Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tänään Kuopion linja-autoturman osallisten kuulemisen

Tutkinnan painopiste on viikonloppuna kuulemisissa ja linja-auton teknisessä tutkinnassa

Timo Hartikainen
Onnettomuusbussi nostettiin myöhään perjantai-iltana pois rautatieltä.
Onnettomuusbussi nostettiin myöhään perjantai-iltana pois rautatieltä.

Iiro-Matti Nieminen

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) aloittaa tänään Kuopion eilisen linja-autoturman osallisten kuulemiset.

Otkesin viestintäpäällikkö Sakari Laurialan mukaan esimerkiksi linja-auton kuljettajaa ja onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä pyritään kuulemaan viikonlopun aikana. Osallisia kuullaan heidän terveytensä ja vointinsa mukaan.

– Teemme melkoisen määrän kuulemisia jo nyt viikonlopun aikana. Niitä jatketaan myös ensi viikolla ja tarvittaessa myöhemminkin. Nyt pyritään saamaan alustava kokonaistilannekuva, Lauriala sanoo STT:lle.

Linja-auto syöksyi alas sillalta noin 7–10 metrin matkan junaraiteille Kuopion Kolmisopessa perjantaina iltapäivällä. Ennen pudotusta bussi törmäsi viiteen henkilöautoon. Turmassa kuoli neljä ihmistä ja neljä loukkaantui vakavasti. Bussissa oli 20 matkustajaa.

Pelastustoimien jälkeen Otkes suoritti eilisiltana alustavan paikkatutkinnan. Yöllä linja-auto nostettiin pois junaradalta ja siirrettiin sisätiloihin teknistä tutkintaa varten.

– Nyt aamulla tutkintaryhmä ryhtyy tekniseen tutkintaan, niin sanotusti läpivalaisemaan perusteellisesti tämän linja-auton, Lauriala kertoo.

Linja-auto tutkitaan läpikotaisin, jotta mahdollisia syitä onnettomuuteen pystytään joko löytämään tai sulkemaan pois. Muun muassa ajoneuvon jarrut tarkastetaan ja sen huoltohistoria käydään läpi.

Laurialan mukaan Otkesilla ei ole vielä merkittäviä vahvennettuja ja todennettuja löydöksiä onnettomuudesta.

Onnettomuustutkinnan aikana käydään läpi myös pelastustoimia ja muidenkin viranomaisten toimintaa, muun muassa kriisitukea. Tutkinta kestää kokonaisuudessaan noin puoli vuotta ja se johtaa aikanaan turvallisuussuosituksiin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.