Uutiset

Krp:n etsinnän silminnäkijä: "Taivaalla pörrännyt lentokone ja helikopteri"

Keskusrikospoliisi (KRP) tekee laajaa kotietsintää Turun saaristossa sijaitsevan yrityksen toimitiloihin. KRP:n mukaan etsittäviä kohteita on "kymmenkunta". Osa sijaitsee saaristossa, toiset mantereen puolella.

Nauvon pohjoispuolella, Naantaliin kuuluvan Härjänmaan saaren lähistöllä rantautuneena oleva huviveneilijä Erna Tuulos kertoo, että alueella alkoi kuulua helikopterin ja lentokoneen ääniä lauantaina ennen aamuyhdeksää.

– Lentokone ja helikopteri lensivät hetken suunnilleen meidän yläpuolellamme, sitten tuli hetkeksi hiljaista ja myöhemmin koneita taas näkyi, Tuulos sanoo Lännen Medialle.

KRP:n kotietsinnässä on mukana myös Lounais-Suomen merivartioston veneitä, jotka ovat mukana virka-apuna KRP:lle.

– Poliisiveneitä emme ole nähneet lähistöllä, Tuulos sanoo.

Tuulos kertoo, että koneet lensivät ensin lähempänä seurueen venettä ja myöhemmin ne suuntasivat kauemmas.

– Melua kuului myöhemmin, mutta alueella on navakka tuuli, joten voi olla, että koneita on lentänyt enemmänkin, emmekä ole niitä tuulen takia kuulleet.

Tuulos kommentoi havainnoistaan aiemmin myös Helsingin Sanomille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Evp . Majuri Raul Ensio
Onnetonta valvontaa !
Näitä rahapesuloita näyttä löytyvän kuin sieniä sateella . Omistuskin on toisesta EU maasta , mutta ei kerrota Suomalaisille ettei EU vastustus kasvaisi ! Kyllä on aika Suomen palata takaisin Itsenäiseksi maaksi ja omaan rahaan . Muuten käy niin , että kun pesuloita on tarpeeksi EU rankaisee , olemme tässäkin maksumiehenä ( veronmaksajat ) .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Oli se jo aikakin että näitten "vihreitten miesten" operaatioihin puututaan!

Mirkku
Sydäntä kylmää
Miten nyt uskallan enää risteilyllekään lähteä, kun koko saaristo miinoitettu!