Natsilippu ei ole kielletty, mutta poliisi voi silti puuttua: "Joka tilanteessa on mahdollista arvioida hyväksyttävyyttä"

Itsenäisyyspäivän marssilla nähdyt hakaristiliput ovat herättäneet kysymyksiä muun muassa natsisymbolin kriminalisoimisesta. Poliisihallituksen Konsta Arvelinin mukaan poliisi voi puuttua yksilöiden harjoittamaan ääriliikehdintään jo olemassa olevilla keinoilla.

Arttu Laitala
Poliisi poisti kulkueesta hakaristiliput itsenäisyyspäivänä.

Ida Roivainen

Kolmen hakaristilipun heiluttaminen Helsingin keskustassa on poikkeuksellinen näky. Äärioikeistoon liitetyn symbolin esittäminen julkisilla paikoilla ei kuitenkaan ole Suomen laissa kriminalisoitu.

Itsenäisyyspäivänä poliisi puuttui lippujen esittämiseen ja poisti liput katukuvasta. Mutta pitäisikö natsisymbolin esittäminen julkisilla paikoilla kieltää lailla?

– Onhan se lain puitteissa mahdollista, mutta en ota siihen kantaa, pitäisikö niin tehdä. Rikosoikeuden käytön pitäisi olla sellaista, että se on vihoviimeinen keino puuttua ihmisten toimintaan. Sitä ennen pitäisi koettaa etsiä muita keinoja, toteaa poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta.

Arvelinin mukaan poliisilla on tälläkin hetkellä yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitämisen velvoite sekä järjestyslaki, jossa määritellään aika laajasti, minkälainen toiminta yleisillä paikoilla on kiellettyä.

Kiellettyyn toimintaan kuuluvat muun muassa pelottelu ja uhkaava käyttäytyminen, jota ei ole rajattu tiettyyn tekotapaan. Järjestyslakia tulkitsemalla poliisi voi siis hyvin laajastikin puuttua epäsopivaan toimintaan.

– Yleinen järjestys on käsitteenä sellainen, että siinä tarkastellaan keskivertosuomalaisen tai Suomessa asuvan ihmisen käsitystä siitä, mitkä hänen oikeus- ja moraalikäsitykset sekä rauhantunne ovat. Kun nämä alkavat olla ristiriidassa jonkin tietyn toiminnan kanssa, yleinen järjestys häiriintyy ja silloin poliisin pitää siihen puuttua, Arvelin sanoo.

Poliisilla on siis velvollisuus puuttua myös sellaiseen toimintaan, joka ei ole rikollista mutta joka rikkoo yleistä järjestystä.

Itsenäisyyspäivän natsikulkue ja hakaristiliput ovat herättäneet kysymyksiä myös siitä, miten Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) oikeuskäsittelyn viivästyminen vaikuttaa liikkeen toimintaan.

Sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat aikaisemmin päättäneet liikkeen lakkauttamisesta, mutta PVL on hakenut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, joka ei ole vielä antanut päätöstään asiassa.

Nyt pelkona on muun muassa se, että liike jatkaa toimintaansa ja siihen kiihottamista samalla, kun korkein oikeus pohtii, ottaako se asian ratkaistavakseen.

– Kyse on aatteesta. Eihän se aate kuole, vaikka yhdistys lakkautettaisiin. Valitettavasti kansallissosialismi ei ole kuollut, vaikka natsi-Saksa lopetettiin 1945. Yleisesti ei voida puuttua jonkin lakkautetun yhdistyksen toimintaan ainoastaan sillä perusteella, että he ilmestyvät katukuvaan, Arvelin sanoo.

Hänen mukaansa minkä tahansa ääriliikkeen toimintaan puuttumisessa kyse on ennen kaikkea yksilön toiminnasta, josta pitäisi pystyä tunnistamaan jotakin kiellettyä.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sen jäsenet jatkavat laittomana lakkautetun liikkeen päätöksentekoa ja yhdistyksen puolesta toimimista. Myös PVL:n harjoittamaan muukalaisvihaan, syrjintään ja väkivaltaan voidaan puuttua.

Nämä ovat sellaisia tekoja, jotka voivat olla Arvelinin mukaan myös rikosoikeudellisesti tarkasteltuna rikoksia. Yhdistyksen lakkauttamista koskevassa tuomioistuinkäsittelyssä ei kuitenkaan ole otettu kantaa rikosoikeudelliseen puoleen, vaan ainoastaan toiminnan hyvien tapojen vastaisuuteen.

– Korkein oikeus käsittelee tapausta varmasti sen aikaa, kun katsoo tarpeelliseksi. Omasta puolestani en näe mitään syytä sille, että heidän pitäisi käsittelyä nopeuttaa, koska Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja muiden vastaavien ääriliikkeiden toiminnan kannalta poliisilla on hyvät valmiudet puuttua toimintaan jo nyt.

Arvelinin mukaan joka tilanteessa poliisilla on mahdollisuus arvioida toiminnan hyväksyttävyyttä ennen kuin se on vielä edes rikollista – kuten itsenäisyyspäivänäkin nähtiin.

– Se lähettää hyvin vahvan ja selväsanaisen viestin poliisin toiminnasta. Tässä on selkeästi kyse sellaisesta menettelystä, että se ei ole millään tavalla tässä yhteiskunnassa hyväksyttävää.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Miksi ei
Sivistysmaissa kaikki natsitunnukset ovat kiellettyjä, miksi ne ovat meillä yhä sallittuja ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi ei
Mainitse maat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi ei
Mistäs tällaisen ”faktan” repäisit? Kyllä nuo useimmissa maissa ihan laillisia ovat. Sanan- ja mielipiteenvapaus jne...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi ei
Pinocciolle ja muille tiedoksi. Saksa, Ranska, Slovakkia, Tsekki, Ukraina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jo vain
Mitä enemmän maamme etuja puolustavia liikkeitä ajetaan ahtaalle "laillisilla" keinoilla, sitä vahvempia mielenilmauksia tullaan näkemään, symboleineen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo vain
No niin, saatiin päivän huumoriviesti. Mitenhän saat tuosta ääliölaumasta maamme etua ajavan liikkeen? Kyseessähän on, suora lainaus heidän sivuiltaan, liike, joka pyrkii väkivaltaisen vallankumouksen kautta kumoamaan Suomen valtion ja pyrkivät alusmaaksi ruotsalaisjohtoiseen kansallissosialistiseen totalitaariseen valtioon. Eli siinä tuli kumotuksi se ”maamme etu”. Rahoituskin järjestyy noille itänaapurin puolelta, joten hienoja miehiä varmastikin :-)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo vain
Jos kyse on "Pohjoismaiden/Suomen/whatever vastarintalikkeestä", niin se on rikollinen liike ja kuuluu historian romukoppaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kertokaas ny kaverille
Mistä he saivat ko. liput?
PS. kaverille kysyn
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kertokaas ny kaverille
Monet militariaan erikoistuneet nettikaupat myyvät, ihan kotimaisetkin. Ja miksi eivät myisi kun laillisia ovat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kertokaas ny kaverille
Ostaisin kaksi ehkäisykumia. Eeei, en minä itselleni, mutta kun kaveri ei kehtaa kysyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Keskivertosuomalaiseltaki
Vaaditaan ilmeisesti tarkkuutta ilmaistaessa huolensa vanhusten hoidosta, lastensuojelusta, leipäjonoista, veroista. veroluonteista lisääntyvistä maksuista, elinkustannuksista. sotesta, maakuntahallinnosta ym.- Viranomainen voi tulkita huolet epäsopivaksi ilmaisuiksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hienoa
Hakaristi kielletty mutta liivijengien liivit ei? Jos omalle kohdalle osuis 10 hakaristilippua heiluttavaa henkilöä tai 10 moto liivijengiläistä niin veikkaan että lipun heiluttajat ei vaikuttais juuri mitenkään mutta liivijengiläiset ympärillä saattais laittaa housuun pienen kikkareen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa
Eivät uskaltaneet kieltää mopomiesten liivejä, kun pelkäävät rikollisjengiä, jotka saattavat vielä muistuttaa asiasta tuonkin jälkeen.... Sensijaan lipun heiluttajista miltei 100 % on normaaleja töissäkäyviä kansalaisia, joista ei ole mitään vaaraa, siksi oikeuslaitos on ottanut tavoitteekseen heidän kyykyttämisensä....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sitä saa mitä tilaa
Valitettavasti ollaan jo pisteessä, josta ei puhumalla selvitä. lakeja on muutettava.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sitä saa mitä tilaa
Niin, kannattaisi puuttua niihin syihin, jotka saavat ihmiset kaduille marssimaan kaduilla hakaristilippujen perässä.

Ainoastaan idiootti torvelo lähtisi tässä tilanteessa kieltämään lippuja. Ne ovat oire, eivät tauti. Niiden kieltäminen on kuin lääkitsisi umpisuolentulehdusta buranalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihme haloo jostain lipuista
Kyllä nyt saadaan isoja otsikoita ja haloota joistakin lipuista. Antaa ihmisten liehutella mitä lippuja haluaa, ei pidä provosoitua sellaisesta, naureskella vaan ja jatkaa matkaa. Tässäkin tapauksessa oli varmaan tarkoitus vain ärsyttää ja näköjään onnistuivat siinä. Kun olisi vaan oltu,.että heiluta mitä tykkäät, ei kiinnosta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ihme haloo jostain lipuista
Samaa mieltä. Ei ne kauaa jaksa hakea huomiota kun ei sitä anneta. Kyllä maailmaan lippuja mahtuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ihme haloo jostain lipuista
Oikein, että poliisi takavarikoi natsiliput, joilla ei ole mitään tekemistä itsenäisyyden ja vapauden kanssa. Ne liput eivät kuulu kaduille vaan museoihin muistuttamaan natsien rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ihme haloo jostain lipuista
Poliisin toiminnasta pitää tehdä kantelu. Poliisin toiminta muistuttaa totalitääristä mielivaltaa, kun aletaan poistamaan laillisia, historiallisia lippuja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ihme haloo jostain lipuista
Make, mitä muuta pitää takavarikoida tuolla samalla perusteella?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kielletty useassa EU maassa
En usko että Suomi kieltää natsilippuja koska valta. Järjestelmä haluaa pitää kansan ääriliikkeiden pelossa ja käyttää tilannetta poliittisesti hyväkseen.
Mutta ainahan voin olla väärässä...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kielletty useassa EU maassa
Jos natsilippu kielletään, pitää samalla kieltää punainen työkalulippu. Se aiheuttaisi suomalaiseen Kansan Tahto -ryhmään vakavia ryppyjä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kielletty useassa EU maassa
Liennee työkalulipun kieltäminen hankalaa kun kieltäjien parissa saatta olla entisiä taistolaisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitäminen parani kun poistettiin kolme kankaanpalasta. Miten?
Kun ei mitään puuttumiskynnyksen ylittävää luonnostaan tapahtunut, niin pitihän poliisin nyt jokin konflikti aikaansaada. Varsinkin kun mediakin vieressä vaatii edes jotain natsi-lööppi materiaalia. Videon perusteella se vastustelukin oli lähinnä lipusta kiinnpitäminen. On ne hurja uhka.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitäminen
Olisi mennyt vuoden odotus hukkaan jos niitä kolmea hakaristilippua ei olisi löytynyt kulkueesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiihotus testi
Ehdotan enikerraksi marssia,jossa liehuvat mm,hakaristilippu,antifan lippu,punalippu sirpillä ja vasaralla,isis lippu,etelävaltioiden lippu,sateenkaari lippu,ym mahdollisesti joitakin kiihottavia lippuja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiihotus testi
Mutta tuohan on mahtava idea! Otetaan samaan marssiin vielä ateistit ja kristilliset, ja marssin lopuksi torilla suuri joukkohali :-).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.