Kun asiat eivät pysykään enää hanskassa

Muistiongelmien taustalla on usein stressi

Jarno Mela

Janita Virtanen

Stressillä on Oulun yliopiston neurologian professorin Anne Remeksen mukaan suuri vaikutus työikäisten muistivaikeuksiin.

– Ei ole välttämättä kyse siitä, ettei henkilö kykenisi oppimaan tai painamaan asioita mieleensä, mutta kun stressin myötä keskittymiskyky heikkenee, myös muisti herpaantuu, eivätkä asiat pysykään enää hanskassa, Remes tiivistää.

Itä-Suomen yliopiston neurologian professori Anne Koivisto kertoo, että pitkään jatkunut stressi saattaa heikentää opittujen asioiden mieleen palauttamista.

Muistiliitto ry:n asiantuntija Mari Luonsinen sanoo, että vaikka stressi ja väsymys voivat heikentää muistamista, stressin hellittäessä ja hyvien yöunien jälkeen muistikin toimii taas normaalisti.

– Toisaalta pitkäkestoiset uniongelmat tai työuupumukseksi asti edennyt stressi voivat lisätä muistisairauden riskiä vanhemmalla iällä.

Työterveyslaitoksen tänä vuonna valmistunut Työikäisten muisti -tutkimus osoittaa, että yli kolmannes vastaajista koki vähintään vähän haittaavia muistioireita tai keskittymisvaikeuksia. Toisaalta kognitiivisista oireista paljon haittaa kokevia oli vain 2–3 prosenttia vastaajista. Tutkimukseen osallistui runsaat 400 suomalaista media-alan työntekijää, joista valtaosa oli 45–60-vuotiaita.

Työterveyslaitoksen neuropsykologian erikoispsykologin Teemu Paajasen mukaan suurin osa työikäisten muistivaikeuksista liittyy työmuistin toimintaan.

Myös aivotutkija Minna Huotilainen korostaa työmuistin roolia työikäisten muistihäiriöissä.

– Jos yrittää tehdä useita asioita samaan aikaan tai tulee keskeytetyksi, työmuistiin työntyy uutta asiaa, ja siellä olleet asiat katoavat. Tämä tuntuu monesti oudolta: ”Juuri äskenhän muistin tämän.”

Työelämän vaatimusten sekä sosiaalisen median käytön lisääntyminen ovat Paajasen mukaan lisänneet niin sanotun multitaskauksen määrää.

– Lähtökohtaisesti ihmisen kyky tehdä useita asioita samaan aikaan on kuitenkin varsin heikko.

Paajanen korostaa, että vaikka jatkuva sosiaalisen median seuraaminen ei sinällään heikennä muistia, keskittymiskykyyn ja sitä kautta myös muistamiseen se voi vaikuttaa.

Professori Remeksen mukaan työikäisten muistiongelmat paljastuvat lähes aina juuri työelämässä.

– Työt alkavat kasaantua, asiat ja nimet unohtuvat, eikä opita uusia järjestelmiä.

Vaikka muistisairaudet ovat työikäisten kohdalla harvinaisia, Remes muistuttaa, että etenevä muistisairaus on todettu Suomessa vajaalla 10 000 työikäisellä. Ajoittaiset muistiongelmat ovat Remeksen mukaan harmittomia, mutta jos ne alkavat olla viikoittaisia ja hankaloittavat arkea, olisi niitä tärkeä lähteä selvittelemään.

– Muistisairauttahan eivät usein sairastuneet itse tunnista. He uskovat tekevänsä työnsä asianmukaisesti, mutta muut näkevät, etteivät työt enää hoidukaan.

Muistiliiton Luonsinen kertoo, että vaikka nykypäivän työelämä paljastaa muistiongelmat usein varhaisessa vaiheessa, työikäisillä etenevää muistisairautta ei osata aina epäillä, ja se saatetaan virheellisesti diagnosoida esimerkiksi työuupumukseksi.

– Työikäisten muistisairauksissa muisti ei myöskään välttämättä oireile ensimmäisenä.

Muistiongelmien lisäksi muistisairauden oireet voivat näkyä esimerkiksi vaikeuksina uuden oppimisessa ja hahmottamisessa, hitautena sekä aloitekyvyn heikkenemisenä.

Luonsisen mukaan runsaan ja kauan jatkuneen alkoholinkäytön arvioidaan olevan joka kymmenennen muistisairauden takana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
psyykkisistä kokemuksista
Muistiongelmat johtuvat suurimalta osaltaan
"Muistiongelmien taustalla on usein stressi"
Edellinen terveysuutinen esitti lonkkamurtuman ja sydänlihasvaurion kuuluvan yhteen. Molemmat puppua.

Tutkivan journalismin olisi syytä perehtyä, kun lääketieteen harrastelijat eivät siihen esitä valmiuksia, muistisairauksien ja kolesterolilääkityksen keskinäiseen esiintymiseen ja mahdollisiin yhteyksiin.
Kolesterolilääkitys poistaa elimistöstä rasvaa. Koko elimistöstä. Pääkopan toimeliaisuus perustuu myös rasva-aineenvaihduntaan. Kun kolesterolilääkitys rasvaa poistaa, se poistuma voidaan havaita vaikkapa magneettikuvauksissa, missä pääkoppa viipaloidaan halutun paksuisiin slaisseihin. Kuvaustulosta voidaan sitten tarkastella näyttöpäätteellä 3-D-muodossa.
Minulla kolesteroli on 0,1 % koholla. "Jos sitä ei saada laskemaan, pitää aloittaa kolesterolilääkitys" sanoi minut tutkinut lääkäri. Halusi kuivattaa aivoni ja tehdä minusta yhden vanhustentalon karkailevista hoidokeista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aivot ovat arvotavaraa
Vast: Muistiongelmat johtuvat suurimalta osaltaan
Kolesterolilääkitys saattaa tosiaan olla monella melko turha. Lääke-esittelijät ovat työnsä tehneet.. Hyvän kolesterolin määrä voi laskeakin kun lähtee noita nappeja popsimaan. Elintavoissa ja ravinnossa saattaa olla myös vaihtelua toki.

Syöminen ja hyvät rasvatkin vaikuttavat aivojen toimintaan. Liika moniajo ei voi olla kenellekään hyväksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
aina voi oppia jotain uutta
Vast: Muistiongelmat johtuvat suurimalta osaltaan
Taas yksi tällainen minä-minä-minä-kommentti joka tietää kaiken ja muu on puppua. Mainittakoon että tuo tutkimus lonkkamurtumista ja sydänlihavauriosta on tohtorinväitös ja se tullaan esittämään muistaakseni ensi viikolla. Tuskin mikään puppututkimus jos niin pitkälle on päässyt. Voit sitten ehkä pyytää sen koko tutkimuksen koska sitä ei tietenkään voi kokonaisuudessaan saada yhteen TSn artikkeliin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
psyykkisistä kokemuksista
Vast: Muistiongelmat johtuvat suurimalta osaltaan
"Mainittakoon että tuo tutkimus lonkkamurtumista ja sydänlihavauriosta on tohtorinväitös"
Lainatun kommentinosan kirjoittajalle - Nykyään yliopistot ja korkeakoulut saavat rahoitusta mm. erilaisten ja eritasoisten opinnäytetöiden määrän perusteella.
Minä-minä-olento on kokenut puolisonsa menehtymisen ja siitä puolen vuoden kuluttua isänsä poismenon. Meni runsaat 7 vuotta, ennen kuin minä-minän muistaminen alkoi palautua jokseenkin ennalleen kuolemantapausten aiheuttaman postraumaattisen aikajakson jälkeen. Tämä muistamisen ja muistamattomuuden mekanismi on lääketieteelle täysin vieras alue. Sitä ei ole kyetty tieteellisesti tutkimaan saati sen olemassaoloa todistamaan.
Eli se siitä "Mainittakoon että tuo tutkimus lonkkamurtumista ja sydänlihavauriosta on tohtorinväitös ja se tullaan esittämään muistaakseni ensi viikolla." Ensi viikon jälkeen elämä jatkuu kuten aina.
Volvo Ocean Raceen osallistuneet kertoivat Haagissa, että hyvin mennyttä asiaa muistellaan ja siitä nautitaan hetki. Sitteen palataan arkeen. Kun jokin asia on mennyt pieleen, se purraan ja pureskellaan peripohjin.
Ei väitös tarkoita muuta kuin väitöstä. Tieteellisen aineiston tieteellistä käsittelyä tieteen määrittämällä tavalla ja kykyä puolustaa kirjoitustaan. Sekä väitösrahan tuloa yliopiston tilille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »