Uutiset

Pennisilta aiotaan vetää välille
Kauppiaskatu–Rettiginrinne

Asemakaavatoimisto esittää, että Pennisilta rakennettaisiin Aurajoen yli Kauppiaskadun jatkeeksi kohti Rettiginrinnettä.
Asemakaavatoimisto esittää, että Pennisilta rakennettaisiin Aurajoen yli Kauppiaskadun jatkeeksi kohti Rettiginrinnettä.

Väittely Aurajoen yli suunniteltavan kevyen liikenteen väylän eli Pennisillan sijoituspaikasta on alkamassa uudelleen. Asemakaavatoimisto tuo ympäristö- ja kaavoituslautakuntaan tiistaina kaavaluonnoksen, jossa esitellään useita vaihtoehtoja. Niistä ehdotetaan ratkaisua, jossa silta vedettäisiin Kauppiaskadun ja Rettiginrinteen välille.

Luonnos on menossa poikkeuksellisesti lautakunnan jälkeen vielä kaupunginhallitukseen. Siellä on määrä tehdä samassa yhteydessä päätös laajan arkkitehtikilpailun järjestämisestä – sekä sillan toteuttamisesta.

Pennisillan rahoitusta ja paikkaa on pähkäilty jo parin vuoden ajan. Kiinteistölaitos teki aloitteen sillan kaavoituksesta keväällä 2007. Seuraavana syksynä kohistiin suurliikemies Rauno Puolimatkan miljoonalahjoituksesta, joka kytkeytyi Kauppiaskatu 1:n kiinteistökauppaan. Lopulta kytky purkaantui, kun kiinteistö meni arkkitehti Benito Casagrandelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sillan rahoitukseen on koko ajan liittynyt myös EU-kuvio, sillä kohde on osa EU-rahoitteista Ihmiselle parempi keskusta -ohjelmaa. Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen (sd) on arvioinut, että perustuksineen Pennisilta maksaisi noin kaksi miljoonaa euroa, ja EU-rahoituksen osuus olisi suunnilleen puolet.

Ihmisille parempi keskusta -hankkeen kehittämisosan rahat tulevat Varsinais-Suomen liiton päätöksillä ja investointiosan lääninhallituksen. Nyt Varsinais-Suomen liitto on huolissaan siitä, että Turun viivyttely vesittää sen myöntämän rahoitusosan merkityksen. Sen vuoksi liitto pyytää Turulta selkeää päätöstä Pennisillan toteuttamisesta tai toteuttamatta jättämisestä toukokuun loppuun mennessä. Vasta sen jälkeen liitto päättää rahoituksen jatkamisesta.

– Tarkoitus on, että kaavaluonnoksen hyväksymisen yhteydessä tehdään myös Pennisillan toteutuspäätös ja hanke vielä aikataulutetaan, Virtanen sanoo.

Viime kerralla
kaksi vaihtoehtoa

Toinen murheenkryyni on ollut sillan sijoitus. Ympäristö- ja kaavoituslautakunta esitti puolitoista vuotta sitten kaupunginhallitukselle, että Pennisiltaa suunniteltaisiin kahteen vaihtoehtoiseen paikkaan: väleille Nunnankatu–Brahenkatu ja Kauppiaskatu–Rettiginrinne. Valinta olisi tehty vasta myöhemmin.

Kaupunginhallitus palautti kuitenkin helmikuussa 2008 kaavaluonnoksen uuteen valmisteluun äänin 7–4. Sitä ennen Sdp:n valtuustoryhmä oli kääntynyt koko siltahanketta vastaan.

Nyt lautakuntaan tuodaan uusi luonnos, jossa pohditaan kuutta erilaista ratkaisua. Ensimmäinen on sellainen, että siltaa ei rakenneta ollenkaan turkulaisten pyhään maisemaan. Kuutosmallia eli sillan sijoittamista kirjastokorttelin ja Aboa Vetus-museon väliin ei ole merkitty laisinkaan kaavakarttaan.

Kartassa olevat vaihtoehdot ovat ”vanha paikka” eli vuonna 1827 palaneen historiallisen sillan linjaus sekä välit Nunnankatu–kirjaston piha, Nunnankatu–Brahenkatu ja Kauppiaskatu–Rettiginrinne.

Asemakaavatoimisto esittää viimeksi mainittua, koska se ”tukee kaupallisen keskustan kehittymistä Kauppatorin itäpuolella kohti esteettisesti vetovoimaista jokirantaa”. Linjaus palvelisi parhaiten pyöräliikennettä ja toisi näkyväksi Vartiovuorelle johtavan väylän.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miinuksiksi kirjataan uuden sillan erityinen näkyvyys Auransillan suunnalta sekä se, että silta ei palvelisi Linnankadun alkupään kehittämistä.

Työt alkuun
vasta 2012

Jos Turun poliitikot hyväksyvät kaavaluonnoksen ja tekevät sillasta toteutuspäätöksen, kohteesta järjestetään ”laajennettu arkkitehtikilpailu”. Asemakaavapäällikkö Timo Hintsasen mukaan kyse on kisasta, jossa perinteisten arkkitehtiehdotusten lisäksi edellytetään myös insinööriosaamista ja taiteellisia ratkaisuja.

– Jos sillan paikasta kyetään tekemään päätös, kilpailu käynnistyisi syksyllä. Se veisi ehkä tuon syksyn ajan, Hintsanen arvioi.

Luonnosta seuraavan asemakaavaesityksen teko edellyttää käytännössä, että kilpailusta pitää olla ratkaisu.

Toteutusaikataulua saattaa lykätä se, jos valtuuston aikaan tekemästä kaavapäätöksestä valitetaan. Missään nimessä siltaa ei kuitenkaan rakenneta ennen kulttuuripääkaupunkivuotta 2011.

– Vuonna 2012, Virtanen vastaa kysymykseen Pennisillan mahdollisesta rakennusajankohdasta.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit