Migrissä riittää töitä ruuhkaksi asti – virasto palkkaa uusia työntekijöitä ja vakinaistaa osan määräaikaisista

Migrin palkkaukset johtuvat muun muassa lain uusista vaatimuksista turvapaikkahakijoiden käsittelyajoissa.

Ulla Jäske

Maahanmuuttovirasto Migri palkkaa tulevien kuukausien aikana noin 50 uutta osaajaa maahanmuuton asiantuntijatehtäviin. Migrin apulaispäällikkö Raimo Pyysalo lisää, että lisäksi puolet eli noin 240 viraston määräaikaista tehtävää vakinaistetaan.

Uusia työntekijöitä on haussa esimerkiksi oleskelupien käsittelyyn maahanmuuttoyksikköön ja turvapaikkayksikköön.

Yksi syy rekrytointeihin on laissa. Tänä vuonna voimaan tullut laki nimittäin määrää, että turvapaikkahakemus käsitellään alle kuudessa kuukaudessa.

– Tavoitteemme on tehdä laadukasta työtä, ja se vie aikaa, joten väkeä täytyy lisätä.

Virastossa työskentelee paljon esimerkiksi juristeja, hallinto- ja yhteiskuntatieteilijöitä ja asiakaspalvelun ammattilaisia. Pyysalo toteaa, että maahanmuuton erityisosaaminen kehittyy työssä oppimalla ja perehdytyksellä.

– Osaan apulaistarkastajien tehtävistä sopii koulutustaustaksi myös ammatillinen koulutus. Apulaistarkastajia työskentelee esimerkiksi asiakaspalvelussa.

Turvapaikkayksikössä on myös avoinna ylitarkastajien tehtäviä.

– Meitä on nyt yhteensä noin tuhat, ja ensi vuoden alkupuolella meitä tulee olemaan sata enemmän, Pyysalo laskee.

Helsingissä työskentelee kuutisensataa migriläistä ja loput kymmenessä eri toimipisteessä eri puolilla Suomea. Toimipisteitä on muun muassa Lappeenrannassa, Raisiossa, Vaasassa, Oulussa, Tampereella ja Rovaniemellä.

– Tarkoituksena on, että palvelut ovat kohtuullisen etäisyyden päässä oleskeluluvan hakijasta.

Työ, opiskelu tai perhe

Pyysalon mukaan turvapaikanhakijoiden määrä on samalla tasolla kuin viime vuonnakin, mutta ruuhka Migrissä ei ole hellittänyt.

– Vuosien 2015 ja 2016 turvapaikkahakemukset on käsitelty muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ne vaativat tarkempaa taustaselvittelyä.

Maahanmuutto Suomeen on kuitenkin jatkunut viime vuodet vilkkaana.

Yhä useampi ulkomaalainen saapuu Suomeen työn, opiskelun tai perheen takia. Esimerkiksi tänä vuonna virastoon on saapunut yli 56 000 oleskelulupahakemusta, joiden yleisin peruste on joko perheenjäsen tai työnteko Suomessa.

Oleskelulupaa haetaan ennen Suomeen tuloa. Vain osa hakijoista on alun perin turvapaikanhakijoita, jotka hakevat oleskelulupaa perheenjäsenilleen.

Aiemmin yliopistoon, nyt ammattikorkeaan

Opiskelun takia oleskelulupaa hakevien määrä pieneni edellisvuonna yliopistojen alettua vaatia opiskelijoilta lukukausimaksuja. Pyysalo kertoo, että nyt hakemuksia taas tulee, mutta opintoja tehdään ammattikorkeakoulussa.

Viime vuonna Migri sai uusia hakemuksia opiskelun takia 5 600 ja jatkohakemuksia 7 200. Opinto-oleskelulupa on voimassa vuoden. Tänä vuonna uusia hakemuksia tulee noin 6 000 ja jatkolupia noin 7 000.

– Eniten opiskeluhakemuksia tulee kiinalaisilta, venäläisiltä ja vietnamilaisilta.

Opinto-oleskelulupahakemuksia tulee myös Bangladeshista, Japanista, Intiasta, Nepalista ja Yhdysvalloista.

Työpaikan perässä Suomeen on tänä vuonna tullut jo 8 800 ulkomaalaista. Pyysalo arvioi, että vuoden loppuun mennessä luku ylittää 10 000 rajan.

Viime vuonna työhön liittyvää oleskelulupaa haki yhteensä hieman yli 8 000 ulkomaalaista.

Avioliiton perusteella oleskelulupaa hakee tänä vuonna hieman alle 10 000 ulkomaalaista. Puolisoiden kotimaita ovat Venäjä, Intia ja Irak. Naisten osuus oleskelulupien haussa on 5 500 ja miesten 3 800.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Laadukasta työtä ilman laadunvalvontaa
- Tavoitteemme on tehdä laadukasta työtä, ja se vie aikaa,.. Tuota noin, täällä eräässä Turun itäisessä lähiössä asuvana eläkeläisukkona minulla on aikaa tehdä Migrin tekemän työn laadunvalvontaa. Sanonko.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomi nousuun
Yli 1000 virkamiestä kasvattamassa bruttokansantuotetta. Siis nostamassa Suomen taloutta suosta. Vai miten se nyt meni?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei uutta Suomessa !
Kyllä silloin jo tiesimme tulemme tarvitsemaan henkilökuntaa paljon ! Poliiseja , tulkkia , henkilökohtaisia avustajia , tuomareita , puolustusasianajajia ja opettajia ym , ym ! Nämä ovatkin korkeasti koulutettujen töitä , tähän se on perustunutkin koko maahantulijoiden ottaminen Suomeen . Bisnes on bisnestä rahankuvat silmissä !
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei uutta Suomessa !
Poliisihan tekee lähes kokonaan asiaan liittyvän tutkintatyön ja päätösten tiedoksiannot.
Tämä virasto ainoastaan tekee päätökset.
Kielteisissä tapauksissa koko asia siirtyy poliisin kontolle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pitäneekö...
tuo uusi lakipykälä myös päätöksen täytäntöönpanon kuuden kuukauden sisällä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno juttu
Hyvä kun syntyy uusia työpaikkoja, mitä enemmän turvapaikanhakijoita, sitä enemmän työpaikkoja...yksinkertaista!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tsemppiä Migri
On hienoa että Migrin toimistoissa kohdellaan hakijoita ystävällisesti ja kunnioittavasti, mikä ei ole itsestään selvyys jossain muualla. Tsemppiä työn paljouden kanssa!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hukkuvat työhön?
56000 hakemusta ja 1000 työntekijää. 56 per työntekijä. Miten tuohon työhön nyt voi hukkua?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hukkuvat työhön?
Nämä on virkamiehiä. Heille noin 5 työtehtävää per päivä on ehdoton maksimi ja syyksi annetaan yleensä että halutaan tehdä "hyvää" työtä. Hyvä useimmiten on vain synonyymi hitaalle. Aikoinaan olin viikon yhdessä kaupungin virastossa harjoittelijana ja siellä kauhistelivat kun tein noin 2 tunnissa työn johon olivat kuvitelleet minulla menevän kaksi päivää (lomakkeitten leimausta ja mapitusta). 5 päivän harjoittelu kutistui 4 päivään, kun eivät keksineet perjantaille enää tekemistä, joten kävin siellä vain aamulla merkkauttamassa harjottelupaprun ja lähdin kotiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hukkuvat työhön?
"juutas": Peräti viisi? Työurani varrella opin, että virkamiehelle sopiva työtahti on 2. Toinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ymmärsinkö oikein?
56000 hakemusta vuodessa, ja hakemuksia käsittelee 1000 henkilöä. Nopea matemaattinen laskutoimitus antaa tulokseksi 56 hakemusta / henkilö / vuosi.

Yksi henkilö käsittelee siis kuukaudessa alle viisi hakemusta?

Työtaakka on niin valtava, että täytyy palkata 200 käsittelijää lisää.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »