Toimia Huhtasaaren tutkinnon purkamiseksi ei käynnistetä — purku olisi raskas oikeusprosessi

Jyväskylän yliopiston mukaan Laura Huhtasaaren opinnäytetyö loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.

Riikka Aaltonen

Yliopiston rehtorin Keijo Hämäläisen ratkaisussa todetaan, että Huhtasaaren menettelytavat ovat johtaneet tiedeyhteisöä harhaan. Toimia pidetään sekä luonteeltaan että mittaluokaltaan vakavina.

Jos joku asianomaisista on tyytymätön nyt annettuun ratkaisuun, Tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta TENK:iltä tulee pyytää asiasta lausunto seuraavan kuuden kuukauden aikana.

TENK:in tietoon tulee vain yksi pro gradu- tai diplomityön vilppiepäily vuodessa, kertoo TENK:n pääsihteeri Sanna Kaisa Spoof.

Lopputyö tutkitaan TENK:in oheistaman hyvän tieteellisen käytännön eli HTK-prosessin mukaan yliopistossa.

– Itse tutkinnon purkaminen on tätä raskaampi oikeudellinen prosessi, Spoof sanoo.

Tutkintojen purkaminen on hyvin harvinaista ja vaatii muun muassa sitä, että tutkinnon myöntänyt yliopisto vie asian eteenpäin hallinto-oikeuteen.

Tutkintotodistus mahdollista perua hallintolain nojalla

Jyväskylän yliopiston viestintäpäällikkö Liisa Harjula ilmoittaa, että yliopisto ei tällä erää aio kommentoida Huhtasaaren gradua ja nyt julkistettua toisen esiselvityksen päätöstä.

Päätös Liitetään Huhtasaaren pro gradu -työn yhteyteen Jyväskylän yliopiston kirjastoon. Asiasta tehdään merkintä myös työn viitetietoihin kirjastotietokantaan.

Yliopisto ei aio käynnistää toimia Huhtasaaren tutkinnon perumiseksi, sillä asia on hallinnollisesti vanhentunut. Huhtasaaren gradu hyväksyttiin vuonna 2003.

Tutkintotodistus on mahdollista perua hallintolain käyttölain nojalla. Korkein hallinto-oikeus päätti vuonna 2016, että päätös tutkintotodistuksen antamisesta voidaan purkaa, jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen.

Tuolloin KHO purki Itä-Suomen yliopistoon neljä vuotta aiemmin tehdyn filosofian maisterintutkinnon sillä perusteella, että yliopisto ei tiennyt tutkintoa myöntäessään vakavasta tutkimusvilpistä.

Ensimmäinen esiselvitys tuotti toisen tuloksen

Jyväskylän yliopisto käynnisti ensimmäisen esiselvityksen Huhtasaaren pro gradusta tämän vuoden tammikuussa. Syynä tähän olivat julkisuudessa esitetyt väitteet plagioinnista.

Yliopiston rehtori antoi huhtikuussa päätöksen, jonka mukaan lopputyössä ei ole kaikilta osin noudatettu hyvää tieteellistä käytäntöä. Huhtasaaren toimia ei kuitenkaan tuolloin nähty luonteeltaan erityisen vakaviksi.

Yksityishenkilö teki toukokuussa Jyväskylän yliopistoon uuden ilmoituksen hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä. Hän viittasi ilmoituksessaan Yleisradion tekemään selvitykseen, jonka mukaan 30 prosenttia tutkielman sisällöstä on kopioitu toisesta pro gradu -tutkielmasta.

Esiselvityksen tehnyt professori Patrik Schein ilmoitti omassa vastineessaan, että Huhtasaaren tutkielman pohdintaluvussa 80 prosenttia on kopioitu muualta ilman asianmukaisia lähdemerkintöjä. Schein näki, että Huhtasaaren toimintatapa on vaarallisen lähellä tutkimusvilpiksi laskettavaa tulosten sepittämistä.

Omassa 21.8. antamassaan lausumassa Huhtasaari korostaa, että hänen tutkielmastaan on jo aiemmin tehty esiselvitys. Huhtasaari näkee, että uusi selvitys on käynnistetty valitusosoituksen sekä hallinto-oikeuden säännösten ja periaatteiden vastaiseksi.

Juttua päivitetään.

Lue myös: Huhtasaari gradustaan: Pyrin noudattamaan ohjeita, en tehnyt tietoisesti tahallista vilppiä

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Haavisto pelkkä koulupudokas
Kokoomuksen Jari Vilen kelpasi ministeriksi ja diplomaatiksi, vaikka melkein koko gradu oli kopiota.
-Kukaan ei tänä päivänäkään vaadi Vilenin eroa, tai tutkimuksia hänen gradustaan.
-Koska Jari Vilen on Kokoomuslainen.

PS Pekka Haavisto on pelkkä koulupudokas, ei pärjännyt yliopistossa, joutui lopettamaan, taidot eivät riittäneet.
Pelkkä ylioppilas, joka on esiintynyt mm Bristollin yliopistossa "vierailevana professorina".
-Mutta tämä on mieletänne ok?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Haavisto pelkkä koulupudokas
Mielestäni on OK. Suomessa painotetaan aivan liikaa koulutusta, osaamisen sijaan. Huhtasaaren gradukaan voisi vähempää kiinnostaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Haavisto pelkkä koulupudokas
Nimimerkki 'Vilenin plagioiti hyväksyttiin laajalti':
"PS Pekka Haavisto on pelkkä koulupudokas, ei pärjännyt yliopistossa, joutui lopettamaan, taidot eivät riittäneet.
Pelkkä ylioppilas, joka on esiintynyt mm Bristollin yliopistossa "vierailevana professorina".
-Mutta tämä on mieletänne ok?"

Kyllä tuo on ihan OK. Professori-sanaa käytetään eri maissa eri tavoin ja Englannin ja USA:n yliopistoissa on yleinen tapa käyttää joissain ohjelmissa vierailevia luennoitsijoita ja heidän tittelinsä on silloin Visiting Professor.
Ja toden totta Bristolin yliopistossa oli tällainen Benjamin Meaker Visiting Professor ohjelma jonka puitteissa Haavisto puilisen vuotta luennoi ympäristöpolitiikasta ja konflikteista.
Kirjoittaja käyttää hyvin halveksivaa sanaa 'koulupudokas'. Mutta kun näitä luentosarjoja järjestetään niin luennoitsijat kutsutaan, pätevyyden ja kokemuksen perusteella. Veikkaanpa ettei Laura Huhtasaarta kutsuta luennoitsijaksi nykyisillä näytöillään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Korkeintaan valvojalle monoa
Eiköhän tämä ollut maantapa koko 80, 90 & 00 - luvun... 80% ton ajan graduista menisi samaan kasaan eli hylsyjä pukkaisi vastaasti kuin huhtasaarelle. Nyt painopiste uusiin töihin ja niiden laatu ylös.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Korkeintaan valvojalle monoa
Ei menisi 80% graduista samaan kasaan. Ei ollut maantapa koko 80-, 90- ja 2000-luvun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Korkeintaan valvojalle monoa
"Eiköhän tämä ollut maantapa koko 80, 90 & 00 - luvun... 80% ton ajan graduista menisi samaan kasaan..."

Onko sinulla arvelusi tueksi mitään muuta kuin omaa mutuasi (ja mahdollisesti muiden)? Jos ei ole, niin olisi mielestäni järkevämpää suhtautua asiaan jotenkin näin:

- Minua mietityttää, että minkä tasoisia mahtavat tässä suhteessa olla menneiden vuosikymmenien pro gradu -tutkielmat. Laura Huhtasaaren tapaus ja muut ilmitulleet eivät voi olla ainoita, mutta plagioinnin yleisyyden arvailu voi viedä paljonkin harhaan. Vain asian järjestelmällinen tutkiminen (otannalla) antaisi siitä kohtuullisen luotettavan kokonaiskuvan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muistoja vuosikymmenien takaa
Entäs kaksi tunnettua veteraanipoliitikkoa, joiden väitöskirjat tekivät muut tilaustyönä ja poliitikot esittivät ne ominaan. Kun puoluekin oli siihen aikaan oikea niin väitöstilaisuus oli läpihuutojuttu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mistä maailmasta?
Kun itse valmistelin gradua ja sitten sen esittelin niin ao. professori LUKI sen ja PEREHTYI asiaan.

Mitä nämä nykyiset "professorit" tekevät TYÖKSEEN?

Gradu on opinnäytetyö ja aihe sovittiin professorin kanssa. Jos tällainen on mahdollista niin syypää on, tietenkin, ao. professori ja hänet pitäisi ensimmäisenä erottaa.

Miksi professoreita palkataan, jos he eivät tee työtään?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mistä maailmasta?
Naurettava väite. Syypää plagioinnissa on tietenkin plagioija itse. Se joka ei saa kelmiä kiinni ei ole syypää, vaan kyllä se huijarin vika on että huijasi.

Kenellekään yliopiston käyneelle ei ole mitään epäselvää mitä plagiointi tarkoittaa. Myös Huhtasaari tiesi mitä oli tekemässä.

Tämä epätoivoisen ja epä-älyllisen puolustelun määrä on käsittämätöntä. "Proffan vika" Ei hyvänen aika...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mistä maailmasta?
Antti-hyvä, toki rikoksen tehnyt on aina syyllinen, mutta muista evo-systeemi. Laitos saa pisteitä (= rahaa) jokaisesta tutkinnosta sekä tutkintoon osallistuneet täytettä ansioluetteloonsa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tietellinen käytäntö ???
Herää väkisinkin aavistus siitä että minkäluokan maistereita sitä mahtaa Suomi olla pullollaan, luottamus toki on hyvä mutta voihan siellä kansien välissä olla vaikkapa Aku Ankka.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hienoa
Nyt meillä on ennakkotapaus. Seuraavaksi sitten Jyrki "me tienataan tällä, niskalenkki markkinavoimista" Käteisen kimppuun.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt vaikka jude maalitauluksi
Sauna vuokrat menevätkin oikeaan osoitteeseen niin syyteetään siitäkin meitä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kansa oikeustaju koetuksella
Ei kyllä meikäläisen perussuomalaiseen oikeustajuun mahdu, että joku saa pitää vilpillä ja vääryydellä saavutettamansa hyödyn, tässä tapauksessa maisterin tutkinnon.

Suomalaiseen perinteinen oikeustaju ei voi hyväksyä tällaista vilpillisyyttä. Jos tällaiselle toiminnalle löytyy ymmärrystä, se kertoo asenteiden ja arvojen radikaalista muutoksesta. Mitä lie tuontitavaraa toisista kulttuureista moinen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kansa oikeustaju koetuksella
Että sait siis tähänkin jotain ulkomaalaisvihaa?! Kuule kyllä tässä on ihan takana aito ihka kantasuomalainen kulttuuri. Ei mulla muuta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: ulkosuomalaiselle
Hienosti loukkaannuttu piikistä, joka oli osoitettu Huhtasaaren plagiontia vähätteleville persuille.

Ja väännetään nyt vielä rautalangasta, jos tällainen epäsuomalaisen ironisia vivahteita sisältävä viestini ei oikein tahtonut aueta: persut rummuttavat olevansa notta rehellisiä Suomalaisia (sic), mutta sitten kun sieltä omista riveistä paljastuu törkeää vilpillisyyttä niin se vaatimus rehellisyydestä unohtuu nanosekunnissa heti ja alkaa uhriutumistalkoot. Jos sanoo tällaisen epärehellisyyden olevan tuontitavaraa, niin luulisi Suomalaista (sic) rehellisyyttään mainostavilla persuilla hieman poskien punoittavan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kansa oikeustaju koetuksella
- "Hienosti loukkaannuttu piikistä, joka oli osoitettu Huhtasaaren plagiontia vähätteleville persuille."

- "Ja väännetään nyt vielä rautalangasta, jos tällainen epäsuomalaisen ironisia vivahteita sisältävä viestini ei oikein tahtonut aueta..."

En minäkään huomannut sinun kirjoittavan ironisesti – mistäpä olisin sen voinut huomata? Puheessa ironia osoitetaan äänensävyllä ja ilmeillä, mutta tekstistä nämä keinot puuttuvat. Ironia sopiikin sen vuoksi paremmin puheeseen kuin tekstiin.

Itse asiasta, kadunmiehen on kyllä vaikea ymmärtää, miksi petkuttamalla hankitun tutkinnon saa pitää, vaikka virallisissa asioissa petkuttava tavallinen kansalainen vähintäänkin menettää saavuttamansa edun. Kansalaisille tämä näyttäytyy ristiriitaisena viestinä siitä, onko se epärehellisyys nyt niin väärin vai ei. Rehellisyyden opettaminen jälkikasvulleenkin tuntuu ylämäkeen kulkemiselta tällaisessa arvoympäristössä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
niin no jaa
Itse tein humanistisessa tiedekunnassa graduani noin 10-15 vuotta sitten.

Silloin asiat menivät melko säännönmukaisesti niin, että mitä "pehmeämmästä" aiheesta ja tieteenalasta oli kysymys, sitä enemmän gradun odotettiin olevan lähinnä vain 80-100 sivun mittainen ainekirjoitus, jonka tuli koostua pääasiassa alan auktoriteettien epäsuorasta siteeraamisesta lähdeviittein varusteltuna. Eli suomeksi sanottuna: jos professori Tietäväinen on tutkimuspaperissaan vuonna 1962 sanonut, että "hauki on kala", niin gradussa piti silloin lukea esim. että "kalojen eläinryhmään voidaan lukea myös hauki prof. Tietäväisen mukaan (Tietäväinen et. al. 1962)".

Yllämainitusta kaavasta EI saanut poiketa, omia ajatuksia EI tullut kirjoittaa graduun (siitä tuli aikoinaan huutoa itselleni ja monelle muullekin, kunnes ymmärsimme pelin hengen), ja varsinkin johtopäätelmien piti ollaan tarkkaan linjassa kunkin alan auktoriteettien lausumien näkemysten kanssa.

Toisin sanoen, en yhtään ihmettele, jos graduissa "humanistisilla aloilla" ja muissa "pehmeissä tieteissä" on paljon plagioinnin makua.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: niin no jaa
Puutaheinää puhut. Samaan aikaan kirjoittelin gradua humanistisessa (Turus), ja nimenomaan vaadittiin myös omaa näkemystä. Ja tarkkaa lähteiden käyttöä.
Tähän selittelyyn on varmaan masinoitu koko puoluetoimisto mukaan, niin pal näitä ”graduntekijöitä” on pukannu ilmoille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
törkeä teko
"...Itse tutkinnon purkaminen on tätä raskaampi oikeudellinen prosessi, Spoof sanoo.

Tutkintojen purkaminen on hyvin harvinaista ja vaatii muun muassa sitä, että tutkinnon myöntänyt yliopisto vie asian eteenpäin hallinto-oikeuteen..."

Kun matti ja maija tekee pienenkin rikkeen yhteiskunta panostaa kaikkensa, jotta rangaistus tulee.
Nyt on esteenä " hankala tapaus "
Näin on laki sama kaikille Suomessa.
Tällaisen puolesta vannotetaan antamaan henkensä.