Torilla ei tavata tänä vuonna – Jääkiekkomestarit haluavat juhlimisen sijaan toipua rankan reissun rasituksista

Nuorten leijonien maailmanmestaruuden kunniaksi ei tänä vuonna järjestetä erillisiä voittojuhlia.

Jussi Orell

Alle 20-vuotiaiden maajoukkue nousi jääkiekon maailmanmestareiksi voittamalla sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa loppuottelussa Yhdysvallat 3–2 Kanadan Vancouverissa. Voittomaalin iski Kaapo Kakko aivan pelin loppuhetkillä. Ennen finaalia Suomi oli kaatanut puolivälierissä Kanadan ja välierissä Sveitsin.

Nuoret leijonat voitti maailmanmestaruuden edellisen kerran vuonna 2016. Tuolloin voittomaalin ratkaisi jatkoerässä Kasperi Kapanen. Voitonjuhlat järjestettiin Mäntymäen kentällä Olympiastadionin edustalla Helsingissä kipakassa pakkassäässä. Yleisradio televisioi noin tunnin kestäneen ohjelmallisen juhlan, jota oli paikan päälle saapunut seuraamaan tuhansia jääkiekonystäviä. Yleisöä huudattivat muun muassa Mikael Gabriel ja JVG.

Vuonna 2014 kultajuhlia vietettiin Rautatientorilla.

Vastaavia juhlia ei tällä kerralla järjestetä. Tätä on toivonut joukkue itse muun muassa runsaan matkustamisen aiheuttaman väsymyksen vuoksi.

– Kaikki eivät myöskään pystyisi osallistumaan juhlaan, toteaa Jääkiekkoliiton viestintäpäällikkö Henna Malmberg.

Mestarijoukkueen odotetaan palaavan Suomeen maanantaina illalla. Vaikka erillisiä koko kansan juhlia ei tällä kerralla järjestetä, Helsinki-Vantaan kentällä pidetään kuitenkin vastaanottoseremonia.

– Joukkue muun muassa kukitetaan kentällä, Malmberg kertoo.

Myös Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori kertoi sunnuntaina aamupäivällä, ettei kultajuhlia ole vireillä myöskään kaupungin toimesta.

– Ei ole ainakaan toistaiseksi vireillä, Vapaavuori totesi sähköpostilla.

Juttua on päivitetty klo 10.40. Juttuun lisätty Jääkiekkoliiton kommentit siitä, että joukkue on itse toivonut, ettei erillisiä kultajuhlia järjestetä. Myös jutun otsikko on muutettu Jääkiekkoliitolta saatujen tietojen perusteella.

Lue myös ratkaisuosuman iskeneen Kaapo Kakon mietteet ennen kisoja:

Kaapo Kakko hakee MM-kisoista menestystä ja alhaista varausnumeroa – "Suomella pitää aina olla tavoitteena kulta"

Lue myös: Nuoret Leijonat juhlii jälleen MM-kultaa – Kaapo Kakko ratkaisi loppuhetken osumallaan

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Vähän pelannut itsekin
Pelaajatkin on ihmisiä
Antakaa poikien levätä. Kovaa rallia tuo pelaaminen ja vähäisetkin vapaapäivät menee maajoukkueen mukana. Jätkillä ei ole edes aikaa käydä koulua kun seurat ei anna siihen mahdollisuutta. USA:n pelaajat opiskelevat arvostetuissa yliopistossa, joissa pelaamisen edellytys on menestyä koulussa. Tämä mahdollistaa pelaajan kokonaisvaltaisen kehittymisen ihmisenä ja turvaa tulevaisuuden käy sitten peliuralle mitä tahansa. Myös normaalille elämälle olisi hyvä järjestää aikaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei niin nuori
Vast: Pelaajatkin on ihmisiä
Ja fiksuja nykyään :) Juhlimiseen kuluvat rahat voisi hyvin kanavoida joukkueen tukemiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Quebec
Den glider in
Ei ole maailmanmestaruus mitään ilman kunnon juhlia! Kysykää vaikka Jutilta ja Nurmiselta. Nykypolvi on näitä rusinansyöjiä, jotka mieluummin juo Jaffaa Hesellä kuin karkeloi toreilla. Tähän ne jatkohaaveet sitten tyssääkin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Dan
Ranking
Kaiken hehkutuksen keskellä on hyvä muistaa, että Suomen tasoitusmaali ja sen seurauksena voitto Kanadasta oli kuin suuri lottovoitto ja kaikki tietävät miten mitätön on sen todennäköisyys. Tappio olisi tiennyt Suomen putoamisen sijalle 5 - 6. Nuorten ranking on pelien perusteella: 1) Kanada 2) Venäjä 3) Suomi 4) USA 5) Ruotsi 6) Tsekki. Onnittelut kuitenkin Pikkuleijonille!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juha
Vast: Ranking
Tämä sinun ranking on täysin mitätön, keskity sinä vain siihen pesäpalloon kausi alkaa pian.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivusta seurannut
Keisarin uudet vaatteet
Turhaa hehkutusta taas kumikiekon ympärillä. Kun ottaa huomioon miten paljon näihinkin jannuihin on koko suku vuosikaudet satsannut ja hyysännyt, niin olisi ihme, jos menestystä ei tulisi. Missä maassa täysin epäolennaisen harrastuksen sponssaaminen ja hypettäminen on mennyt näin överiksi? Paljon hyödyllisempää olisi pipolätkän tukeminen lähiöissä kuin parin nuoren älytön hehkuttaminen. Ja sohvaperunatkin voisivat itse opetella liikkumaan lihasvoimin, penkkiurheilusta ei seuraa kuin kansantaudit.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »