Kotimaa

Nettiyritys harhautti valtiota

Tästä ilmoituksesta Valtiontalouden tarkastusvirasto maksoi liki tuhat euroa kuukaudessa. TS

Nettiyritys sai harhautettua Valtiontalouden tarkastusvirastolta yhteensä yli 18 000 euroa yhdellä piskuisella nettimainoksella. Tapaus on äärimmäisen kiusallinen VTV:lle, jonka pitäisi olla valtion korkein rahavirtojen vahti.

Nettifirman ansaan langennut hallintojohtaja Mikko Koiranen myöntää, että harmittaa.

– No, ei se henkilökohtaisesti mikään tähtihetki ollut, hän kuvailee hetkeä, jolloin asia valkeni.

Useat yrittäjät ovat joutuneet Yritys-Netti-nimisen firman uhreiksi. Turkulainen yrittäjä kertoo maksaneensa 4 000 euroa yritykselle tietämättään. Hänen mukaansa kyse on puhtaasti huijauksesta. Myös Suomen Yrittäjät on saanut lukuisia yhteydenottoja jäseniltään, jotka kokevat tulleensa huijatuiksi.

Yritys markkinoi puhelimitse verkkomainontaa, yleensä noin 800 euron hintaan. Todellisuudessa mainonta maksaa 800 euroa kuukaudelta. Faksilla lähetetyissä tilausvahvistuksissa ei ilmoiteta kokonaishintaa.

Lopulta vuosihinnaksi voi koitua yli 10 000 euroa. Sillä rahalla saa pienen ilmoituksen yrityksen nettisivuille.

Yritys ei varsinaisesti toimi laittomasti. Suomen Yrittäjien Lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula muistuttaa, että sopimus ei välttämättä sido, jos hinta on suhteeton ja maksaja kokee saaneensa harhaanjohtavaa tietoa. Hän ei usko, että Yritys-Netti uskaltaisi lähteä käräjille, vaikka laskua ei maksaisi.

Makkulan tietoon ei kuitenkaan ole tullut, että kukaan olisi uskaltanut lähteä taistelemaan firmaa vastaan.

TS

LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
Antti
Verorahoilla
Miksi tämän tahon pitää ylipäätään mainostaa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
EsaJ
Varovaisuutta varovaisuutta
Itse kun aloitin liiketoiminnan noin 4 vuotta sitten ja kun yritys rekisteröitini kaupparekisteriin, alkoi tulla monenmoisia soittoja. Nettisivut, yritysrekisterit, vakuutukset ja niin edelleen puhumattakaan erilaisista rahankerjääjistä jotka milloin mihinkin hyvätekeväisyyteen puutävät muutamaa satasta.

Sellainen periaate, että jos tarvitsen jotain, pyydän ottamaan yhteyttä. Jos soitetan pyytämättä, en tarvitse kyseistä palvelua.

Hyvin on mennyt tähän mennessä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jepjep
Suomalainen..
yrittäjä on niin rehellinen ja tunnollinen, ettei sitä tarvitse turhalla valvonnalla vaivata. (lainaus: EK)

Oho
Voihan virhe
Virheitä tulee näköjään virastollekin, joka kyylää muiden tekemisiä ja edellyttää niissä virheettömyyttä....

Lisää