Kolme marokkolaista loikkasi Venäjältä Suomeen ja katosi – Rajavartiolaitos epäilee suomalaismiestä jutun junailusta

Valtionrajarikoksesta epäilty marokkolaiskolmikko haki kiinnioton yhteydessä Suomesta turvapaikkaa, mutta heidän tämänhetkistä olinpaikkaansa ei tiedetä.

Rajavartiolaitos epäilee marokkolaistaustaista miestä laittoman maahantulon järjestämisestä.

Ulla Jäske

Rajavartiolaitos epäilee marokkolaistaustaista miestä laittoman maahantulon järjestämisestä. Lisäksi kolmea marokkolaismiestä epäillään valtionrajarikoksesta

Miehet saapuivat Venäjältä Suomeen laittomasti ilman Schengen-alueelle oikeuttavia matkustusasiakirjoja.

Laittoman maahantulon järjestämisestä epäilty mies on Suomen kansalainen.

 – Valtionrajarikoksesta epäillyt miehet hakivat kiinnioton yhteydessä Suomesta turvapaikkaa, mutta he ovat jo lähteneet vastaanottokeskuksesta, tutkinnanjohtaja kapteeni Ville Mihl kertoo.

Miehet ovat kadoksissa.

– Jos heidät tavataan jostain muusta Schengen-maasta, heidät palautetaan Suomeen, Mihl toteaa.

Laittoman maahantulon järjestämisestä epäillyn miehen arvellaan kuljettaneen miehet autollaan Pietarista Vaalimaan vastaisen Venäjän rajanylityspaikan läheisyyteen MM-jalkapallokisojen aikaan kesäkuussa.

Mieskolmikko käveli Venäjän puolelta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Lappeenrannan Ylämaan puolelle. Luvaton rajanylitys tapahtui puoli kuudelta sunnuntaiaamuna.

Kaakkois-Suomen rajavartioston partio otti kolmikon kiinni aamulla Ylämaalta. Rajavartiolaitos sai ilmoituksen kulkijoista ja partio lähti tutkimaan asiaa.

– Partio pyysi miehiltä asiakirjoja ja passeja ja siinä selvisi, ettei heillä ole viisumeita Schengen-alueelle, Mihl kertoo.

Rajavartiolaitoksen esitutkinnassa selvisi, että marokkolaiskolmikko on tullut Venäjälle Moskovaan kesäkuun 10. päivä jalkapallon MM-kisoihin tarkoitetuilla niin sanotuilla Fan-id-korteilla, jotka korvaavat Venäjän viisumit.

Suomessa asuva marokkolaistaustainen mies meni Venäjälle Pietariin henkilöautollaan katsomaan 15. päivänä pelattua Marokon MM-alkulohkon ottelua.

Pietariin saapunut marokkolaiskolmikko oli pyytänyt mieheltä kuljetusta Helsinkiin Marokko-pelin jälkeen, koska Helsingissä asui marokkolaiskolmikon sukulainen. Suomessa asuva mies lupasi ottaa kolmikon kyytiinsä, joten he vaihtoivat yhteystietojaan.

Suomalaismies kertoi esitutkinnassa kuljettaneensa marokkolaiskolmikon 16. päivä autollaan noin 200 kilometrin matkan Pietarista noin 15 kilometrin päähän Venäjän ja Suomen rajasta.

– Suomessa asuva mies ei myöntänyt tienneensä, että miehet tulevat maahan laittomasti, Mihl kertoo.

Hän jatkaa, että miehen on täytynyt ymmärtää, että kaikki ei ole kunnossa, jos miehet jäävät kyydistä hieman ennen virallista rajanylityspaikkaa.

– Miesten olisi pitänyt hankkia viisumi Suomeen etukäteen.

Rikosepäily on siirretty Salpausselän syyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Jo taas tätä ilmaisua
Mikä otsikko! Eikä siinä kaikki, itse juttu kierteli otsikon kertomaa "kuin kissa kuumaa puuroa". Toki, tulihan se sieltä, silleen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo taas tätä ilmaisua
Hissun hyssyn ja kiertäen kaartaen mitään sanomatta, juu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo taas tätä ilmaisua
Toivottavasti joko nimimerkki Taas tai nimimerkki Jepu tarkentavat mitä he rivien välistä lukivat.
Erikoista että nimimerkki Taas moittii että uutinen kiertää kuin kissa kuumaa puuroa, ja sitten itse tekee samoin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo taas tätä ilmaisua
"T.S.": Etkö tajua, että tarvitsemme tarkempaa rajavalvontaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo taas tätä ilmaisua
"T.S.": Kuuma puuro oli se, että otsikon "suomalainen" olikin myös itse marokkolaistaustainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Näinkö
Siis että "loikkasi Venäjältä Suomeen". Ei riitä Venäjällä enää omasta puolesta loikkareita, suorituksiin tarvitaan jo näitä ulkomaanvahvistuksia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Näinkö
Venäjä on vapaa valtio. Sieltä saa kuka tahansa lähteä mihin tahansa, kunhan ensin maksaa ovimaksun.
Suomessa otettiin kiinni ihmissalakuljetusalus. Ehti tuoda kadonneita melkoisen määrän.
Nyt kolme tulijaa "katosi". Venäjä toimittaa sopivaa väkeä EU-alueelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Laittomasti maassa olevat
Miten saataisiin tarkempaa valvontaa rajoille? Lisää rajavartiostoon henkilöitä. Lainsäädäntöäkin voisi kiristää ja palautuksia nopeuttaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Laittomasti maassa olevat
Mitä se valvonta auttaa? Vaikka rajalla seisoisi vartijoita hartiat kiinni toisissaan, niin siihen tulee henkilön mentävä aukko automaattisesti, kun tulijat sanovat asylum. Ja täällä prosessi kestää sitten vuosia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Historia toistaa itseään
Kyseessä taas yksi esimerkki Troijan hevosesta. Koko juttu lienee suunniteltu alusta loppuun jo etukäteen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo taas tätä ilmaisua
Mitä marokkolaiset täältä hakevat?
Marokko ei ole sodassa.
Yksi marokkolainen viihtyy Saramäessä teon takia mitä ei saa edes muistella.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Jo taas tätä ilmaisua
Kohtuupaksua tuubaa tuo viimeinen lause. Viimeksi viikko, pari sitten aiheesta baarissa juttelin, eikä 1984-ajatuspoliisi hakenut mua pois.
Se persujen toiveissa ollut ”oikeanlaista sananvapautta” valvova poliisi on vasta persujen toive hei!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Jo taas tätä ilmaisua
"Funtsija": jonne viittasi todennäköisesti siihen, kun Turun kaupunki päätti laittaa pään pensaaseen ja jättää terrori-iskun uhrien muistotilaisuudet väliin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Matkustan ympäri maailmaa..
Eli oliko sanoma mennyt tutuilta perille kauas että Suomeen pääsee helposti ja niinhän siinä sitten taisi käydäkin. On nämä aikamoisisa tarinoita, tänne tullaan mistä ilman suunnasta tahansa, tässäkin tapauksessa paperitta. Ei voi todellakaan muuta kuin ihmetellä kun kontrolli ei kerta kaikkiaan toimi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jo taas tätä ilmaisua
Kysyin nimimerkeiltä Taas ja Jepu että mitä he olivat rivien väleistä löytäneet ja nimimerkki Roope vastasi:
""T.S.": Etkö tajua, että tarvitsemme tarkempaa rajavalvontaa."
Roope, jos he halusivat kirjoittaa rajavalvonnasta niin miksi he eivät sanoneet asiaansa suoraan, miksi piti kierrellä ja kaarrella ja olla salamyhkäisiä?
En Roope oikein usko tulkintaasi.
Näissä keskusteluissa näkee jatkuvasti sellaisia viestejä että jos uutisessa ei erikseen sanota jotain niin tiedetään kyllä mistä on kyse. Veikkaan että jostain tällaisesta ajatusrakennelman luomisesta nytkin oli kyse. Mutta taitaa jäädä asia selviämättä kun vastauksia ei tullut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No voi voi
Mitä tätä nyt märehtii, suomessahan jopa kansanedustaja piilottellut ja nyt avustaa rahallisesti laittomasti maassa olijoita, joita tän maan päättäjät ei tajua pistää ulos maasta. Joten pari lisää, eihän meidän tarvi piitata....vai ? 😡