Alkoholivero nousee toisena vuonna peräkkäin, nyt 30 miljoonalla eurolla – tällainen on hallituksen ensi vuoden budjetti

Vuoden 2019 budjetti tarjoaa veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille. Kevennykset rahoitetaan muun muassa alkoholin ja virvoitusjuomien haittaveroilla. Kuivuudesta kärsinyt maatalous saa kymmenien miljoonien lisätuet.

Joonas Kuikka

Ensi vuoden budjetti tuo kevennyksiä työn verotukseen mutta kiristyksiä haittaverotukseen.

Ansioverotuksen 130 miljoonan euron kevennys painottuu pienituloisiin. Verotuksessa korotetaan perusvähennystä, työtulovähennystä ja eläketulovähennyksiä. Työasuntovähennyksen enimmäismäärä nousee 250 eurosta 450 euroon. Asuntolainan korkovähennystä rajoitetaan 25 prosenttiin.

Veronkevennykset rahoitetaan haittaverojen korotuksilla. Alkoholivero nousee 30 miljoonalla eurolla, virvoitusjuomavero 25 miljoonalla eurolla. Tupakkavero nousee aiemman suunnitelman mukaan. Ajoneuvovero kuitenkin kevenee.

Lisäksi Lex Lindström jatkuu. Tämä tietää monille pitkäaikaistyöttömille armahdusta eläkkeelle.

Kuivuudesta kärsinyt maatalous saa tukea

Maatalous saa tänä ja ensi vuonna yhteensä 60 miljoonaa euroa lisätukea. Lisäksi maatalouden energiaveroja palautetaan 20 miljoonaa euroa vuodelta 2018.

Energiaveron nosto kohdistuu turpeeseen ja työkone- sekä lämmityspolttoaineisiin.

– Nämä ovat yhteensä noin 40 miljoonaa euroa kokonaispaketista, kertoi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) hallituksen tiedotustilaisuudessa.

Poliisi saa 36 miljoonaa euroa lisää

Budjetti lupaa lisää rahaa poliisille. Poliisien määrä pidetään 7 200:ssa. Lisäksi haja-asutusalueen poliisivirkoja lisätään. Myös lähiöpoliisit saavat rahoitusta.

Suojelupoliisin rahoitusta vahvistetaan 2,5 miljoonalla eurolla.

Poliisi saa yhteensä 36 miljoonaa euroa lisärahaa.

Hallituksen työllisyystavoitteet täyttymässä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) muistutti tiedotustilaisuudessa, että Suomi jää parempaan kuntoon kuin hallituksen aloittaessa.

– Kesäkuussa 2015 työllisyysaste oli 67,7 prosenttia, heinäkuussa 2018 se oli 71,9, Sipilä muistutti hallituksen 72 prosentin työllisyysastetavoitteen täyttymisestä.

Hallitukselta rahaa myös rintamaveteraaneille ja tulevaan olympiarahastoon

– Puolustusvoimat saa 5,8 miljoonaa euroa sadan uuden viran perustamiseen. Uusia tehtäviä on tulossa toimintavalmiuden ylläpitämiseen, asevelvollisten koulutukseen sekä esimerkiksi kyberpuolustuksen kehittämiseen.

– Valtio varautuu pääomittamaan tulevaa olympiarahastoa siirtämällä sille valtion omistamaa osakevarallisuutta enintään 20 miljoonalla eurolla.

– Rintamaveteraaneille mahdollistetaan samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille.

– Vammaisten lasten varhaiskasvatuksen maksuttomuutta laajennetaan vuodesta 2021 alkaen. Nykyisin oikeus koskee vain kehitysvammaisia lapsia.

– Yrittäjän ei-omistavan perheenjäsenen asema muutetaan yrittäjästä palkansaajaksi.

– Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenoihin ehdotetaan 10,3 miljoonan euron lisäystä aktiivisen työnhaun tukeen ja työnhakijoiden palvelujen parantamiseen.

– Palkkatuen maksatusten käsittelyaikoja lyhennetään ja prosessia yksinkertaistetaan. Yrityksille maksetaan palkkio, jos määräaikainen työsuhde muuttuu palkkatukijakson aikana toistaiseksi voimassa olevaksi tai yritys palkkaa työttömän palkkatuella toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

– Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustamiseen ja työhön valmistaudutaan 1,5 miljoonan euron määrärahalla.

Lähde: STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vastaa
Onneli
Vaalibudjetti!
Hyvältä näyttää, se on hieno juttu,että empatiat heräsivät vihdoinkin! Oppositiosta on nämä samat asiat esitetty toteutettavaksi monesti vaalikauden aikana, mutta hyvä kun toteutuu vihdoin!
Sipilän hallitus on ollut hosuva, huolimaton,kyykyttävä ja epäoikeuden mukainen kunnostaessaan suomea, siitä on hyötynyt vain pieni varakkaitten joukko, muut ovat saaneet tyytyä kiristämään vyötä. Eikä ainakaan kannata rintaa röyhistellä saavutuksilla joihin on vaikuttanut noususuhdanne euroopassa ja koko maailmassa, siitä Sipilä saa olla kiitollinen että se osui tähän hallituskauteen!
Vielä jää korjattavaa seuraavalle hallitukselle, toivottavasti oikeudemukaisemalle!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ei kovin kekseliäitä kavereita ole
Autot, alkoholi, tupakka, asuminen
Eikö mitään muuta keksitä kuin näitä, voitais jo jotain muutakin alkaa korottelemaan.

Mami
Vast: Autot, alkoholi, tupakka, asuminen
Ei korppi korpin silmää sohi sanoo vanha sanonta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Keskustalainen
Vast: Autot, alkoholi, tupakka, asuminen
Kaikki hyviä verotuskohteita. Joilla varaa ostaa autoja,alkoholia tai tupakkaa voidaankin verottaa kulutuksesta. Asumisen verotusta ei nosteta vaan ainoastaan rajoitetaan korkovähennysoikeutta asuntolainoista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Viilaaja
Siis mitä?
"Poliisien määrä pidetään 7 200:ssa. Lisäksi haja-asutusalueen poliisivirkoja lisätään."
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Niin
Meillä
On niin sairas palkkavero alv 24% kaupssa lisäksi muut tasaverot päälle ettei jää enää rahaa mihinkään. Säästöön laitan vähäiset ropot ja ulkomaille aina kun on lomaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mika poika
Viron viina
Virossa viina ja olut on halvempaa

Oikeaa meininkiä
Vast: Viron viina
Antaa mennä vain, kunnolla veroa lisää niin sen tuottavampa on hankkia juomat Latviasta ja kun hieman tuo kavereille pienestä palkkiosta, niin matkakin menee nollille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Konduktööri
Tunnin juna
Orpo antoi sitten rahaa Tampereelke tunnin juna -hankkeelle mutta ei Turkuun. Mielenkiintoista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onneks pian vaalit
Vast: Tunnin juna
Todella mielenkiintoista ja montako vuotta Turku on sitä hakenut. Tampere kekkas saman ja varmaan saa samantien sen. Voi olla orpopaikka asua Turku jos Orpoa ei äänestä kukaan hänen vaalipiiristään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
entäpä jos alentais muitakin veroja, samayhtälö
Mahdoton yhtälö
Nostetaan alkoholiveroa, niin se haetaan ulkomailta. nostetaan lisää kun ei kerry tarpeeksi. Haetaan lisää ulkomailta. Kulutus kuitenkin sama, mut verokertymä pienenee kokoajan. Ja kukaan ei pysty sanomaan paljonko ulkomailta tuodaan. Ikinä ei ole tarkastettu viron reissulla, en edes tiedä ketään tuttavaa kenet olisi tarkastettu, joten ne luvut on heitetty päästä tai arvioitu ilman autoa käyneiltä
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kellaripiraatti
Vapakauppa on hyvä kauppa
Vastusta korkea verot ja "suomilisä" ja osta tavarat netistä, hanki alkohooli Baltiasta tai keitä itse. Muualla EU:ssa se on laillista ja Suoma on osa EU, eli EU-lakit pitäisi olla oikein ja maan omat lakit on väärin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »