NEFCO ja Salmela-Yhtiöt tähtäävät ekologisen kalankasvatuksen kansainvälisiksi edelläkävijöiksi

Ari-Matti Ruuska
Clewerin kasvatusaltaissa Turussa uiskenteli monneja heinäkuussa 2017.
Clewerin kasvatusaltaissa Turussa uiskenteli monneja heinäkuussa 2017.

Salli Koivunen

Salmela-Yhtiöt Oy on sopinut investoinnista latvialaiseen Blue Circle SIA -yhtiöön ekologisen kalankasvatuksen aloittamiseksi yhteistyössä Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n kanssa.

Investoinnin tavoitteena on kehittää uudenlainen, ekologinen tapa viljellä kalaa kuluttajien lähellä ja vastata näin väestönkasvun, hupenevien vesivarojen ja jatkuvasti kasvavan proteiinintarpeen aiheuttamiin haasteisiin.

– Tämä on pitkän ja hartaan tutkimustyön tulos. Teknologiaa hyödynnetään ensimmäisenä Riikassa, mutta jatkoa on luvassa, Salmela-Yhtiöt Oy:n Heikki Salmela kertoo Turun Sanomille.

Investointikierroksen jälkeen NEFCOn omistusosuus Blue Circlen osakekannasta tulee olemaan 19,5 prosenttia ja Salmela-Yhtiöiden 24,9 prosenttia.

Blue Circlen uudessa tuotantolaitoksessa käytetään uutta, ympäristöystävällistä teknologiaa, jossa kalankasvatus tapahtuu maalla olevissa altaissa. Menetelmä on Clewer Oy:n, Salmela-Yhtiöiden tytäryhtiön, kehittämä ja patentoima. Teknologia, jota on jo testattu Turussa sijaitsevalla koelaitoksella, perustuu ekologiseen vedenkierrätykseen, jossa makean veden käyttö on vähennetty minimiin.

Konsepti tukee myös kiertotaloutta ja minimoi kuljetustarpeita.  

– Tarkoituksenamme on olla tämän teknologian osaaja ja myyjä kansainvälisille markkinoille. Jos halukkaalta tekijältä vain löytyy vettä ja rahaa, me opastamme ja mahdollistamme ekologisen kalankasvatuksen, Salmela toteaa.

Kalankasvatuslaitoksella on tarkoitus kasvattaa kylmän veden kaloja teknologialla, jossa kaloille taataan paras mahdollinen kasvuympäristö pienimmällä optimaalisella energiankulutuksella. Myyntikokoisen kalan tuotantomäärät pysyvät vakaina läpi koko vuoden. Vedenpuhdistuksen sivutuotteina syntyviä kiintoaineita hyödynnetään maataloudessa lannoitteena.

– Seuraavaksi aiomme syventyä erilaisiin kalalajeihin, Heikki Salmela kertoo.

Hanke on lähtölaukaus Salmela-Yhtiöiden Urbaani proteiinintuotanto -ohjelmalle, jolla pyritään tarjoamaan globaaleja ratkaisuja nykypäivän haasteisiin yhdistämällä modernia cleantechiä sekä biotalouden teknologioita kestävän kehityksen periaatteisiin.

Turun Sanomat kertoi alkukesästä (TS 8.6.2018) Hesburgerin perustavan Kaarinaan uuden soijatehtaan.

Soijan lisäksi tuotteita tehdään myös muista proteiinipitoisista kasveista, kuten esimerkiksi härkäpavusta ja herneistä.

– Hesen puitteissa panostetaan nyt ekologiseen ja kestävään proteiinintuotantoon ja seuraava askel onkin kasviproteiinituotteiden valmistus Kaarinassa. Kyllä tässä tällaiselle eläkeläisvaarille puuhaa riittää.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Salmon
Hesen utopiaa
Kuvatunlaista laitosta ei voi rakentaa ilman toimivaa jätevedenpuhdistusta ja se tästä konseptista puuttuu. Jätevedet pitäisi johtaa keskuspuhdistamolle, jotta kalojen erittämät ravinteet saataisiin puhdistettua, fosfori yli 95% teholla ja typpi 80%. Tämä systeemi yrittää puhdistaa itse jätevetensä, jolloin niihin jää niin paljon ravinteita että niitä ei voi laskea luonnonvalon. Siihen se ekologisuus loppuu. Laitos voi silti yrittää kasvattaa kalaa Latviassa, missä näitä asioita ei valvota.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jonne
Vast: Hesen utopiaa
Tämä innovatiivinen projekti pyörii yksityisellä rahoituksella päinvastoin kuin erilaiset kaarnalaivaprojektit ja kotouttamisteollisuus mitkä pysyvät pinnalla vain tulonsiirroin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Manu
Vast: Hesen utopiaa
Tässä menevät sitten yksityiset rahat Kankkulan kaivoon. Tällä sabluunalla proteiinia tuoteta, ei edes urbaania.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion
Vast: Hesen utopiaa
"Kuvatunlaista laitosta ei voi rakentaa ilman toimivaa jätevedenpuhdistusta ja se tästä konseptista puuttuu."

Puuttuuko? Salmelallahan on valmis vedenpuhdistustekniikka Clewer-yhtiössään. Se pystyy esitteen mukaan erottamaan jätevedestä kiintoaineet. Suosittelen tekemään taustatutkimusta ennen "lyttäyskommentointia".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Salmon
Vast: Hesen utopiaa
Ademeion: "Esitteen mukaan", halloota. Mitään oikeaa näyttöä Clewerin toimivuudesta ei ole,.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion
Vast: Hesen utopiaa
Nimimerkille Salmon:

"Ademeion: "Esitteen mukaan", halloota. Mitään oikeaa näyttöä Clewerin toimivuudesta ei ole,."

Clewerin järjestelmän toimivuudesta on näyttöä, sillä se on kaupallinen tuote, joka on käytössä Suomessa ja ulkomailla hyvin erilaisissa kohteissa, kuten asuinalueiden, elintarviketuotannon ja autopesuloiden jätevesien puhdistamisessa. Minulla ei ole tietoa käytetäänkö tekniikkaa tässä kalankasvatushankkeessa, enkä ole niin väittänytkään, vaan tarkoitukseni oli antaa sinulle vinkki siitä, että väitteesi "tästä konseptista puuttuu toimiva jätevedenpuhdistus" ei ehkä pidä paikkansa, ja antaa sinulle mahdollisuus kertoa, mihin perustat väitteesi. Jos siis et keksinyt väitettä tyhjästä, niin minä ja varmaankin muutkin kuulisimme mielellämme mikä on tietolähteesi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jörgen
Vast: Hesen utopiaa
Tarkoitat varmaan luonnonvesiin?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »