Kolumni: Asemyyjällä on ongelma – raha makaa siellä, missä ihmisoikeudet ovat ensimmäinen uhri

Aseteknologiaa valmistavan yrityksen johtaminen on kaukaista sukua Alkon ja Veikkauksen johtamiselle. Tuottoa pitäisi tavoitella, mutta samalla olisi minimoitava haitat tai ainakin olla korostamatta niitä. Asekaupassa rahaa ja tahtoa hankintoihin olisi mailla, joissa ihmisoikeudet eivät ole päällimmäisenä mielessä ja jonne ei sen vuoksi voi eikä pidä voida myydä. Omavarainen puolustustarviketuotanto on kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeää, mutta markkinat ovat Suomessa kovin rajalliset.

Jussi Orell

Aseteollisuusyritys Pat­ria tiedotti reilu viikko sitten, että sen toi­mi­tus­joh­ta­ja Olli Iso­ta­lo jättää tehtävänsä välittömästi. Hallituksen puheenjohtaja Esa Rautalinko vahvisti, että käytännössä kyse oli potkuista (LM 4.1.).

Syyksi kerrottiin Patrian strategia, jonka mukaan kasvua haetaan jatkossa kansainvälisestä palveluliiketoiminnasta. Yhtiö siis haluaa lisätuloja myös muusta kuin varsinaisesta tarvikeviennistä.

– Pat­ria on va­kaal­la poh­jal­la, mutta viime vuo­si­na yhtiön ta­lou­del­li­nen tulos ei kui­ten­kaan ole ollut odo­tus­ten mu­kai­nen, tiedotteessa perusteltiin.

Puolustustarvikeyrityksen johtamisen voi kuvitella olevan kaukaista sukua Alkon ja Veikkauksen johtajien hieman paradoksaaliselle työlle. Tulosta on tehtävä, mutta minimoitava haitat tai ainakin olla korostamatta niitä.

Alko valistaa viinan kiroista ja myy samaan aikaan alkoholia. Veikkaus luo toiveita nopeasta rikastumisesta ja tarjoaa mahdollisuuksia siihen, mutta toisella kädellä torjuu peliriippuvuutta.

Itseään kunnioittavan aseteollisuusyrityksen johtajan olisi löydettävä edustamilleen tuotteille ostajia, mutta toimittava eettisesti. Ristiriita tulee siitä, että raha makaa maissa, joissa ihmisoikeudet eivät ole kuuminta hottia. Esimerkiksi tietyillä Lähi-idän mailla olisi sekä tahtoa että varallisuutta hankintoihin, mutta kaupankäynti niiden kanssa voisi merkitä ihmisoikeusloukkauksiin sotkeutumista.

Puolustustarvikekauppa on kansainvälistä liiketoimintaa, jossa kumppaneita haetaan myös ulkomailta. Kuvassa on Patrian ja BAE Systems Australian yhteistyössä kehittämä panssaroitu tiedusteluajoneuvo AMV35.

Patriasta enemmistön omistaa Suomen valtio. Vähemmistöomistus on Nato-maa Norjassa, sillä 49,9 prosenttia yhtiöstä omistaa Oslon pörssissä noteerattu Kongsberg, jonka suurin omistaja on puolestaan Norjan valtio.

Suomalaisten puolustustarvikeyritysten menestymistä pidetään tärkeänä kansallisen puolustuskyvyn kannalta. Rahaa on tultava jostain, jotta järjestelmiä voidaan kehittää myös oman puolustuksen tarpeisiin. Puolustusvoimilta tulleet tilaukset ovat kuitenkin jääneet niin pieniksi, että katseet on suunnattava kansainvälisille markkinoille.

Vientikieltojen rikkominen olisi omiin housuihin pissaamista. Se lämmittäisi hetken, mutta mainehaitta ja sen seurannaisvaikutukset olisivat valtavia, kun kupru tulisi ilmi ennemmin tai myöhemmin.

Kun kyse on asekaupasta, intohimoja riittää. Tämä nähtiin muun muassa vajaa vuosi sitten, kun Patria irtisanoi keskitason johtoa Uganda-vyyhdin seurauksena. Tapahtumaketju käynnistyi suomalaisen liikemiehen kuoltua epävakaassa Ugandassa. Tapauksen tutkinnassa paljastui, että liikemiehellä oli ollut lupa jakaa Patrian esitteitä, vaikka maahan tuskin saisi vientilupaa.

Tapauksen kuohut ovat laantuneet, mutta tarkkailun alla suomalaiset puolustustarvikeyhtiöt, valtion Patria etunenässä, ovat jatkossakin. Niin pitääkin olla.

jussi.orell@lannenmedia.fi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kaksinaamaista
Näitä ristiriitoja on muitakin. Sosialistit ja kommunistit saarnaavat ihmisoikeuksista vaikka historia todistaa että juuri heidän vallassaan olleissa maissa ihmisoikeuksia on rikottu räikeimmin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaksinaamaista
Lisätään tähän joukkoon vielä PS ja muut kansallisnationalistit niin saadaan tykkäyksiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Joku haluaa verorahat
"Itseään kunnioittavan aseteollisuusyrityksen johtajan olisi löydettävä edustamilleen tuotteille ostajia, mutta toimittava eettisesti."

Taitaa suurin osa yrityksistä haluta vain hyödyn itselleen joten haitat ohjataan talousoikeiston tavoin sitten muiden maksettaviksi (alkoholi, tupakka, aseet, sote-tavoiteet, pankki, ..). Yhteistä niille on, että ihminen on yhtälössä vain hyödyke.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaksi avainkysymystä
Kolumnistilla on ongelma:
Mistä se raha tulee sinne, missä sitä on?
Kuka siitä ja sen käyttämisestä hyötyy?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä on oikeastaan ihmisoikeus 2019?
Ihmisoikeudet pitäisi ottaa uudelleen käsittelyyn ja velvoittaa ihmisten kotimaat ottamaan omistaan vastuuta. Esim Irak kieltäytyy ottamasta kielteisen turvapaikanpäätöksen saaneita takaisin, onko sillä perusteella kielteisen päätöksen saaneiden ihmisoikeus vapaasti olla Suomessa ilman että viranomaisilla ei ole 100% varmuutta ketä henkilö oikeasti on. Pitäisikö Irakin tapaiset maat jotka eivät ota omiaan takaisin laittaa esim EUn saartoon ja kaikki avustukset lopettaa? Nyt työläisen ainoa ihmisoikeus Suomessa on lähinnä olevan oikeus maksaa veroja ja sakkoja kiitos poliisien liikenteen sakkorysien jopa 3 km/h nopeuden ylityksestä ..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No johan nyt.
Panssaroitu miehistökuljetusvaunu tai panssaroitu auto ei ole ase. Jos tilaan luodinkestävän mersun, en tarvitse siihen poliisilta aselupaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muistetaan sitten...
Muistetaan sitten jos Suomi koskaan sotaan joutuu, että meille ei saa enää myydä aseita ja jo ostettujenkin aseiden käyttäminen on kyseenalaista, koska onhan se noloa myyjämaalle jos niitä uutisfilmeissä vilahtelee.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kysymys moraalin ja tekojen ristiriidasta
Vuonna 1989 tapahtuneen Tiananmenin eli Pekingin Taivaallisen Rauhan Aukion verilöylyn jälkeen Kiina asettettiin jonkinlaiseen pannaan länsimaiden taholta. Mikä länsimainen valtio lähetti ekana kauppavaltuuskuntansa hieromaan kauppoja jo parin kuukauden sisällä tapahtumista? Aivan oikein- Suomi ! Pitäähän tilaisuudesta ottaa vaari. Ei sen puoleen, Ruotsilla samat ongelmat- jo Palmen aikaan Bofors myi ja kierrätti aseita boikotissa olevalle Saudi-Arabialle kolmannen maan kautta. Mitä isot edellä sitä pienemmät perässä. Rauhaa maailmaan ei saada verellä, raudalla eikä tulella. Mutta pitäähän bisneksen pyöriä, Se on tärkeämpää kuin rauha ja hyvä tahto. War is bisnes- bisnes is war!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kysymys moraalin ja tekojen ristiriidasta
Sorry. Tässä ei ole mitään osaa eikä arpaa jollakin moraalilla.
Hullu saa olla ihan vapaasti, mutta ei tyhmä.
Putinin sanoin - Diplomatia (moraali) on keino peittää todelliset tarkoitukset ja tavoitteet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ongelma ei myyjilla vaan valtiolla.
Ongelma ei suinkaan ole asemyyjilla vaan politiikkojen johtamalla valtiolla.
Hyva esimerkki aseidenmyynnista ja sen ongelmista on Lahi-ita.
Terrorristijarjestot saavat Lahi-idassa niin paljon aseita kuin vain ehtivat ostaa - esim. Iran myy aseita, ohjuksia roppakaupalla terroristijarjestoille kuten Hizbollahille jne.
Mutta kun on kyse Israelista, joka yrittaa puolustaa siviilivaestoaan juuri nailta terroristeilta, niin Suomen antisemiittinen vasemmisto kieltaa aseiden viennin juuri sille valtiolle, jolla on oikeat periaatteet aseiden kayttoon: oman vaeston puolustaminen.
Ongelma on siis polkkypaa-politiikot; terroristeille aseita yllin kyllin - kunnon vaki puolustakoon viattomia kansalaisiaan paljain nyrkein!
Jarjetonta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ongelma ei myyjilla vaan valtiolla.
Kyllä Israel vähän hyökkääkin...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Idässä
Idässä ei ole koskaan ollut ihmisarvoa,ihmisoikeuksia eikä naisten ja lasten oikeuksia . Ne on muumaalaisten rakentamia sairaaloita ja lastenkoteja mitä siellä on ja heillä on omat asetehtaansa siellä . Suomessa tehtyjä koneita käytetään miinanraivaukseen ja rauhan turvaamiseen eikä sotaan .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Idässä
Juuri erilaiset arvot ja oikeudet ovat suurin este yhteistyölle ja vaikkapa kotoutumiselle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jaa?
Ei se minusta ole asemyyjälle ongelma - tai riippuu myyjästä! Jos on tuotetta mitä toimittaa. Jos myyjä on median pestaaman toimittajan hommissa niin ehkä sitten. Muutenkin asekauppa ja aseidenkäyttö ei olisi ongelma jos sitä osattaisin hoitaa oikein. Pikemminkin aseiden puute voisi muodotua ongelmaksi, aseethan on tiettyä tarkoitusta varten kehitettyjä laitteita. Esimerkiksi 45-kiloinen ja 60-vuotias, ehkä jo hiukan fyysisesti parhaimmastaan taantunut naisihminen ei kotinsa turvaa paranna pesäpallomailalla pajoakaan saati sillä että soittelee hengenhädän tullen poliisille joka ehkä onkin muutaman sadan kilometrin päässä. Ongelma? Ongelmaksi voi muodostua se tietty inhimillisen käyttäytymisen piirre että antautujalle käy helposti huonoimmin. Ongelmat on ihmisiin liittyviä ja vain ihmisten ratkaistavia ei ne tule mistään teknisestä laitteesta...