Kolmella alueella mahdollisuus päästä junaliikenteen piloteiksi – Berner: "Pilotoinnilla voidaan valmistautua rautatieliikenteen isoihin muutoksiin"

Liikenne- ja viestintäministeriö on valinnut alueellisen junaliikenteen pilottien jatkosuunnitteluun Kymenlaakson, Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan hankkeet.

Jaana Mattila

Liikenne- ja viestintäministeriö on valinnut kolme aluetta, joissa alueellisen junaliikenteen pilottihankkeita saatetaan ryhtyä kehittämään. Alueet ovat Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Kymenlaakso.

Kolme valittua pilottihanketta etenevät pilottien jatkosuunnitteluun. Suunnitteluun osallistuvat ministeriön ja valittujen alueiden lisäksi Väylävirasto ja VR-Yhtymä Oy.

Lopulliset pilottikohteet päätetään keväällä 2019.

Ministeriö valitsi nämä kolme aluetta siksi, että niiden hankkeet olivat alueilla jo toimivia ja olemassa olevia matkaketjuja. Alueilla oli myös valmius sitoutua liikenteen kehittämiseen.

– Lisäksi valintaan vaikutti alueen kysyntäpotentiaali ja hankkeen tekninen toteutettavuus joulukuusta 2019 alkaen. Valitut hankkeet ovat myös liikennöintikokonaisuuksia, joilla on mahdollista kehittää ja kasvattaa alueen nykyistä joukkoliikennettä, ministeriö tiedotti keskiviikkona.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan lopulliset päätökset pilottien toteuttamisesta tehdään vasta jatkosuunnittelun ja alueiden tosiasiallisten sitoutumismahdollisuuksien perusteella.

– Rautatieliikenteessä on tulossa isoja muutoksia, kuten rautateiden henkilöliikennepalvelujen avaaminen. Pilotoinnilla voidaan ennakolta valmistautua muutoksiin ja varautua mahdollisiin haasteisiin. Ajatuksena on myös kehittää alueellista junaliikennettä vastaamaan paremmin alueiden tarpeita, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tiedotteessa.

Tavoitteena on hänen mukaansa kasvattaa rautatieliikenteen osuutta kansalaisten liikkumisessa, sillä raideliikenteen lisääminen vähentää myös liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä.

Mahdollisten pilottihankkeiden on tarkoitus alkaa joulukuussa 2019. Liikennöintiä jatkettaisiin kesäkuuhun 2022 saakka.

Ministeriö sai hakemuksia yhteensä 11 kappaletta.

Lue myös: Varsinais-Suomi jäi ilman paikallisjunia – Edunvalvontajohtaja: Ministeriö ei ymmärtänyt alueen potentiaalia

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (22)

Vastaa
Jarrumiehet hävetkää
Juna meni jo?
Ja Turun seutu ei siis mukana. Viimeistään nyt Turussa pitäisi herätä tähän todellisuuteen. Vauhtia lähialueen rautateiden sähköistämiseen (ainakin U:ki, mahd. Naantali) ja kaksoisraiteisiin, sekä raitiotiepäätökseen. Miten nämä kehittämishankkeet (runkobussijärjestelmä, raitiotie, lähijunaliikenne) on saatu läpi Tampereella, mutta Turussa ei yksikään näistä toistaiseksi? Seudut ovat samankokoisia (vielä toistaiseksi), ja täysin vertailukelpoisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niuho
Vast: Juna meni jo?
Yksi iso selittäjä näissä on tietenkin Helsingin päättäjien harjoittama hajoita ja hallitse -politiikka Turkua ja Tamperetta kohtaan. Turun ja Tampereen pitäisi liittoutua keskenään, jolloin ne pystyisivät yhdessä pistämään kampoihin Helsingille, sen sijaan että nyt Helsinki vie meitä kuin pässiä narussa kun kumpikin kilpailee toistaan vastaan helsinkiläisten armopaloista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Olemus- ja käyttäytymiskonsulentti
Vast: Juna meni jo?
"Miten nämä kehittämishankkeet (runkobussijärjestelmä, raitiotie, lähijunaliikenne) on saatu läpi Tampereella"
Ettäs kehtaat vielä kysyäkkin! Tampereella tapeltiin raitiovaunujen väristä ja vain siitä. Tampereella on jo kokemusta nivelautoista, on sähkölinjureista, on … Ei ole raitiovaunuista.
Turussa tapellaan aina ja kaikesta. Ei semmoseen kasaan kannata mitään investoida. Ryppyotsaisten riskaajien pesään. Pelkkä Turun Sanomissa esiintyvä kommentointi kertoo alueen kehittämistarpeet - neljä kansansivistyslaitosta, missä järjestetään kolmen vuoden käyttäytymisen, kielellisen ilmaisun ja esteettisen ymmärryksen kurssit.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Näin se menee
Vast: Juna meni jo?
Samankokoisia muttei millään tavalla vertailukelpoisia, Tamperehan elää ja Turku tekee kuolemaa. Tampere on keskellä kun taas Turku reunassa eikä takana ole mitään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turku rules
Vast: Vast: Juna meni jo?
Turku vetää taloudellaan Suomea eteenpäin. Turussa Bayer ja Meyer tekevät miljardibisnestä. Hämeessä ei päästä edes osaan siitä. Turussa pitää saada hesan päättäjät uskomaan Turun vetovoimaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
toimeksi
Turku on keskellä ja Tampere syrjässä
Siitä huolimatta Turku häviää tamperelaisten kampittamana mm. Ähtärin Pandaradalle tässäkin asiassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yritykset itse tekevät aluetalouden
Vast: Vast: Juna meni jo?
Turku ei vedä itse mitään eteenpäin. Jan Vapaavuori omalla ajallaan ministerinä sai Turkuun Mayerin telakan. Ja sen perään tuli Mercedes Uusikaupunkiin. Molemmat tulivat kapitalististen hallitusten osaavien ja yritysmaailman tuntevien ministerien toimintojen välittäminä (!). Itse telakka ja itse autotehdas olivat ne tärkeimmät toimijat. Molemmissa oli valmiudet oikeassa kohdassa.
Mikä oli kummankin saksalaisen (!) perusosaavan perusosaajan tervetuloa vastustava tapahtuma Turussa, oli Vasemmistoliiton tahto(!) saada Suomen valtio avaamaan maksupiikkinsä telakan rahoituksessa ja Turun talousalueen Vasemmiston ja Vihreitten ala-arvoinen kommentointi Turun Sanomien kaikkiin sekä telakkaa että autotehdasta koskeviin uutisointeihin.
Ei Turku kaupunkina mitään vedä eikä saa aikaiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Surkeus
Turku eristyy ja kuolee
Turku on nyt jäämässä yksin erilaiseen laatutodellisuuteen kuin Tampere ja pk-seutu. Ero tulee olemaan kuin länsi- ja Itä-Euroopalla, mutta käänteisesti. Kun muualla eletään kuin metropolissa, Turussa skrapataan ikkunoita aamulla ja jonotetaan ruuhkassa vaikka työpaikka olisi vain muutaman kilsan päässä. Kaikki on hankalaa ja rumaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ulkomaalainen
Vast: Turku eristyy ja kuolee
Aivan. Turussa on jätetty huoltamatta satama-alueen väyläsyvyydet. Puhdistetaan Saaristomerta. Jäänyt on havaitsematta alusliikenteen pumppausvaikutus: Kun laiva tulee ahtaaseen ja matalaan väylään, se työntää väylän vedet rannoille ja saa aikaan siellä kasvavan eroosion. Laajassa, syvässä väylässä on myös vastaavaa, mutta harmittomammassa mittakaavassa. Tästä rantojen voimistuvasta eroosiosta kiitos Turun Satamalautakunnalle ja erityisesti sen puheenjohtajalle.
On Turun alueen luonnolle parasta kaiken liikkumisen pysäyttäminen ja pysähtyneisyyden kautta vähentää mistään mitään tietämättömän ja mitään ymmärtämättömän nuorison ja erityisesti lasten heihin istutetun ilmastonmuutosahdistuksen määrää.
Suosittelen kaikille turkulaisille luettavaksi
"Jääkaudet maapallon vaappumisen tahdissa"
ja katsottavaksi
"Meri joka katosi"
Tämä suositus erityisesti nuorisolle, lapsille ja heidän vanhemmilleen. Myös muille, jotka eivät halua kantaa mukanaan ilmastonmuutosahdistusta. Se semmoinen harrastus on täysin turhaa oman energian ja mielen tuhoamista
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Veturimiehet heiluttaa
Vast: Juna meni jo?
Toivottavasti seuraava liikenneministeri on Turusta. Turun seutu kaipaa kipeästi liikenneinfraan valtion rahaa. Raideliikenne on tosiaan saatava tuplaraiteiseksi Ukiin, Naantaliin, Loimaalle ja Saloon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jotain hyvää sentään
Vast: Vast: Juna meni jo?
Joo, onneksi se ei ole ainakaan Berner.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pekka
Turku on pian pulassa
Jälleen Turku jää nuolemaan näppejään, kun Tampere kiilaa tässäkin asiassa edelle. Tampereella ei tosiasiassa enää olle pitkään aikaan nähty tarpeelliseksi verrata Tamperetta Turkuun vaan kilpailijana nähdään Helsinki ja muut pohjoismaiden isot kaupungit. Turun päättäjiltä puuttuu kunnianhimo, halu kehittyä ja päätöksentekokyky. Kaupunkikehittämisen 30 vuoden suurin hanke on ollut parinsadan auton saaminen kauppatorin alle! Toivottavasti Turku uskaltaa investoida edes raitiotiehen - ellei 30 prosentin valtionosuus sekin ole jo muisto vain.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ensinnäkin meri
Vast: Turku on pian pulassa
Öö, tampesteri on sisämaakaupunki. Se ei ikinä pääse samoihin mittasuhteisiin, kuin rannikkokaupungit. Siihen on aivan turha panostaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ääni
Täystuho
Taasko berneri on äänessä?
Mitäköhän tuhoja NYT aikaan saadaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
V ja V samassa sillitynnörissä kauhistuttaa
Vast: Täystuho
Ei suinkaan. Turussa Vihertää aivan liikaa äärivasemmalta. Ihan kaupungin väylähallintoa myöten.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Konduktööri
Tunnin juna meni jo
Hyperloopin odotellessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aamutossu
Vast: Tunnin juna meni jo
Aivan, vaatikaamme sitä puolentunnin junaa, jotta olisimme kerrankin ajantasalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Järki käteen
Vast: Vast: Juna meni jo?
Meillä on seudun houkuttimena Muumimaa, autotehdas, Salon teknologia jne. Kyllä tänne pitää saada tuplaraiteet joka suuntaan. Ei kukaan ole kiinnostunut etelä-Pohjanmaan junkkareista tai tuhannesta panda-radan käyttäjästä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aapo
Keskustan vaalikampania
Turussa on niin vähän keskustan kannatusta, ettei tänne kannata satsata. Älkää antako ääniä keskustalle, jos haluatte tunnin junan.

P A
Turku-Rauma-Pori rata?
Tässä yli sata vuotta olemme odotelleet tuota puuttuvaa Turku-Rauma-Pori rataa eikä mitään vaan tapahdu. Ilmeisesti tarvitsemme yksitysen tahon toteuttamaan se?