Sote-solmu vaikeuttaa turvapaikanhakijoiden laajaan maahantuloon varautumista – uudet lait jumissa maakuntapaketissa

Viki Salonen

Sote- ja maakuntauudistuksen lykkääntyminen tai jopa kaatuminen vaikeuttaa ja monimutkaistaa laajamittaiseen maahantuloon varautumista.

Tämä johtuu siitä, että turvapaikanhakijoiden alueellinen hoitaminen kuuluu ely-keskuksille, joiden tehtävät on tarkoitus siirtää maakunnille. Samassa lakipaketissa vastuu laajaan maahantuloon valmistautumisesta siirrettäisiin sisäministeriöltä Maahanmuuttovirastolle (Migri).

– Meidän pitäisi tietenkin suunnitella nämä asiat yhdessä uusien maakuntien kanssa. Niin kauan kuin lakipakettia ei ole säädetty, meillä ei ole neuvotteluosapuolta, sanoo johtaja Kimmo Lehto Migrin vastaanottoyksiköstä Lännen Medialle.

– Sote- ja maakuntauudistus on siirtynyt jo toisen kerran vuodella eteenpäin. Olemme siis joutuneet jo toisen kerran tekemään työsuunnitelmia uusiksi.

Lainsäädäntö laahaa jälkijunassa myös kuntien osalta.

– Lain mukaan kunnat voitaisiin velvoittaa vastaanottotoimintaan. Oikeuskanslerinviraston mukaan näin ei ole.

Suomi pyrkii varautumaan jopa 100 000 turvapaikanhakijan aaltoon.

Alueellisia suunnitelmia on päivitetty toistaiseksi vaihtelevasti. Hyvää työtä on Lehdon mukaan tehty esimerkiksi Kaakkois-Suomessa.

– Olemme myös pilotoineet Keski-Suomen kanssa, mitä yhteistyö tulevien maakuntien kanssa voisi olla.

Migrillä on kolme alueellista suunnittelijaa, joiden tehtävänä on auttaa suunnitelmien laatimisessa. Yksi virkamies laatii päätyökseen alueellisen valmiussuunnittelun ohjeistusta.

Suunnitelmat räätälöidään maakuntakohtaisiksi jo siksi, että maakuntien asukasluvut vaihtelevat suuresti.

100 000 maahantulijaa on sisäministeriön määrittelemä luku.

– Se on aika tyypillinen länsieurooppalainen määrä suhteessa asukaslukuun. Esimerkiksi Nato on ohjeistanut jäsenvaltioitaan varautumaan siirtymään joutuvien ihmisten määrään, joka vastaa kahta prosenttia maan väkiluvusta, Lehto kertoo.

Piikkivuonna 2015 Suomeen tuli muun muassa Syyrian sodan seurauksena yli 30 000 turvapaikanhakijaa.

Todennäköisin tulosuunta Suomeen on Migrin mukaan itäraja.

Maakunnalliset suunnitelmat sijoittuvat Migrin valtakunnallisen valmiussuunnitelman ja paikallisten suunnitelmien väliin. Jokaisella vastaanottokeskuksella on oma suunnitelmansa paikkamäärän lisäämisestä ja hätämajoituksesta.

– Niillä pitäisi olla linkki kuntien valmiussuunnitelmiin, Lehto sanoo.

Migrin ja ely-keskusten lisäksi maahantulon hallintaan osallistuu useita eri viranomaisia, SPR sekä muita järjestöjä ja toimijoita.

Tulijat sijoitetaan rajanylityspaikasta tai järjestelykeskuksen sijainnista riippumatta mahdollisimman tasaisesti ympäri Suomea muun muassa maakuntien asukasluvun perusteella. Tällä hetkellä järjestelykeskuksille ei ole tarvetta, vaan turvapaikanhakijat turvatarkastetaan ja rekisteröidään joko raja-asemilla tai poliisiasemilla.

Lehdon mukaan ihmisiä voi alkaa virrata mistä suunnasta tahansa.

– Se on keskeinen oppi vuodesta 2015. Ei silloin osattu arvata, että turvapaikanhakijoita tulisi niin paljon Tornion kautta Ruotsista.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hullua touhua
"Suomi pyrkii varautumaan jopa 100 000 turvapaikanhakijan aaltoon."
- eikös se Suomen kiintiö ollut tuhannen tietämissä? Miksi tänne pitäisi päästää rajan yli 100.000 turvapaikanhakijaa? Eikö kenellekään tule mieleen, että se varautuminen voisi olla rajavalvonnan kuntoon laittamista? Ei siihen mitään sotea tarvita.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Globaali ratkaisu
Turvapaikan hakijoille on järjestettävä lähtömaan lähelle, rauhanomaiseen maahan pakolaiskeskuksia YK:n jäsenvaltioiden rahoittamana.

Suomi toimittaa parakit ja infran.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
just joo
Eikö vieläkään jokaisella suomalaisella ole asuntoa, kaikilla vanhuksilla ei ole varaa lääkkeisiin, vanhuksia kotona vaikka oikea paikka olisi hoitokoti, suomalaisia jonottaa eu:n ruoka-apua yms
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: just joo
Kun joskus olet vanhus, sinulla on joukko mamuja hoitamassa ja huolehtimassa olemisestasi. Muista silloin tämä päivä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: just joo
Kauko Näköisyyttä: ja siellä on osa suomalaisiakin meitä kaikkia hoitamassa. Pääasia että osaavat hoitaa. Rotu ei ole itseisarvo.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: just joo
Kauko N: turvapaikanhakijat eivät ole maahanmuuttajia, eivätkä kaikki turvapaikanhakijat ole oikeasti hengenvaarassa kotimaassaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: just joo
Kun joskus olet vanhus, sinulla on joukko mamuja hoitamassa ja huolehtimassa olemisestasi. Muista silloin tämä päivä.
Kukas sitten hoitaa mamut, kun se aika tulee?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiva
Kiva kun edes osassa suomea osataan olla vieraanvaraisia uusia tulijoita kohtaa. Hävetkää muu suomi!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiva
Minä mielummin häpeänkin, kuin katson edessäolevaa konkurssia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sote ei ole maahanmuuttoalusta
Voihan sitä noinkin asian ilmaista. Sote ei kuitenkaan ole mikään yleistyökalu. Kun EU viimeksi joutui massapakolaisvirran kohteeksi, se oli selkeästi EU:n ulkopuolelta johdettua ja ohjattua toimintaa. Tavoitteena ei ollut todellisen humanitaarisen avun tarpeessa olevien saattaminen parempiin olosuhteisiin. Ennemminkin voidaan kuvailla tapahtumaa valkoisella maalilla värjätyn ihmismassan esiintymiseksi. Kuten oli humanitaarinen venäläinen rekkakolonna itäisessä Ukrainassa.

Milloin tahansa saadaan aikaan diplomaattisesta keskustelusta poikkeavaa todellista toimintaa, kun nähdään riittävästi vaivaa sellaisen laaja-alaiseen suunnitteluun ja käytetään niitä samanaatteisia omaneduntavoittelijoita toiminnalle tarkoituksenmukaisissa kohdemaissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kun kerran Sote näin tuli politisoiduksi
Kun Neuvostoliitto oli hajonnut, Suomessa varauduttiin noin 500.000-1.000.000 nälkäpakolaisen tuloon tyhjästä talvesta. Tämä tapahtuma on jäänyt kovin monelta havaitsematta. Asiaa hoidettiin kohteliaasti hiljaisuudessa.

Kun tarkastelee EU-alueelle kohdistunutta pakolaisvirtaa, kokonaismäärä on suurempi, mutta vastaanottopohja moninkertainen. Hämmästyttää, että noin 2015 ympärillä tapahtuma kuohuttaa niin paljon. Vielä enemmän hämmästyttää Migrin ja SPR:n kuvitelma jostakin valmiudesta jonkin semmoisen suhteen, minkä todentuminen on hyvin epätodennäköinen. Muistan hyvin SPR:n ulostulot 2015 aikoihin - Me perustamme vastaanottokeskuksen sinne, mihin haluamme. Tämä nyt esille nostettu "ennakkolipunmyynti" vastaa pääministeri Sipilän oman asuntonsa tarjoamista hätämajoitukseen, mikäli mitään muuta ei löydy. Pääministeri on saanut jatkuvia haukkuja pakolaisten kutsumisesta Suomeen.

SPR tekee oikein, kun rajaa itsensä ulos Suomeen kohdistuvista maanhantulosuunnitelmista ja keskittyy glopaalien luonnonilmiöitten ongelmatiikan ratkaisemiseen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
100000
parhaiten asia hoituu rajavalvonnalla..ei suomi kestä mitään sadantuhannen ihmisen maahantuloa..aiemmin tulleissakin tekemistä tarpeeksi
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 100000
Suomessa vajaa 4 miljoonaa otto vastaan 450.000 vuonna 1939 ja uudestaan 1944. Nyt suomalaisia on noin 5.5 miljoonaa.
Kas ku mie haastaap iha oikial viisii, mut o jättänt sen muistumisensa jonnekii.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 100000
Suomalaiset sijoitti ja asutti oman maan kansalaiset vain vähän tiiviimmin vuonna 1939 ja 1944.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 100000
Elä sie virka mitään.. Tuota tarkoitat varmaan karjalaisia evakoita. Siinä sellainen pieni mutta, et jos noin huonosti historiaa tiedät, niin karjalaiset olivat ihan suomalaisia ja heidät evakuoitiin kun neuvostoliitto hyökkäsi suomeen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sori ny mutta
Ei me taideta tarvita laajaa maahantuloa vaan paljon laajempaa töihinmenoa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sori ny mutta
"Töihin meno" on suoraan verrannollinen mahdollisten työpaikkojen määrään. Ei tänne todellakaan kaivata 100,000 kebunpyörittäjää, parturia tai taksikuskia, kun ei näillä nykyisillä tuloilla paljon taksilla ajeta ja tukkakin ajetaan partahöylällä.

Kaikki löpinät "työhaluttomuudesta" voi osoittaa sinne työpaikkoja luovien tahojen suuntaan, koska tällä hetkellä ainoat alat jotka vetää hyvin taitaa olla puhelinmyynti ja vanhustenhoito. Edelliseen otetaan nuoria ja jälkimmäiseen ulkomaisia, halvempia vaihtoehtoja. Uudelleenkoulutuksen kautta hoitsuksi voi toki pyrkiä, mutta sanotaan nyt kauniisti, että kaikki meistä eivät TODELLAKAAN sovi hoitotyöhön ja näitä kehnoja tapauksia löytyy siltäkin sektorilta jo aivan liikaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sori ny mutta
Työpaikkoja niitä on vaikka kuinka,mutta ei Suomalaisille liian kallista pitää heitä töissä.Virosta,latviasta ,Liettuasta esim,rakennuksilla ei muita paljon enää ole.Vuokra työvoima on päivän sana,miten on suuri kysymysmerkki?Firmat jotka toimivat ulkomailla tuovat työvoimaa tänne,täytyy todella olla halpaa työvoimaa?kukaan ei puutu tähän miksi?No kyllähän tämän ymmärtää,Ammattiliittojen johtajat korottivat juuri palkkojaan 50%,että hyvin menee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaikkien osallistuttava
Jos laitospaikkoja ei riitä, niin tulijat voidaan sijoittaa yksityisperheisiin. Ensi vapaaehtoisuuden perusteella ja sitten hallituksen säätämän pakkolain turvin. Mitä enemmän tuloja ja asunneliöitä, sitä enemmän majoitettavia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaikkien osallistuttava
Rikkaat ja poliitikot majoittakoot ja elättäkööt. Heillä on varaa siihen. Kaikki vihervassarit tietenkin myös osallistuvat talkoisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sote-uudistukselle EI
Taas uusi hyvä syy kaataa sote-sekoilu
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Portit kiinni
Ei mitään järkeä edes ajatella 100000 elätettävän ottamista Suomeen.

Vast: Portit kiinni
Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa, sanoi vuonna 2008 silloinen pääministeri.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Portit kiinni
Heheh, satuilihan se pääministeri paljon muutakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.