Poliisi ajoi mopopoikaa takaa skootterilla – paon lopuksi tarvittiin käsirautoja ja äitiä

Marika Lempää

15-vuotias poika ajoi rekisteröimättömällä mopolla ilman kypärää lauantaina iltapäivällä Hämeenlinnan Nummella.

Lähistöllä ajotapavalvontaa tekevä partio havaitsi pojan ja lähti tämän perään poliisiskootterilla. Poliisi saavutti mopoilijan läheisen rivitalon pihalta, josta poika pinkaisi vielä juosten karkuun. Juoksukilpailun voitti poliisi. Poika laittoi kiinniottotilanteessa hanttiin ja poliisi laittoi hänelle käsiraudat.

Poika ei suostunut kertomaan nimeään poliisille, eikä hänellä ollut henkilöpapereita mukana. Poliisi vei pojan poliisiasemalle, jossa henkilöllisyys lopulta selvisi. Pojan äiti tuli noutamaan lapsensa kotiin.

Pojalla ei ollut mopon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, ajoneuvorikkomuksena, liikennerikkomuksena, haitantekona virkamiehelle ja niskoitteluna poliisia vastaan. Poliisi ilmoitti asiasta sosiaaliviranomaisille. Mopo otettiin poliisin haltuun ja se luovutetaan myöhemmin sen omistajalle.

Kanta-Hämeen poliisilaitoksella on usean vuoden ajan ollut käytössään poliisiskootteri. Skoottereissa on lisänä poliisin perusvälineet. Ohjainten välissä on navigaattori ja radiopuhelin, edessä hälytysvilkut ja pysäytysvalot. Skoottereihin saa tarvittaessa kytkettyä myös tutkan. Skootterin huippunopeus oin noin 160 kilometriä tunnissa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Turhaa karkuun
Skootterissa on vähän enempi löylyä kuin bensalenkkareiden mopediviritelmissä.
Että ei ehkä kannata lähteä karkuun.
Samaten poliisien ajotaidot ovat vähän eritasolla kuin mopopoikien.
Tosin pärräjäbät on aina niitä kovimpia kuskeja... ;)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hevosen korvike
Ihan tuli nuoruusajat mieleen, kun kerran Skanssin liittymästä tuli moottoritielle kaksi poliisia. Toisella oli moottoripyörä ja toisella skootterimallinen pyörä. Tarkoituksena oli ilmeisesti testata "mopon" kulkua, kun oikein kyyryasennossa ajoi toisen perässä. Poistuivat seuraavasta liittymästä Kaarinaan. Toivottavasti oli kevari, koska mopollahan ei ole moottoritielle asiaa edes poliisilla ilman hälytysajoa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hevosen korvike
Tiedätkö varmasti ettei ollut hälytysajo? Eräs entinen tullivirkamies valaisi minua takavuonna että viranomainen voi lain mukaan ajaa "lujaa" jne. ilman että on valot ja äänet päällä, kunhan kyseessä on virka-asia. Itsekin luulin että vain jos on vilkut ja pillit päällä voi ajella, mutta se siis selvisi, ja viimeistään kun katsoin sen laeista ja asetuksista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hevosen korvike
Takavuosina näin poliisiauton kiitävän pillit päällä viittä minuuttia ennen Alkon sulkeutumisaikaa putiikin pihalle. Karhukopla ryntäsi heti sisälle, ja palasi muovikassien kanssa autolle. Ajelivat sitten nautinnollisesti pois, yhteiskunta oli pelastettu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hevosen korvike
Poliisilla, Tullilla ja Rajavartiolaitoksen viranomaisilla on oikeus rikkoa liikennesääntöjä ihan ilman hälytys-ja merkinantolaitteita jos virkatehtävä niin vaatii. Harva tätä tietää. Pykälä löytyy ihan Finnlexistä, hälytysajon säädöksistä. Saatto-ja varjostustehtävät ovat esimerkiksi sellaisia. Luonnollisesti käyttävät häläreitä jo omankin turvallisuutensa vuoksi mutta esimerkiksi ylinopeutta kainki yllämainitut viranomaiset saavat ajaa ilman valo-ja äänimerkinantolaitteita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hevosen korvike
Nimimerkki 'Ei koske säännöt hälytysajoja' väittää:
"Poliisilla, Tullilla ja Rajavartiolaitoksen viranomaisilla on oikeus rikkoa liikennesääntöjä ihan ilman hälytys-ja merkinantolaitteita jos virkatehtävä niin vaatii. Harva tätä tietää. Pykälä löytyy ihan Finnlexistä, hälytysajon säädöksistä."

Niin, en tiennyt minäkään, enkä tiedä vieläkään.
Aukaisin näet Finlexin ja laitoin hakusanaksi hälytysajo*.
Löytyi peräti 13 lakia tai asetusta joissa on osana merkkijono hälytysajo.
Hälytysajoa ajetaan hälytysajoneuvolla ja hälytysajoneuvossa pitää olla sininen vilkkuva valo ja äänimerkkiä antava laite.
Mutta sellaista lainkohtaa en löytänyt että voisi rikkoa liikennesääntöjä laittamatta hälytyslaitteita päälle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hevosen korvike
Poliisien pilkkaajat ovat varmaankin juuri sitä sakkia, kun ovat mopoillaan pilanneet monien ihmisten lähes koko elämän ja jatkavat samaa omien lapsiensa kautta mopoja viritellen. Ovat samalla myös täysin piittaamattomia lastensa turvallisuudesta ja laeista. Kyllä sitten itkien poliiseja vaaditaan paikalle, kun jotakin kauheaa sattuu. Turussakin olisi jo korkea aika saada eräät mopoilijat kuriin. Olen saanut elinikäisen kuulovamman korvaani, kun erittäin kovaääninen mopo ajoi ohitseni kaupungilla. Kukaan ei korvaa. Vanhemmat vastuuseen mopoterroristeista. Varsinkin öisin tapahtuvista jatkuvista mopoterrori iskuista määrätyillä alueilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Moponuoret eivät ymmärrä tekojensa aiheuttamia riskejä eikä seurauksia
En hyväksy "kevyt" (lue:normipainoisia) autoja tuon ikäisten ajettaviksi. Kyseinen tapaus ei ollut yksittäistapaus liikennesääntöjen rikkomisen suhteen alle 18v:lla
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Moponuoret eivät ymmärrä tekojensa aiheuttamia riskejä eikä seurauksia
Tuossahan s mainitaan:
Poliisimiehellä, tullimiehellä, rajavartiomiehellä sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitetulla rikosten ennaltaestämis- ja paljastamistehtävissä toimivalla virkamiehellä on tarkkailutehtävässä ja teknisen tarkkailun tehtävässä ja poliisimiehellä peitetoimintatehtävässä ja valeostotehtävässä toimiessaan erityistä varovaisuutta noudattaen sama oikeus kuin säädettyjä ääni- ja valomerkkejä antavan poliisiauton kuljettajalla poiketa tämän lain säännöksistä. (19.9.2014/757)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Moponuoret eivät ymmärrä tekojensa aiheuttamia riskejä eikä seurauksia
Nimimerkki 'Ei koske säännöt häytysajoja':
"Poliisimiehellä, tullimiehellä, rajavartiomiehellä sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitetulla rikosten ennaltaestämis- ja paljastamistehtävissä toimivalla virkamiehellä on tarkkailutehtävässä ja teknisen tarkkailun tehtävässä ja poliisimiehellä peitetoimintatehtävässä ja valeostotehtävässä toimiessaan erityistä varovaisuutta noudattaen …"

Kiitos tiedosta.
Vastauksen myötä selvisi myös miksi itse en mitään löytänyt. Sain vihjeen: "Pykälä löytyy ihan Finnlexistä, hälytysajon säädöksistä."
Tuon pohjalta hain lakeja joissa on 'hälytysajo*'.
Tuo 'Laki tieliikennelain muuttamisesta' jäi löytymättä koska siinä ei mainita hälytysajoa.
Mutta tuossa laissa on sanat 'erityistä varovaisuutta noudattaen'. Jos laissa mainitut poliisi-, tulli- tai rajavartiomiehet eivät noudata erityistä varovaisuutta ja aiheuttavat vahingon niin päätyvät maksumiehiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Moponuoret eivät ymmärrä tekojensa aiheuttamia riskejä eikä seurauksia
Kirjoitukseni pointti oli juuri se, että kuten varmaankin 95 % ihmisistä luulee että esim. poliisien on PAKKO käyttää häläreitä rikkoessaan liikennesääntöjä, mutta näinhän ei välttämättä ole. Luonnollisesti varovaisuus on mukana kuvioissa jo poliisien oman turvallisuudenkin vuoksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kullannuppu ???
Siinäpä taas oiva esimerkki tuosta vapaasta kasvatuksesta. Enää puuttu vain se, että tämä isänmasntoivo olisi ollut parin promillen hiprakassa, minkä lisäksi pieni tuiskaus pulveria nokkaan. Kyllä minäkin olisin ylpeä jälkikasvuni aikaansaanoksista, mutta kun se on niin saamaton, ettei edes viinaa juo, eikä tupakoi, mutta ei sillä ole ajokorttiakaan, vaikka kohta viisikymppiä viisarissa. Aivan no!oa se meille vanhemmille on, mutta täytynee kestää sekin tuotettu häpeä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kullannuppu ???
Mistä kohtaa juttua sinulle selvisi jotta pojan kasvatus on ollut vapaata? Entä jos toiminta johtuikin vapauden puutteesta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Skootteri on...
Vaan eipäs ollutkaan lälläripyörä asiansa osaavan poliisimiehen käsissä. Mutta onko se kuitenkaan mikää työturvallinen laite poliisityöhön?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Skootteri on...
Toki on! Ei ole mistään moposkootterista kyse vaan moottoripyörästä, joka on skootteri-mallinen. Kyllä iso matkaskootteri kulkee vaikka kahtasataa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Anjalle
Sekös se moottoripyörämäisyys siitä työturvallisen tekee? Pienet pyörätkin siinä on eikä oikein muutenkaan kuin huvivehje. Kevari olisi paljon paree.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Skootteri on...
Nimimerkki Jullikka vastaa Anjalle: "Sekös se moottoripyörämäisyys siitä työturvallisen tekee? Pienet pyörätkin siinä on eikä oikein muutenkaan kuin huvivehje. Kevari olisi paljon paree."

Ei, kevari ei olisi paljon paree. Nämä ovat sellaisia 500-kuutioisia laitteita ja niissä on sitten jo sen verran jykevät ja tarpeeksi isot rungot että niihin saadaan laitettua kaikki poliisin tarvitsemat laitteet.
Tällaisiin poliisi on joka tapauksessa päätynyt, kevarit ovat kaiketi huvivehkeinä hylätty ammattikäytöstä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kanna vastuusi
Missä pojan isä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kannattaa pitää rajoja
Kun kotona ei osata pitää rajoja niin seuraavaksi sitä yrittää päiväkoti, sitten koulu, sen jälkeen poliisi ja viimeisenä muut rikolliset ja viimeisessä voi tulla jopa kuoleman tuomio.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kasvatusta
Väline valtiolle ja sakot vanhemmille huonosta valvonnasta

Vast: Kasvatusta
Minua ihmetyttää myös, miksi mopo luovutetaan takaisin omistajalle. Valvotaanko sitten myös, että se rekisteröidään? Vai luovutetaanko se vasta sitten, kun todistus rekisteröinnistä esitetään?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kullannuppu ???
Aina on joku Ykä, joka tulee vapaa kasvatus -kortin kanssa julkisuuteen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karkuautomaatti
Kyllä 80 luvulla aina lähdettiin karkuun, ei sitä viitsinyt jäädä ottamaan sakkoja syystä tai syyttä. Pururadalle kun ajoi niin yleensä lopettivat takaa ajon.