UPI:n Tiilikainen: Macronin vierailulla ennen kaikkea vahvistettiin Suomen ja Ranskan yhteisiä näkemyksiä

Macronin, Sipilän ja Niinistön välit vaikuttivat hyvin mutkattomilta ja lämpimiltä

Jussi Nukari
 Teija Tiilikainen
Teija Tiilikainen

TAPIO PELLINEN, STT

Helsinki

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin valtiovierailu vahvisti sitä, millaisissa asioissa Suomella ja Ranskalla on yhteisiä intressejä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

Tiilikaisen mukaan syvemmän puolustuspolitiikan rakentaminen on asia, jossa Suomi ja Ranska ovat toisiaan hyvin lähellä ja yhteisiä intressejä riittää.

– Macronin viesti on, että Euroopan tulee tarjota turvaa kansalaisilleen. Suomi taas lähestyy eri kulmasta: me olemme Naton ulkopuolinen maa ja turvallisuusympäristömme on vaativa, joten EU:sta odotetaan konkreettista turvallisuuspoliittista apua.

– On mielenkiintoista, että olemme kulttuurisesti ja monilla muilla tavoin etäinen nimenomaan Ranskasta. Tässä löydettiin silti tällaisia selkeitä yhtymäkohtia Eurooppa-politiikassa ja puolustuksessa.

EU:n kautta maailmanpolitiikkaan

Yksi presidentti Sauli Niinistön keskeisistä viesteistä on ollut, että EU:lla on oltava paikka niissä pöydissä, joissa kansainvälisen politiikan keskeisistä asioista päätetään, Tiilikainen sanoo. Tämä on myös Ranskan kanta, joten Macronin oli helppo liittyä siihen. Molemmat toivat asian esiin useita kertoja puheenvuoroissaan.

– Nyt kirkastettiin se tahtotila, että vaikka meillä on hyvin erilaiset historiat ja tulemme eri kulmista, meillä on yhteinen intressi. Ranska on vanha suurvalta ja siirtomaavalta, joka yrittää vahvistaa vaikutusvaltaansa maailmalla. Pienen maan näkökulmasta taas EU on meidän olennaisin vaikutuskanavamme, jota ilman olisimme vailla vaikutusmahdollisuuksia, Tiilikainen sanoo.

Hänen mukaansa suuret eurooppalaiset vallat ovat uusien valtojen nousun myötä jääneet maailmanpolitiikassa aiempaa vähäisempään rooliin. Nykyään EU on niille se väylä, jota pitkin vaikuttamaan pääsee.

Keskinäinen avunanto ei tarkoita sotilasliittoa

Macron sanoi haluavansa vahvistaa EU-maiden keskinäisen avunannon velvoitetta, mutta hän ei selittänyt ajatusta laajemmin. Tiilikainen arvioi Macronin kommentoineen sitä, että tällä hetkellä yhteisiä valmiuksia avunantoon ei ole.

– EU:n perussopimus velvoittaa antamaan kaikille jäsenmaille apua sotilaallisen hyökkäyksen tilanteessa, mutta meillä ei nyt ole yhteisiä suunnitelmia, varautumisia tai järjestelmiä, joiden varaan se avunanto rakennettaisiin. Se vain pystytettäisiin ad hoc siinä tilanteessa, kuten marraskuussa 2015 tehtiin Ranskan pyytäessä apua, Tiilikainen sanoo.

– Ranskasta on jonkin aikaa kaikunut ja Suomestakin on viestitetty sitä, että vaikka EU:sta ei olla tekemässä sotilasliittoa, niin jonkinlaista varautumista sellaisiin tilanteisiin pitäisi olla olemassa. Nyt varautumisen taso on nolla. Nykyisen tilanteen ja sotilasliitto-EU:n välissä on paljon tilaa.

Välit näyttävät lämpimiltä

Vaikka suuria yllätyslinjauksia valtiovierailulta ei herunut, Tiilikainen kiinnitti huomiota siihen, kuinka veljellisiltä Macronin, pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Niinistön välit vaikuttivat.

– He viittasivat useita kertoja edellisiin tapaamisiinsa. Tämä on merkillepantavaa ja hienoa, koska en usko, että tällaista tiivistä yhteyttä on ollut aikaisempiin Ranskan johtajiin. On erittäin hyvä, jos Suomi saa intressinsä Ranskan tietoon ja voi tuoda omia näkemyksiään siten esille, hän sanoo.

Perinteisesti Suomen johtajilla on ollut läheisemmät välit Saksaan, sen liittokansleriin Angela Merkeliin ja Britanniaan.

– Vierailulla tuli mielenkiintoisella tavalla todennettua ja vahvistettua se, että kaikista historiallisista ja kulttuurihistoriallisista eroista huolimatta meillä on Ranskan kanssa yhteisiä intressejä ja tulokulmia EU:n kehittämiseen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Taskaan
Ei ihmeitä
Macronin viesti on, että Euroopan tulee tarjota turvaa kansalaisilleen..
Hyvin siinä on onnistuttu..miten asiat olisivatkaan mikäli siinä ei olisi onistuttu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tyhjiä lupauksia
Solidaarisuudesta ja turvallisuudesta
EU:n keskinäinen avunanto tarkoittaa lähinnä sitä, että EU:n reunamaiden on toimittava keskusmaiden Ranskan ja Saksan puolustuksen puskurivaltioina. Sama tuskin toimisi toisin päin eli jos reunavaltioihin hyökättäisiin niin Saksa ja Ranska vetäytyisivät kuoreensa. Tämän todistaa sekin, että 90-luvulla Ranska ja Britannia takasivat Ukrainan turvallisuuden vastineeksi Ukrainan luopumiselle Neuvostoliiton aikaisista ydinaseista. Nyt on Ukraina ollut Venäjän hyökkäyksen kohteena ja sotatila yhä päällä eikä Ranska ja Britannia oli panneet tikkua ristiin turvallisuustakaustensa suhteen kun heitä itseään ei uhata.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Palikkaoliko
Olikohan lobbausreissu
Olikohan puhetta muutamasta hävittäjästä? Viallisesta ydinvoimalasta ei ainakaan puhuttu mitään. Suurimman huomion silti sai erilaiset korkokengät jonkun pillihousut ja Halkion riisuma takki.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kyllästynyt
Vierailun merkitys
Minun nähdäkseni Macronin vierailun päämerkitys Suomessa oli mahdollisuus medialle hehkuttaa kritiikittömästi ja yksipuolisesti suomalaisten Macron- ja EU-myönteisyyttä. Hyvänä tukena samanaikainen Eurooppa-Foorumi, joka samoin näyttää olevan yhtä EU:n ylistyslaulua - pienenä vikinänä jokin toive "pienistä parannuksista", ettei uskottavuus ihan menisi.

Vaikka olisin EU-myönteinen, minusta touhu olisi yksipuolisuudessaan ja läpinäkyvyydessään vastenmielistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sensuroin itse nimimerkkini
Valtavan myönteistä pöhinää! Me olemme niin suosittuja me mikämikämaan pikku kansa.
"He viittasivat useita kertoja edellisiin tapaamisiinsa. Tämä on merkillepantavaa ja hienoa, koska en usko, että tällaista tiivistä yhteyttä on ollut aikaisempiin Ranskan johtajiin. On erittäin hyvä, jos Suomi saa intressinsä Ranskan tietoon ja voi tuoda omia näkemyksiään siten esille, hän sanoo.

Perinteisesti Suomen johtajilla on ollut läheisemmät välit Saksaan, sen liittokansleriin Angela Merkeliin ja Britanniaan." sanoo Tiilikainen.

Tuo onkin pahin pelko! Macron kiertää EU vaalien alla pehmentämässä (poikamaisella olemuksellaan!) Euroopan kansaa kuvitellen sen nielevän yhtä helposti hänen "karismansa" ja "vauvahipiänsä" kuin ranskalaiset omissa vaaleissaan. EUssa tiedetään myös että Merkel on eurooppalaisille tällä hetkellä "punainen vaate" ja siksi tämä "perintöprinssi" käy halailemassa puita ja ihmisiä ympäri Eurooppaa.

Macronille tämä keikka on puhtaasti suosion hakemista meidän(kin)nyhveröiltä päättäjiltä. "Yhdessä me teemme Euroopasta kaikille paremman ja ilmaisen maailman. Meillä ei veronkantoa enää tunneta, jokainen maksakoon omantuntonsa mukaan. Meillä on ilmainen päiväkoti, koulu, yliopisto, asuminen, ruokaostoksetkin saa superbonuskortilla ilmaiseksi". Otamme EKPltä ja Maailman pankilta lainaa 50 vuodeksi näin meidän lapsenlapsillamme on aikaa varautua miten maksaa lainat. Tosin he voivat kikkailla uudella virtuaalivaluutalla sitten aikanaan." Tervetuloa kaikkialta maailmaa meidän Euro wonderlandiin"! Meillä on tilaa ja suvaitsevaisuutta!

Ai niin, ne hävittäjäkaupat....

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »