Etla vaatii Suomeen tiemaksuja auton käytön mukaan – Sähköautoilija käyttäisi osan varoista uusiin latauspisteisiin

Ulla Jäske

Sähköautoilija, kuten helsinkiläinen Khuong Le, ei tuota enää valtion kassaan tuottoisaa polttoaineveroa.

Miljardien polttoaineverotuotosta ei ole kohta enää apua tieverkon kehittämiseen, kun sähköautojen määrä kasvaa. Niinpä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) ottaisi käyttöön lähivuosina uudet tiemaksut.

– Tulisi sitten tutkia tarkkaan, mihin tiemaksuista saadut varat käytettäisiin. Osa varoista pitäisi käyttää sähköautojen uusiin latauspisteisiin eli latausverkoston kehittämiseen, Khuong Le vaatii.

Le on ajanut sähköautolla työmatkansa jo vuoden päivät ja on valintaansa erittäin tyytyväinen.

Etlan tutkimusjohtajan Niku Määttäsen mukaan polttoainevero on tärkeä tulonlähde valtiolle. Veroa on kerätty selvästi enemmän kuin tieverkon ylläpitämiseen on käytetty rahaa.

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan valtio sai vuonna 2017 polttoaineverotuloja kolme miljardia euroa; tienpitoon ja tiehankkeisiin käytettiin noin miljardi euroa.

– Polttoainevero ei ole korvamerkittyä rahaa. Sille on ollut muutakin käyttöä kuin liikenneinfrastruktuurin ylläpito, Määttänen toteaa Lännen Medialle.

Etla siis haluaisi ottaa tiemaksut käyttöön lähivuosina. Tutkimuslaitos julkaisi torstaina asiaan liittyvän muistion: liikenneinfrastruktuurin rahoittamiseen tarvitaan uusia välineitä.

Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan rahoituksen uudistaminen on välttämätöntä.

– Tekniikan kehitys antaa yhä paremmat edellytykset hyödyntää käyttäjämaksuja tehokkaana rahoituslähteenä.

Tiemaksujen tarkoituksena ei ole laittaa konkreettisia tietulleja kaupunkien sisäänmenoväylille, vaan tiemaksu perustuisi auton käyttöön.

– Tiemaksun käyttöönotto vaatii toki paljon valmistelutyötä, joten aivan heti maksua ei voi ottaa käyttöön, Määttänen sanoo.

Hänen mielestään seuraavan hallituksen pitäisi kuitenkin viedä asiaa eteenpäin.

Tiemaksulla halutaan paikata muun muassa tien kulumisen kustannuksia. Etlan mukaan tien kulumista vastaava tiemaksu varmistaa, että tietä ei käytetä tuhlailevasti.

Tiemaksuilla halutaan myös hillitä liikenteen ja saasteiden määrää.

– Tiemaksujen tuottoa voitaisiin käyttää myös julkisen liikenteen parantamiseen.

Etlan mukaan polttoaine- ja autovero ovat kömpelöitä tapoja hinnoitella tieverkon käyttöä, koska ne eivät ota huomioon sitä, että ruuhkautuminen on ongelma vain tietyillä tieosuuksilla ja tiettyinä aikoina.

Määttäsen mukaan ruuhkien hillitseminen koskee lähinnä pääkaupunkiseutua. Hän lisää, että maaseudulla tiemaksujen pitäisi yleensä olla pienempiä kuin kaupungeissa. Tosin sähköautojen lisääntymisen myötä tiemaksuja tarvittaisiin maallakin.

– Sähköautojen markkinaosuus on vasta muutaman prosentin verran, mutta kymmenen vuoden kuluttua tilanne on luultavasti erilainen.

Määttäsen mukaan myös kiinteistöveron korotus voi tuoda helpotusta rahoitukseen.

– Kiinteistöveron korotus koskee isoja kaupunkeja ja kasvukeskuksia, joissa asukkaat hyötyvät esimerkiksi metroaseman läheisyydestä.

Määttänen selventää, että toimivan joukkoliikenteen varrella olevien asuntojen ja tonttien arvo nousee ja siksi myös kiinteistöveroa voi nostaa.

– Jos asukas hyötyy maan arvon noususta, on kiinteistöveron nousu perusteltua.

Etla on torstaina julkaistussa muistiossaan samoilla linjoilla tiemaksuissa kuin Jorma Ollilan vetämä työryhmä vuonna 2013.

Ollilan työryhmän mukaan Suomessa pitäisi edetä autoilun verotuksessa kohti kilometriveron käyttöönottoa.

Myös liikenneministeri Anne Berner (kesk.) esitti pari vuotta sitten tiemaksun käyttöönottoa. Tiemaksu liittyi liikenneverkkoyhtiön perustamiseen.

Sen mukaan yhtiö olisi myynyt kuluttajille aikaan perustuvaa tienkäyttöoikeutta. Maksu olisi porrastettu auton hiilidioksidipäästöjen tai kilometrien perusteella.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (27)

Vastaa
laskhjvbpiu
Sähkövero
Sähköveoa voisi myös korottaa vastaamaan muuta polttoaineverotusta. Jos tiemaksut otetaan käyttöön, niin liikenteen polttoaineveroista pitää luopua. Ilmasto ei nimittäin ole muuttumassa ihmisen hiilidioksidipäästöjen vuoksi eli hiilidioksidiveroille ei ole muuta perustetta kuin pelkkä verotus ja ehkä valmistauminen helppojen ja halpojen fossiilisten polttoaineiden loppumiseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei todellakaa hyvä
Vast: Sähkövero
Ei ole oikein korottaa sähköveroa, kun siitä kärsii sitten kaikki. Jos vielä sähkölämmitteinen talo, niin olisi järjetöntä et joutuisi sähköautojen takia maksamaan omaisuuden et saa olla lämpimässä talvella. Kaikkien asumiskulut nousisi valtavasti, varsinkin kun on vielä ne siirtomaksut ja veroa veron perään sähkössä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
johtopäätelmien tekijä
Vast: Sähkövero
Kun autoilua aletaan laskuttaa kilometrien mukaan, sähkökulkuneuvo kuuluu sarjaan autot. Siinäkin on matkamittari. Senkin energiatarve on tiedossa samalla tarkkuudella kuin on polttomoottoribiilien. Eli sähköauto kuuluu samaan kilometreissä laskutettavaan ryhmään.

Mistä sähköauto saa sen sähkönsä? Tuulivoima, vesivoima, aurinkovoima ovat kaikki jo ylibuukatut energiankäyttäjien kohdalla. Bioenergiaa käytetään paljon enemmän kuin sitä tuotetaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
vm älk
Verot
Tiemaksujen käyttöönoton pitäisi merkitä myös sitä, että likenteen polttoaineveroista pitäisi luopua. Ei ole enää perustetta erilliseen polttoaineverotukseen. Oletettu hiilidioksidi-ilmastonmuutos ei ole peruste verotukselle. Jos sähkautoilu on tässä suhteessa jonkinlainen ongelma, niin sähköveroa voi myös korottaa polttoaineveron tasalle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei tie maksuja lisäksi
Sähköautot
Kyllähän sähköautoille pitää joku vastaava maksu saada. Ihan yhtälailla he kuluttavat asfaltteja ja tie infan hoitoon pitää osallistua. Polttoainevero on nyt jo hyvin korkea, joten sähköautoille ihan omavero
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PP
Vielä on varaa nostaa
Vielä ei paljon puhuta auton vaihtamisesta julkisiin tai pyörään/kävelyyn. Varaa on siis kiristää. Polttoaineveroa ylöspäin ja autovero ylös dieseleissä.

Vasta kun kulut ovat tarpeeksi korkealla alkavat ihmiset harkita muita vaihtoehtoja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
helppoa huudella
Vast: Vielä on varaa nostaa
Julkiset ei kulje, sitten kun se asia on kunnossa voi alkaa miettii vaihtoehtoja. Taidat asua ihan keskustassa, missä pääsee, kävellen, pyörällä ja julkisilla. Asuppa keskustan ulkopuolella, viet lapset hoitoon, mikä voi olla kaukanakin. Sitten ei niitä busseja kulje kuin harvoin, ja jos yöllä pitäis päästä töihin, ei kulje lainkaan
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kane
Liike seis
Koska vapaa liikkuminen on yksi jokaisen maapallolla asuvan ihmisen perusoikeuksista, tulisi nämä suunnitteilla olevat maksut olla niin alhaisia, että niillä ei olisi mitään merkitystä kaikkein pienituloisimmillekaan. Nykyinen polttoainevero, autovero, käyttövoimavero ja käyttövero ovat aivan liian korkealla tasolla. Itselläni on 90-luvun alun pakettiauto, josta maksan veroa yli kaksi euroa päivä sen ollessa liikenteessä vaikka se seisoisi parkissa pihalla. Absurdia, järjetöntä. Asuminen (oma talo), Liikkuminen (oma auto/moottoripyörä) ja ravinto pitäisi olla yhteiskunnassa hinnoiteltu niin, että kaikkein köyhemmälläkin olisi niihin varaa yltäkylläisesti. Taulutelkkari voisi sitten ollakin huomattavasti kalliimpi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Iso-K
Järjestelmä pitää miettiä uusiksi
Verotus sekä vakuutusmaksut pistäisi siirtää kokonaan gps-järjestelmän varaan. Maksun ajankohdan ja sijainnin mukaan ajettujen kilometrien perusteella. Tämä rokottaisi ruuhkissa istujaa ja suosisi haja-asutusalueen asukkaita sekä mahdollisesti kannustaisi auton korvaamiseen lyhyillä matkoilla ja rokottaisi niitä, joiden autoilu eniten aiheuttaa haittoja.

Autokannan täydellinen sähköistäminen on vain autoalan ja parin hallituspuolueen viherpesua. Sähköistys on mahdollista vain autokannan erittäin rajulla leikkaamisella, sillä todennäköisesti tulevaisuuden akkuteknologia jääkin scifiksi ja sähköauton kustannukset ovat liian korkeat valtaosalle autoilijoista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
RAIKUISI nauruni ja kaaaaauuuuaaan
Jos tämä olisi äänikommentointimahdollinen
Olen tavannut kovin monia mätäkuun uutisia herran armon vuonna 2018 elokuussa. Tämä on yksi niistä.