"Syyllistetään ihmisiä, vaikka heillä olisi työpaikka" – sisäministeri Kai Mykkänen vastaa passidelegaatiokritiikkiin

Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat tähänkin asti voineet hakea oleskelulupaa, jos heillä on työpaikka Suomessa ja passi. Monelta passi puuttuu, joten irakilainen passidelegaatio on kutsuttu Suomeen. Perussuomalaiset kritisoi lisäoleskelulupia laittomaan maassaoloon kehottamiseksi, kokoomusvaltuutettu taas epäilee irakilaisviranomaisten motiiveja.

Sisäministeri Kai Mykkänen pitää passidelegaatiota askelena oikeaan suuntaan. Se voisi antaa muutamille sadoille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille mutta Suomessa työllistyneille irakilaisille oleskeluluvan.

Joonas Kuikka

Irakilaisen passidelegaation saapuminen Suomeen on aiheuttanut kritiikkiä.

Perussuomalaisten mukaan hallitus luo varasuunnitelman laittomasti maassa oleville ja lisää Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhakijoiden silmissä. Kansanedustaja Ville Tavio (ps) jätti asiasta perjantaina kirjallisen kysymyksen sisäministeri Kai Mykkäselle (kok).

– En ymmärrä kritiikkiä. Tänäkin päivänä, jos on passi kourassa, turvapaikanhakijat voivat hakea työperäistä oleskelulupaa. Tämä ei ole periaatteellinen linjanmuutos, Mykkänen sanoo Lännen Medialle.

– Ikään kuin syyllistetään ihmisiä, vaikka heillä olisi työpaikka. Miksi irakilainen työntekijä eroaisi filippiiniläisestä?

Irakilaisviranomaiset valmistavat lähiviikkoina passeja työssäkäyville kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille irakilaisille, jotta nämä voivat hakea Suomesta oleskelulupaa ja jatkaa työntekoa. Mykkänen kannattaa työperäisen maahanmuuton lisäämistä.

Ei kuitenkaan tiedetä, kuinka moni kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista ja Suomessa piilottelevista irakilaisista uskaltautuu irakilaisviranomaisten eteen, varsinkin kun monia valtio vainosi.

Tämän huolen nosti esiin Mykkäsen puoluetoveri, turkulainen kaupunginvaltuutettu Muhis Azizi (kok) Uuden Suomen blogissaan.

– Ketään ei patisteta jonon eteen. Irakilaiset itse päättävät. Tuskin he, jotka ovat piilossa Irakin viranomaisia, hakevat passia, toteaa Mykkänen.

Mykkänen ja kurditaustainen Azizi kertoivat keskustelleensa keskiviikkona puhelimessa aiheesta. Azizi varoittaa suomalaisia sinisilmäisyydestä.

Hänen mukaansa irakilaisten passidelegaatiolla on oma lehmä ojassa. Irakissa valta vaihtuu tiuhaan, ja jokainen ryhmä hakee etua itselleen.

– Ei mennä enää pässi narussa Irakin juttujen perässä. Silloin kun suomalainen tekee maansa eteen töitä, hän tekee puhtaalla sydämellä. Jos Irakissa toimittaisiin samoin, maa ei olisi tässä tilanteessa, Azizi toteaa Lännen Medialle.

Siksi sopimukset Irakin aiempien viranomaisten eivät usein pidä. Azizi kertoo esimerkin, että palautettavien turvapaikanhakijoiden joukko oli lennätetty Bagdadiin, jossa turvapaikanhakijoiden maahantulo olikin estetty ja heidät käännytetty takaisin Suomeen.

Tällä hetkellä Irakiin pystytään palauttamaan joitakin kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, mutta ei kaikkia.

– Irakiin palautetaan tietyin ehdoin, yhteistyössä Irakin kanssa. Kaikilla Euroopan mailla on haasteita palautuksissa, Mykkänen kertoo.

Ministeri toivoo neuvottelujen helpottuvan, kun Irak muodostaa uuden hallituksen. Tähän asti ei ole ollut irakilaista sisäministeriä, jonka kanssa neuvotella. Yhteys Irakin suurlähetystöön Suomessa on ollut Mykkäsellä kunnossa. Passidelegaatiolla ei kuitenkaan ole palautusten kanssa tekemistä.

Passidelegaatio toimii aluksi kahden viikon ajan. Tarkkoja aikatauluja valmistelee Irakin suurlähetystö Helsingissä.

Ministeri Mykkäsellä ei ole tarkkaa tavoitetta, kuinka monta passia ja oleskelulupaa yritetään saada aikaiseksi. Kokeilusta tulee kuluja Suomelle korkeintaan passidelegaation vierailun järjestelyissä. Suomen-suurlähetystöstä irakilaiset eivät nykyään saa passeja.

– Koko Euroopassa on vain muutama piste, jossa on passikoneet. Suomessa ei ole, sanoo Mykkänen.

Oleskelulupa jää passin puuttumisesta kiinni joiltakin sadoilta työssäkäyviltä irakilaisilta, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen. Edelleen pitää täyttää kaikki työperäisen maahanmuuton kriteerit, myös työvoiman saatavuusharkinta.

– Oleskeluluvan kriteerit pysyvät. Osalla on työlupa vireillä. Osalla saatavuusharkinta ja muut ehdot ovat jo ok, ja asia on vain passista kiinni, Mykkänen kertoo.

Oleskelulupamahdollisuus koskisi siis vain laillisilla työmarkkinoilla toimivia ja veroja maksavia turvapaikanhakijoita, ei pimeitä töitä tekeviä.

Maahanmuuttovirastolla ei ollut vielä valmiita tilastoja siitä, kuinka moni kielteisen päätöksen saanut mutta työllistynyt turvapaikanhakija on tähän mennessä onnistunut saamaan oleskeluluvan.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mitä eroa??
Mykkänen tuossa kysyi, että mitä eroa on filippiiniläisen ja irakilaisen työntekijän välillä. No ainakin se, että filippiiniläinen on hommannut tarvittavat luvat ennen Suomeen tuloa. Mykkänen on luomassa Suomeen järjestelmää jossa palkitaan siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen henkilö ei lähdekkään maasta. Se mikä myös mietityttää ovat nämä Mykkäsen mainostamat työpaikat?? Niistä ei kerrota mitään. Jos saatavuusharkinnan ehdot täyttyvät niin näiden ihmisten pitäisi olla jonkun alan huippu-osaajia ja palkan myös korkea?? Kuka oikeasti uskoo tuohon??? Herää epäilys, että on jotenkin sumplittu henkilö lyhyeksi aikaa töihin jotta hän saa oleskeluluvan. Miten Mykkänen aikoo varmistaa, ettei näin ole???
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä eroa??
Mistä ne tosiaan niitä työpaikkoja ovat löytäneet, kun Suomessa on edelleen massatyöttömyys.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mitä eroa??
Suomessa on julmettu lauma tyyppejä, jotka eivät halua töitä ja julmettu lauma, jotka haluavat töitä. Massa ja työttömyys ovat kaksi käsitettä, joita ei pitäisi sotkea keskenään, paitsi poliittisissa tarkoituksissa.
Ulkomaalainen työllistyy Suomessa helposti ja hyvin. Kattoos kun sillä ulkomaalaisella on semmoinen tekemisen halu ja meininki.
Suomessa oli 1950-60-luvuilla paljon semmoista 3-luokan työläistä. Lähtivät väheksymiseen kyllästyneinä Ruotsiin ja olivat siellä muutaman ajan kuluttua firmojensa parhaita. Eivät olleet niitä poliittisia työpaikkamyyriä vaan ihan aitoja ammattiosaajia.
Göteborgin telakalla yksi suomalainen hitsari li ainoa, joka sai hitsata lohkojen nostoissa käytettävät korvat kiinni lohkoihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Outoa toimintaa
Normaalisti henkilö käy itse noutamassa passinsa kotimaasta. Vai onko kyse tempputyöllistettyjen maahantulijoiden "kotouttaminen"?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outoa toimintaa
"Ulkomailla oleskelevalle Suomen kansalaiselle passin myöntää poliisin sijasta Suomen edustusto." sanotaan poliisin sivuilla, eli ei tarvitse suomalaisenkaan tulla kotimaasta sitä noutamaan jos on ulkomailla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Meno kuin banaanivaltiossa.
Edelleenkään Mykkänen ei ole Irakilainen kansanedustaja vaikka siltä nyt tuntuu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sisäministeri
Mykkäsen olisi hyvä muistaa että on Suomen ministeri.

Siinä meillä ministeri
Muutenkin ihan joo joo mies tää ministeri, Pennasen riehumisenkin lentokoneessa hyväksyi ja sit alkoi peitellä sanomisiaan. Miksi näitä laittomasti ja muutenkin olevia ei voida käännyttää takas, nyt kun saavat ne passitkin. Ovat aiheuttaneet täällä vaikka mitä vaikka "turvaa" vaille ovat. Eikä se ole työskentelyä et tehdään joku tuilla rahoitettava firma tai palkataan tuilla ja maksetaan samalla eläminen. Ei ihme et tää maa on tässä tilassa
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Siinä meillä ministeri
Niin, taitavat rutinat loppua siihen, kun sisäministeriksi tulee joku malli-Räsänen. Tai Andersson.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Orpon kummipojat saa jäädä
Perussuomalaiset on oikeassa, miten meilla voikin olla tällainen maailmanhalaaja ministerinä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Orpon kummipojat saa jäädä
Persut halaa vain kotikylän sammalia ja pelkää naapurikylän lehmiäkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Orpon kummipojat saa jäädä
"fiksumpi suomalainen" oletko suomalainen tai veronmaksaja? Haluatko käyttää veromaksajien rahoja tähän vai löytyisikö mielestäsi parempia kohteita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Orpon kummipojat saa jäädä
fiksumpi suomalainen ei nyt oikein ymmärrä asiayhteyksiä.
Jos todellakin palkitaan ihmisiä siitä, että ovat valheellisin perustein hakeneet turvapaikkaa, jääneet laittomasti maahan, ja ryhtyneet ilman normaalia työlupaa työsuhteeseen, jossa viranomaismaksuja ei ole voinut suoritttaa jos olisi sattunut haluamaan, niin....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Orpon kummipojat saa jäädä
Neljälle viisaalle ja fiksulle kommentoijalle:
Kun tammonen pakolainen on pelkkä pakolainen, se saa kaiken rahansa sosusta. Kun tammonen pakolainen sitte on duunissa, se saa ite tehrä töitä ja rahansa ite ja maksa niistä verot. Kumpi parempi -te yliviisat?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Orpon kummipojat saa jäädä
Parempi, että lähtevät omaa kotimaataan jälleenrakentaaan. Ei meillä ole työtä kaikille tuntemattomille, jotka ovat keksineet jopa nimensä... tarkoitan sellaista työtä josta saa kunnon palkkaa kouluttamaton, jotta hän ei mitään tukia tarvitsisi ja pystyisi itse omilla rahoillaan vuokramaan asunnonkin. Jo oleskeluoikeuden saaneille pitää kaikille löytää töitä ensin. Jos "asylum" sanoja ei ole oikea pakolainen niin tänne ei voi jäädä! Emme tarvitse lisää pienipalkkaista porukkaa veronmaksajien elätettäväksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ainoa tie
Tämän kaiken tarkoituksena on tuhota Euroopan väestö ja vapaa kulttuuri.Mykkänen jus sanoi ylen teksti tv sivuilla että vain 2 ihmistä sadasta jatkaa työssä,työ ja kotoumis jakson jälkeen.On se kumma ja omalta kansalta vaaditaan vaikka mitä että haet tai teet töitä.Kyllä se pitäisi olla että maassa maan tavalla.Kaikki poliitiikot vaihtoon,niin suunta muuttuu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
oudoksi menee
Ikään kuin syyllistetään ihmisiä, vaikka heillä olisi työpaikka. Miksi irakilainen työntekijä eroaisi filippiiniläisestä?
Voisiko Mykkänen kertoa, miksi irakilaiset eivät hakeneet Suomeen töihin, turvapaikkaa oltiin hakemassa..ei töitä. Aika paksua, kaikkea on jo kokeiltu kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen, nyt järjestetään vielä passit kouraan.
Toinen juttu on se, millaisia työpaikkoja näillä henkilöillä on, "joilla on jo työpaikka"?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: oudoksi menee
Turvapaikkaa JA töitä. Tietenkin. Kaikki vain luulevat tietävänsä että nämä tulivat vain sosiaalirahaa hakemaan..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.....a
että tämä ministeri osaakin
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiel keskellä suuta
Ikäänkuin ihmistä, jolla ei ole työpaikkaa, saisi syylistää? Näin, vaikka olisi supisuomalainen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiel keskellä suuta
Hallituksen levittämää propagandaa hampaattomasti toistavan suomalaisen 'vapaan' lehdistön avulla on yleinen mielipide tänä päivänä, että työpaikkoja on, jos vain viitsii mennä. Näin on saatu työssä käyvät nostettua työttömiä vastaan ja siinä sivussa hiukan myös eläkeläisiä vastaan siitä, kuka lystin maksaa.

Oikeasti Suomesta puuttuu noin 400 000 työpaikkaa ja kun työvoimakoulutuksista riittää firmoille ilmaista työvoimaa, niin edes 18 tunnin aktiivimallin täyttäminen ei monella alalla onnistu ja edessä on ansiosidonnaisen leikkaus. 3 kuukautta on työnhaussa kuitenkin vain parin kunnollisen työnhakukierroksen aika ja samaa paikkaa voi hakea kymmeniä muita. Tällä hetkellä avointa työpaikkaa kohti on 20 työtöntä ja kuten tunnettua, niin työnantaja valitsee useimmiten henkilön, joka on vaihtamassa työpaikkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.