Illalla ei vielä tiedetty, miksi voimakas haju levisi Helsingin Postitalossa – "Käsitykseni on, että töissä on toimittu huolellisesti"

Palomestari Vesa Berg Helsingin pelastuslaitoksesta kertoo, että ihmiset saivat vain lieviä oireita, ei mitään vakavampia. Osalla, joilla on perussairautta, hengitysoireet olivat vähän voimakkaampia. Ilmarisen kiinteistöjohtajan mukaan asian selvittely urakoitsijan kanssa on vielä kesken.

Ihmiset saivat lieviä oireita voimakkaan hajun vuoksi. Osalla, joilla on perussairautta, hengitysoireet olivat vähän voimakkaampia.
Ihmiset saivat lieviä oireita voimakkaan hajun vuoksi. Osalla, joilla on perussairautta, hengitysoireet olivat vähän voimakkaampia.

Tanja Nuotio

Perjantai-iltana ei ollut vielä selvillä, miksi voimakas haju pääsi leviämään Helsingin Postitalon ilmanvaihtoon aamupäivällä.

– Ei ole tullut vielä lisätietoa, Ilmarisen kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen kertoo Lännen Medialle.

Postitalossa levisi perjantaina aamupäivällä remontista aiheutunutta voimakasta hajua, minkä vuoksi pelastuslaitos evakuoi talosta kymmeniä ihmisiä.

– Käsitykseni on, että töissä on toimittu huolellisesti. Mutta asian selvittely urakoitsijan kanssa on vielä kesken, Aimonen sanoo.

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Postitalo on Ilmarisen omistama kiinteistö.

Noin 20 henkilöä sai oireita ja heidän tilansa tutkittiin

Postitalon kiinteistössä on tehty neljännen kerroksen terassin vedeneristystyötä, jossa on urakoitsijalta saadun tiedon mukaan käytetty Siplast Primer -nimistä eristysainetta. Tämän eristysaineen hajua levisi ilmanvaihdon kautta osaan kiinteistön tiloista.

Pelastuslaitos ja poliisi olivat paikan päällä selvittämässä tilannetta. Pelastuslaitoksen mukaan noin 20 henkilöä sai oireita ja heidän tilansa tutkittiin.

Palomestari Vesa Berg Helsingin pelastuslaitoksesta kertoo, että ihmiset saivat vain lieviä oireita, ei mitään vakavampia.

– Lääkärin kanssa juttelin, niin hänen mukaansa ihmiset saivat lieviä oireita. Osalla, joilla on perussairautta, niin hengitysoireet olivat vähän voimakkaampia.

Alkutilanteessa oli tieto, että tyhjennetään koko Postitalo

Bergin mukaan alkutilanteessa oli tieto, että lähdettäisiin tyhjentämään koko Postitaloa.

– Mutta sain hyvin nopeasti tietää, mikä aine oli kyseessä, niin ei ollut tarvetta tyhjentää koko taloa. Selvisi siis, että eristysaine ei ole myrkyllistä, vaan se on ainoastaan haitallinen ja ärsytystä aiheuttava. Aine ei ollut levinnyt joka paikkaan.

Tieto tuli pelastuslaitokselle puhelinsoittona, jossa ilmoitettiin hyvin voimakkaasta hajusta, joka aiheutti ärsytystä.

Siplast Primer -nimisen eristysaineen leviämisestä ei tullut mitään näkyvää havaintoa, ainoastaan hyvin voimakas haju.

Pelastuslaitos ilmoitti päivällä, että tiloihin palaaminen oli jo turvallista. Hajuhaittaa on poistettu tuuletuksella.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

soosoo
Tästäpä ei kannata enempää tietääkään. Julkisesti. Kuten ei myöskään mistään neuloista ja vastaavista mielenliikuttajista.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »