Tutkimuksen ja innovaatioiden rahoitukseen tulossa lisäsatsauksia

Tutkimuksen ja innovaatioiden rahoitukseen on tulossa lisäsatsauksia ensi vuodesta alkaen.

Esimerkiksi Suomen Akatemian avustusvaltuudet tieteelliseen tutkimukseen kasvavat pysyvästi 25 miljoonalla ja Business Finlandin myöntövaltuudet yrityslähtöiseen tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan kasvavat 69 miljoonalla.

Teknologian tutkimuskeskus VTT saa 7 miljoonan euron lisärahoituksen, ja valtion tutkimusrahoitukseen yliopistosairaaloissa lisätään 6 miljoonaa euroa.

Yhteensä tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan rahoitus kasvaa 112 miljoonalla.

Hallitus on sopinut myös toimista osaajapulan helpottamiseksi aloilla, jotka siitä kärsivät. Korkeakouluille myönnetään tämän vuoden lisätalousarviossa 10 miljoonaa koulutuksen laajentamiseen esimerkiksi ohjelmisto- ja rakennusalalla sekä teknologiateollisuudessa ja sosiaali- ja terveysalalla.

Lukio- ja ylioppilastutkintouudistuksen toimeenpanoon varataan ensi vuodelle 10 miljoonan euron määräraha.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hyvä
Oikea suunta päätöksissä tässä aiheessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »