasvaloista Brysselin parrasvaloihin. Pääministeri Sanna Marin osallistuu ensi kertaa EU-huippukokoukseen 28 EU-maan pääministerin joukossa.
Kotimaa

Pääministeri Sanna Marinille helppo sitoutua hallituksen "vasemmistopainotteiseen" EU-politiikkaan, arvioi Eurooppa-professori

Keskusrikospoliisi arvioi, että rikollisryhmä United Brotherhood (UB) saattaa olla nopeaa vauhtia lisääntyneiden vanginvartijoihin kohdistettujen väkivaltahyökkäysten takana. Kuva UB:n kerhotiloista.
Kotimaa

Kahdeksan vanginvartijan kimppuun hyökätty puolen vuoden sisällä – viranomaiset epäilevät pahoinpitelyjä liivijengin vastaiskuksi

Komission vihreän kehityksen ohjelma on tässä vaiheessa pääasiassa kokoelma tavoitteita ja painopisteitä, mutta konkretiaa on tulossa pian. Politiikalla etsitään reittiä kohti hiilineutraalia Eurooppaa. Mukana ovat myös luonnon monimuotoisuus ja esimerkiksi kemikalisoituminen.
Kotimaa

Vihreän kehityksen ohjelma saa kiitosta, mutta myös kritiikkiä – vasta toteutus ratkaisee

Kansanedustajat väittävät, että Itä-Suomessa kuuden kunnan alueella on 150 sutta, kun Luken kanta-arvio on 50 sutta.
Kotimaa

Kaksi Itä-Suomen kansanedustajaa kantelee susikanta-arviosta oikeusasiamiehelle – "Arvio ei voi pitää paikkansa, pihasusille välittömästi poistoluvat", kirjoitetaan kantelussa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) piti tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi, ettei Suomella ole mitään konkreettista operaatiota al-Holin leirillä olevien suomalaisten hakemiseksi sieltä pois. Haavisto totesi, että, että viranomaiset ovat valmistelleet suunnitelmia myös leirin purkautumisen varalta.
Kotimaa

Helsinki on varautunut al-Holilta palaavien lasten auttamiseen – "Meillä on valmiudet järjestää vaadittavat palvelut"

al-Holin leiriltä aikanaan Suomeen palaavista poliisi tekee jokaisesta esiselvityksen, jonka perusteella arvioidaan syyllistymistä mahdollisiin rikoksiin.
Kotimaa

Al-Holin leirillä olevien suomalaisnaisten rikoksista vaikea saada luotettavaa näyttöä – muut maat saman ongelman edessä

Levottomuudet Syyriassa ovat jatkuneet, vaikka Isisin vaikutusvalta on merkittävästi vähentynyt. Marraskuun alussa räjähtäneet autopommit nostattivat savupatsaan Damaskoksessa.
Kotimaa

Näkökulma: Poliitikot sysäsivät Isis-lapsiongelman virkamiehille – Hiljainen hyväksyntä ei riitä selkänojaksi

Katri Kulmuni linjasi keskiviikkona keskustan kantoja al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta.
Kotimaa

Katri Kulmuni: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista – Paine ulkoministeri Haaviston ympärillä kasvaa

Ulkoministeri Pekka Haavisto tiedotustilaisuudessa keskiviikkona valtioneuvoston linnassa.
Kotimaa

Ulkoministeri Pekka Haavisto: Minulla ei ole tietoa operaatiosta, jolla suomalaisia tuotaisiin al-Holin leiriltä Suomeen