Ilmavoimat osallistuu Yhdysvaltojen Red Flag -harjoitukseen Alaskassa

lmavoimat osallistuu lokakuussa ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain ilmavoimien järjestämään Red Flag -ilmaoperaatioharjoitukseen.

Ilmavoimien mukaan Suomesta harjoitukseen matkaa kuusi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää. Harjoitukseen osallistuu Suomesta yhteensä 110 ihmistä, ja joukon vahvuus on kerralla enimmillään 70.

Suomen ilmavoimat on osallistunut harjoitukseen Alaskassa tarkkailijana useita kertoja, ja osallistumista on valmisteltu jo pitkään. Tänä vuonna Red Flag korvaa vuosittaisen Ruska-sotaharjoituksen.

Ruotsin ja Norjan ilmavoimat ovat osallistuneet harjoitukseen aiemmin.

Ennen Red Flag -harjoitusta Suomi osallistuu syys- ja lokakuussa kahteen kahdenväliseen harjoitukseen Yhdysvaltojen kanssa.

Ilmavoimat saa "arvokasta kokemusta"

Ilmavoimien mukaan Alaskassa ja Nevadassa järjestettävät Red Flag -harjoitukset lukeutuvat maailman vaativimpiin ilmaoperaatioharjoituksiin. Alaskassa harjoitus sisältää esimerkiksi laajoja yhteisoperaatioita, elektronista sodankäyntiä ja ilmatankkauksia.

– Harjoitukseen osallistuminen tuo Suomen ilmavoimille arvokasta kokemusta, sillä Red Flag -harjoitukseen muodostettavaa toimintaympäristöä ei sellaisenaan ole mahdollista toteuttaa kotimaassa, Ilmavoimien tiedotteessa sanotaan.

Harjoitusvastustajana on Yhdysvaltojen ilmavoimien yksikkö, joka jäljittelee teknologisesti edistyneen vastustajan kalustoa ja taktiikoita, kuten häirintään tarkoitettua lentokalustoa ja simuloitua ilmatorjuntaa.

Ensimmäistä kertaa Red Flag -harjoitus järjestettiin vuonna 1975 Nevadassa. Harjoituksia järjestetään vuosittain useita.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Red Falg lentoharjoitukset.
Muutama vuosi sitten Intialaiset osallistuivat Red Flag harjoituksiin jenkeissä su 30 hävittäjillä.Ja he (ne su 30) osoittauivat ylivoimaisiksi. En tiedä johtuiko lentäjistä vai koneista. Että silleen.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.