Uutiset

Turku saatteli suomalaiset rauhalliseen joulunviettoon

Perinteinen joulurauhan julistus keräsi jälleen Turun Vanhalle Suurtorille reilusti yli 10 000 kuulijan joukon. Julistuksen luki kymmennettä kertaa uransa aikana Turun apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto.

Kirpeä pakkassää pureskeli nenänpäitä Turun Vanhalla Suurtorilla, kun Tuomiokirkon kello löi keskipäivän 12 lyöntiään. Taisipa taivas heitellä muutaman taidokkaasti muotoilemansa lumihiutaleenkin juhlaväen toppatakkien olkapäille ja pipojen kärkiin kimaltelemaan.

Knuutien perhe oli asettautunut hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkamista Suurtorin reunamille. Neljäkymmentäviisi vuotta Turussa asuneet Marja-Liisa-mummi ja Risto-vaari olivat varanneet evääksi glögiä, pipareita ja suklaata.

Pienet pojanpojat, Jasper, 3, ja Jeremias, 5, mutustelivat toppahansikkaat käsissään piparkakkuja.

– Pojan perhe saapui Kokkolasta meille joulunviettoon. Olemme käyneet kuuntelemassa joulurauhan julistuksen joka vuosi jo silloin, kun oma poikamme olivat lapsia. Tämä on meille hyvin pitkä perinne, Marja-Liisa Knuuti kertoi.

– Joulunvietto alkaa tästä. Tilaisuuden jälkeen menemme kotiin syömään ja sitten joulupukki tuo lahjat, pikkupoikien äiti Johanna Knuuti kuvaili perheen aattorutiineja.

Edellisvuosien tapaan Vanhan Suurtorille, Brinkkalan parvekkeen tuntumaan oli kerääntynyt reilusti yli 10 000 ihmistä kuuntelemaan joulurauhan julistusta. Kotiensa lämmössä, tv-ruutujen ääressä joulunrauhan alkamista odotteli tuttuun tapaan yli miljoonan ihmisen kuulijakunta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään, Turun apulaiskaupunginjohtajan Jouko K Lehmuston ääni kimpoili Suurtorin vanhojen rakennusten kiviseinistä.

Lehmusto luki joulurauhan julistuksen tänään viimeisen kerran. Lehmusto on ehtinyt kääriä julistusrullan auki Brinkkalan parvekkeella jo kymmenenä vuotena peräkkäin. Ensi vuoden alussa mies siirtyy viettämään ansaittuja eläkepäiviään ja ensi jouluna julistus kajahtaa jonkun toisen äänellä.

Vuodet, vuosisadat ja joulurauhan julistuksen lukijat vaihtuvat, mutta turkulaisten ikioma perinne jatkuu kuten se on jatkunut jo lähes 700 vuotta.

Ensimmäistä kertaa ihmiset kokoontuivat kuuntelemaan joulurauhan julistamista Turun Vanhalle Suurtorille 1320-luvulla. Tämän jälkeen traditio on jätetty väliin tiettävästi vain muutaman kerran suuren vaaran uhatessa.

Joulurauha jätettiin lukematta Ison vihan aikana 1700-luvulla ja Suomen sodan aikana 1809. Myös vuonna 1917 ja talvisodan alussa vuonna 1939 joulurauha jäi julistamatta, kun etulinja kävi pakon edessä vastahyökkäykseen jouluaattona.

Keskiajalla joulurauhan julistaminen oli tapana useimmissa pohjoismaisissa kaupungeissa. Traditio oli tärkeä osa yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitoa, jossa kirkolla oli keskeinen merkityksensä.

Julistukseen liittyi määräyksiä juhlapyhien vietosta. Tulipalovaaran takia lattioille kiellettiin levittämästä olkia. Joulurauhan julistamisen jälkeen kaupankäynti ja muu arkinen ahertaminen loppuivat. Joulurauha alkoi jouluaatosta ja jatkui Nuutin päivään kestäen 20 vuorokautta.

Rajoitukset koettiin tärkeinä silloista yhteiskuntarauhaa, sillä vapaa-aika jätti paljon aikaa pahantekoon ja kepposteluun. Joulun aikana rikoksista annettiin kovempia tuomioita kuin muulloin.

Nykyisen joulurauhan julistuksen sanamuodon väitetään pohjautuvan kuningatar Kristiinan käskykirjeeseen 1640-luvulta.

TS

Turun apulaiskaupunginjohtajalle Jouko K. Lehmustolle joulurauhan julistus tänä vuonna jäi hänen viimeisekseen. Lehmusto siirtyy ensi vuoden alussa eläkkeelle.

Turun joulurauhan julistus keräsi paikan päälle Vanhan Suurtorin tuntumaan tänäkin vuonna nenänpäätä kipristeleväsä pakkasesta huolimatta sankoin joukoin väkeä.

Knuutien perhe oli varautunut julistuksen kuulemiseen kuuman glögin ja piparkakkujen kera. Johanna (vas.) ja Jouni (oik.) sekä heidän pienet poikansa, 3-vuotias Jasper ja 5-vuotias Jeremias, olivat saapuneet joulunviettoon Kokkolasta saakka Jounin vanhempien Marja-Liisan ja Riston luokse Turkuun.

Laivaston soittokunta viihdytti perinteisesti juhlayleisöä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Surullinen
Tilastollinen joulu
Kovin on se Jumala tästäkin joulu-uutisesta unohtunut. Tilastot ovat tärkeämmät.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
sx
varmuuskertoimella?
Näytti olevan televisiossa viivästettynä n. 7 s, ainakin radioon verrattuna.

Varmaankin ihan siksi, että yhä kasvava joukko niitä, joille ei Joulua tule, ei vaan pääsisi saamaan mahdollisilla tempauksillaan ääntään kuuluville, vaan sellaiset saataisiin äkkiä katkottua pois Suurta Hymistelyä pilaamasta.

Saattaisi tulla hyväosaisella paha mieli, jos köyhistä muistutellaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Täti Ruotsissa
Oikea joulutunnelma
Jo yli 20 vuotta olen voinut seurata joulurauhan julistusta suorana lähetyksena sieltä Suomen Turusta Ruotsin TV:n kautta. Koska jo lapsena seisoin usein siellä samalla paikalla, tunnen joulun alkaneen kun näen tämän.