Ulkomailta palannut suomalaislapsi voi olla piilomaahanmuuttaja

Ulkomailla asuneiden ja kotimaahan palanneiden suomalaislasten identiteetti sekä suomalaisina että maahanmuuttajina jää usein piiloon. Kasvatustieteiden maisteri Anu Warinowskin väitöstutkimus paljasti, että vaikka ulkomailla asutut vuodet ovat vaikuttaneet lapseen, muut näkevät hänet ainoastaan suomalaisena.

Warinowskin väitöstutkimuksesta käy ilmi, että ulkomailla asuneet lapset voivat olla samalla sekä suomalaisia että maahanmuuttajia, eräänlaisia piilomaahanmuuttajia. Nämä lapset eivät ole aiemmin olleet Suomessa laajan tarkastelun kohteena.

Warinowski on tutkinut ulkomailla asuneita lapsia, jotka Suomeen muutettuaan käyvät pääosin tavallista peruskoulua. Aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa lasten kotimaan kouluiksi valikoituivat kansainväliset koulut.

Warinowskin tutkimalle oppilasryhmälle ei ole suunnattu peruskoulussa erillisiä tukitoimenpiteitä. Warinowskin mukaan ulkomailla asuneet lapset tulisi nähdä koulussa paluuoppilaina, joilla on omat erityistarpeensa. Nämä erityistarpeet kohdistuvat erityisesti lasten identiteetin tukemiseen sekä sosiaalisten suhteiden muodostamiseen.

Lapset jäävätkin muutoissa pääosin perheensä tuen varaan. Tutkimuksessa käytetty perhetutkimuksellinen lähestymistapa on harvinaista ulkomailla asuneiden lasten kansainvälisessä tutkimuksessa.

Warinowskin väitös tarkastetaan Turun yliopistossa ensi perjantaina.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
5j26
wqr
Ja dna testi kaikille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Wulkan
Suomeen muutto pelottaisi
Asun ulkomailla ja vaimoni ei ole suomalainen. Lapsemme ovat syntyneet Suomessa, missä käymme harvoin. Mutta kaikki puhuvat lähes ikäistensä tasoista suomea, siitä olen pitänyt huolen muun muassa lähes jokailtaisella lukemisella.

Lasteni, etenkin heistä vanhimman, identiteetti on vahvasti suomalainen, vaikka en ole suomalaisuutta erityisesti heille tuputtanut. Heille on syntynyt värittynyt illuusio Suomesta parempana paikkana kuin se onkaan. Juuri suomalaisuus erottaa heidät paikallisista.

En oikein tiedä milloin uskaltaisin viedä heidät seuraavan kerran Suomeen. Pelkään että havaitessaan joidenkin asian olevan huonosti Suomessa, se murtaa heidän identiteettinsä. Suomeen muuttaminen ja koulun käyminen siellä voisi olla melkoinen jysäys. Täällä puututaan heti koulukiusaukseen ja myös tyttöjen väliseen kieroiluun, ja sitä ei edes käytännössä esiinny. Lasten väliset erimielisyydet selvitetään heti, vaikka sitten vanhempien opastuksella. Lasten vanhemmat kokoontuvat säännöllisesti ja ovat selvillä lastensa sosiaalisista suhteista.

Suomen kouluissa taas pätevät kadun lait, ei tulisi kysymykseenkään että opettajat selvittäisivät oppilaiden välisten riitojen syyt perin juurin. Tappelut käsitellään "järjestyshäiriöinä" ja syyt jätetään selvittämättä. Näin se oli minun lapsuudessani ja kuulemma valitettavasti nykyäänkin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »