Väitös: Dopamiinitasot yhteydessä Parkinsonin taudin hallusinaatio-oireisiin

Parkinsonin taudin ei-motoristen oireiden, kuten masennuksen, impulssikontrollihäiriöiden ja hallusinaatioiden merkitys on viime vuosina tunnistettu enenevässä määrin. LL Elina Jaakkola tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan näitä ei-motorisia oireita ja niiden yhteyttä aivojen dopamiinitoimintaan.

Väitöksen mukaan aivojen dopamiinitoiminnan kuvantaminen voi mahdollisesti tunnistaa hallusinaatioille alttiit potilaat. Jaakkola havaitsi tutkimuksessaan, että aivojuovion etuosan alhainen dopamiinitoiminta altisti potilaat hallusinaatioiden kehittymiselle.

Hallusinaatioiden lisäksi Parkinsonin tautia sairastavilla on paljon muitakin ei-motorisia oireita. Tutkimuksen tulosten perusteella suurin osa näistä oireista ei kuitenkaan näytä aiheutuvan yksinomaan aivojen dopamiinitoiminnan vajeesta.

Tutkimuksen tulokset auttavat kehittämään aivokuvantamisen hyödyntämistä Parkinsonin taudissa.

Elina Jaakkolan väitöskirja Neuropsychiatric symptoms and brain dopamine transporter imaging in Parkinson's disease tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 16. marraskuuta kello 12.00.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aika luopua neurolepteistä!
Neurolepteillä lasketaan dopamiinitasoja, jotta saadaan harhaluulot, pelot, äänet, näyt, hullut kuvitelmat kuriin. Teoria on, että dopamiinin tasoja laskemalla saadaan mm. psykoosi, skitsofrenia kuriin. Nyt väitetään, että dopamiinitason lasku aiheuttaa vanhemmilla ihmisillä juuri kaikkia niitä oireita, mitä neurolepteillä yritetään parantaa!

Neuroleptejä syöneet ovat vuosia kertoneet, että neuroleptit tekevät heistä sairaanpia. Olo huononee. Vastauksena tähän lääkärit lisäävät lääkitystä. Tuloksena psykoosi syvenee.

Joko nyt olisi aika luopua neurolepteistä?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »