Sovitellun työttömyysetuuden maksaminen sujuvoituu – SDP:stäkin kiitosta

Työtön voi ensi vuonna ottaa vastaan osa-aikaista tai keikkatyötä ilman, että sovitellun päivärahan maksatus viivästyy. Hallitus päätti budjettiriihessä, että työttömyysetuuden sovittelussa siirrytään nykyisestä ansaintahetken mukaisesta sovittelusta palkan maksatusajankohdan mukaiseen sovitteluun.

– Työttömyysetuus maksettaisiin täytenä sellaiselta työntekokuukaudelta, jolloin palkkaa ei vielä ole maksettu, ja palkkatulo vaikuttaisi vasta sen jälkeen, kun se on käytettävissä, sanotaan hallituksen tiedotteessa.

Toimi lukeutuu hallituksen kymmenen toimenpiteen työllisyyslistaan eli niin sanottuun kymppilistaan, jonka tavoitteena on parantaa työttömän asemaa ja helpottaa työllistymistä.

Esimerkiksi suurimman oppositiopuolueen SDP:n Tarja Filatov antaa hallitukselle kiitosta päätöksestä.

– Tämä sujuvoittaa sovitellun työttömyysetuuden maksamista, Filatov kiittää.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Keikkatyöläinen
Hieno juttu!
Tämä on hyvä uudistus keikkatyötä tekeville ja niitä teettäville.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Työtön omasta tahdosta
Kikkailu-Suomi
Eipä kiinnosta siltikään mennä töihin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »