Alokkaat voivat jatkossa oppia ampumisen perusteet lattialla maaten

Puolustusvoimat suunnittelee uudistuksia varusmiesten koulutukseen, alokasajan marssitkin jäämässä historiaan.

Jori Liimatainen
Eniten uudistuksia on tulossa peruskoulutuskauden eli alokasjakson ensimmäisten viikkojen koulutukseen.
Eniten uudistuksia on tulossa peruskoulutuskauden eli alokasjakson ensimmäisten viikkojen koulutukseen.

Mari Areva

Alokkaat saattavat jatkossa tehdä ensimmäiset ampumaharjoituksensa luokkahuoneisiin rakennetuissa simulaattoreissa. Puolustusvoimat valmistelee varusmiesten koulutukseen uudistuksia, joiden on tarkoitus esimerkiksi tehostaa ajankäyttöä ja hyödyntää erilaisia simulaatiomenetelmiä.

Ensimmäisinä simulaatioihin pääsevät tutustumaan Porin prikaatin Niinisalon varuskuntaan tällä viikolla saapuneet alokkaat ja heidän kouluttajansa. Kokeilukäytössä oleva sisäampumasimulaattori on noin kymmenen metriä pitkässä huoneessa, jonka takaseinälle avautuu kuva ampumaradasta. Simulaattorissa käytettävien aseiden tuntu vastaa aitoja armeijakäytössä olevia aseita.

– Me emme ole tässä mitään edelläkävijöitä, maailmalla nämä ovat jo laajasti käytössä, sanoo Pääesikunnan koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Jukka Sonninen.

Tavoitteena on karsia yksilöllisiä virheitä ja tuoda suoritusvarmuutta ennen kuin varusmiehet siirtyvät maastoon ampumaan oikeilla aseilla. Kouluttajille simulaattori mahdollistaa jokaisen laukauksen yksityiskohtaisen tutkimisen ja ampujan ohjaamisen pois hänelle tyypillisistä virheistä.

Jos kokeilusta saadaan Puolustusvoimia tyydyttäviä tuloksia, kaikilla alokkailla voisi parin vuoden päästä olla pari tuntia ampumasimulaattoriharjoituksia viikossa, Sonninen arvioi.

Simulaattorin avulla ampumaharjoitusten toistojen määrää on mahdollista lisätä nykyisestä noin viidestä sadasta kolmeen tuhanteen, Niinisalossa arvioidaan.

Simulaatiokokeilut liittyvät Puolustusvoimien Koulutus 2020 -uudistusohjelmaan. Varusmiespalveluksensa Niinisalossa tällä viikolla aloittaneet noin tuhat alokasta ovat erityisasemassa, sillä he pääsevät kokemaan uudet koulutusmetodit ensimmäisinä.

Luvassa on kuusiviikkoinen alokasjakso, jonka kulmakivinä ovat kokonaisvaltaiseen toimintakykyyn keskittyvä Taistelijan mieli -koulutus ja liikuntakoulutuksen uudistava Taistelijan keho -kokonaisuus. Esimerkiksi monia piinanneet marssit ovat jäämässä alokasajalta historiaan, mutta kokonaisuutena liikuntaa lisätään.

– Tavoitteena on kuudessa viikossa sopeuttaa siviili järjestelmään ja tehdä hänestä sotilas, jota voidaan alkaa kouluttaa, Sonninen luonnehtii.

Entä tietävätkö Niinisalon alokkaat olevansa erityisiä koulutuskokeilun vuoksi?

– Emme ole sitä korostaneet. Alokasaikana jokainen päivä on erityinen ja täynnä uutta muutenkin. Eikä heillä ole vertailukohtaa, Porin prikaatin komentaja, eversti Mika Kalliomaa sanoo.

Vertailukohta sen sijaan on nykyalokkaiden ryhmänjohtajilla. Nykyiset alikersantit kouluttavat nyt uusien oppien mukaisesti, mutta oma alokasaika kului vielä perinteisen opetuksen parissa.

Ainakin turha odottelu vaikuttaa uusien metodien ansiosta vähentyneen heti, sanovat alikersantit Niko Grönroos, Olli Miikkulainen ja Tolga Küpeli.

– Sanontahan kuuluu, että intissä on aina kiire odottamaan. Sitä yritetään nyt tosissaan vähentää, Miikkulainen kuvailee.

Lisäksi teknologiaa on käytössä enemmän.

– Esimerkiksi on pieniä opetusvideoita ennen koulutukseen siirtymistä. Alokkaat saavat niistä tietoa siitä, mitä koulutuksessa tulee tapahtumaan, joten käytännön kouluttamiseen päästään paremmin kiinni, Grönroos kertoo.

Marssien siirtyminen myöhempään ajankohtaan sen sijaan ei ole yksiselitteisesti hyvä uudistus. Kokemus oman jaksamisen haastamisesta voi olla merkittävä, alikersantit tuumivat.

– Siitä tulee aika voittajaolo, kun pääsee pitkältä marssilta takaisin, Grönroos sanoo.

Fakta

Esimerkiksi näin alokkaiden koulutus on uudistumassa

Tiedonsaannin kaikenlainen parantaminen. Esimerkiksi tuvissa digitaaliset näytöt, joita käytetään jatkuvasti sekä kouluttamiseen että tiedottamiseen.

Liikuntakoulutus. Rankat marssit siirtyvät alokasaikaa myöhemmäksi, mutta kokonaisuutena liikuntaa lisätään yksilölliset tarpeet ja kehittymistavoitteet huomioiden.

”Mikroelokuvat” eli varusmiesten itse tuottamat muutaman minuutin opetusvideot eri aiheista, esimerkiksi kamiinan sytyttämisestä tai rynnäkkökiväärin purkamisesta.

”Käänteinen luokkahuone” eli massaluennot historiaan. Käytännön tehtäviin siirrytään aiempaa nopeammin eikä maastossa seisoskella kuuntelemassa kouluttajan yksinpuhelua.

Simulaattorit. Esimerkiksi sisäampumasimulaattori tai virtuaalinen, oikeaa harjoitusmaastoa mallintava taistelukenttä.

Tavoitteina tehokkuuden parantaminen ja resurssien parempi käyttö. Esimerkiksi odottamista aiotaan vähentää tietoisesti.

Uusia koulutusmalleja kokeillaan laajasti Niinisalossa Porin Prikaatissa, kokeiluja on myös Rannikkoprikaatissa ja Ilmasotakoulussa.

Kokeilut ovat osa Puolustusvoimien Koulutus 2020 -uudistusohjelmaa.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Jaaha.. Hyvästit "Taistelijan oppaalle" ja "Merisotilaan käsikirjalle" perinteisenä paperimuotoisena painoksena...?
Kuli guulssonit kulkevat sitten tulevaisuudessa tabletti kourassa TurPo-tunneille...
Toivottavasti jakavat edes taskukokoisia oppaita painettuina versioina...
T: Yrmyjermu
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Onhan kyseessä pelkkää pelleilyä. Puolustusvoimat yrittää kiillottaa kilpeään ja yrittää perustella pakottavan asevelvollisuuden tarpeellisuuden, siinä kuitenkaan onnistumatta. Suomen puolustusvoimat alkaa olemaan vitsi pakottavine verkkokursseineen.

Parhaan imagotempun ja kunnioitettavuuden saavuttamiseksi Suomen puolustusvoimat voisivat ajaa pakollisen asevelvollisuuden alas, perustaa ammattimaiset, erikoistuneet, tehokkaat ja kunnioitettavat joukko-osastot vapaaehtoisille nuorille miehille ja naisille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Sellaiset joukko-osastot ovat jo olemassa.
Suomen olosuhteisiin parhaiten soveltuvan yleisen asevelvollisuuden lisäksi! 😄

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Pakollinen asevelvollisuus ei sovi mihinkään maahan. Mitä järkeä olisi puolustaa maata, joka pakottaa kansalaisiaan?
- Ei mitään järkeä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Älä sure, kyllä muut puolustavat, jotta voit jatkaa itseilmaisuasi hyvinvointivaltion tuella.

Mitä järkeä olisi tukea kansalaisia, jotka luistavat kansalaisvelvollisuudestaan? Oikeasti ei mikään, mutta ollos huoleti! Kyllä rahat tulevat seinästä entiseen malliin sinullekin, niin kauan kuin Suomi itsenäisenä säilyy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Suomen valtio orjuuttaa miehiä orjapalkalla orjatöissä, eli raha tulee valtiolle orjatöistä, ei seinästä.
Kuinka joku voi olla niin sairas, että pitää orjuutta kansalaisvelvollisuutena?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Joku vois pitää tota sun orjuutusulinaa sairautena. Pakkomielle?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Orjuuden puolustajat pitävät orjuuden vastustamista sairautena? Kyllä on typeryys huipussaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Koita ny keksii jotaki uutta sanottavaa, muutakin uutta kuin nimimerkki.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Orjuuden vastustaminen on ihmisoikeuskysymys. Sulla taas ei ole orjuuden puolesta muuta sanottavaa, kuin uli uli. Se osoittaa orjuudenpuolustajien henkisen tason.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Ootpas hurja. Vaan armeija taitaa vähän jännättää. Ei hätää, ei siellä orjaks joudu.
Tosin, jos tospaikka tulee en kyllä haluaisi sua viereen. Joten jää ihmeessä kotiin ulisemaan elämän epäreiluutta, kun joku vaati jotakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sota verkossa?
No huh, huh. Kun on poikkeusolosuhteisiin varautumisesta kyse, tulisi kai sähkön varassa oleminen pitää minimissä? Entä tietojen pääsy vääriin käsiin? Sodassa tuskin kannattaa nojautua tabletteihin.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sota verkossa?
Tietokonella voi halvauttaa suuremmankin valtion infran
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sotaväki somessa.
Sillä tavalla kaikki ponihäntä korvarengas mamiksekin voisivat käydä armeijan.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tvälläri
"Simulaattoriaseide tuntu vastaa oikeita aseita.."
Onko näin....??
Olen useammankin kerran "anpunut" ns. Ekoaseilla, ja hauskoja kapistuksiahan nuo ovat, etenkin ellei käyttäjällä ole mitään kokemusta ennestään ampuma-aseista.
Ainakin RK-mallisella ampuu lähes jokainen pelkkiä kymppejä, eikä pistoolijäljitelmäkään ole paljoa vaikeampi.
Tähtäämisharjoitteluun toki soveltuvat, ja saahan noista niitä "onnistumisen elämyksiä.."
Oikean aseen rekyyli jää kuitenkin täysin puuttumaan, samoin kaikki hienosäädöt, kuten lippaan sivuttaisliikkeen poistaminen makuulta ammuttaessa.
Yhteenveto: Simulaattorit ovat kivoja, mutta oikea ase on eri asia.
Puhuttiinpa sitten RK:sta, NSV:sta, tai ZU:sta.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuivaharjoittelua
Se on sitten: laukaus, laukaus, laukaus,
sarrrrrja, sarrrrja, sar..? voi v, löi patin jumiin
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Sairauksia on niin monenlaisia. Toisen isänmaallisuus ja velvollisuudentunto on toiselle sairaus.
Toisen orjapuheet ja kiittämättömyys suomalaista yhteiskuntaa kohtaan taasen näyttäyttyy toiselle sairautena.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
Mikä Suomesta tekee niin erinomaisen, että täällä pitäisi olla kiitollinen siitä, että täällä poljetaan kansalaisten (miesten) ihmisoikeuksia? Luulenpa, että muissa länsimaissa kansalaiset ovat oikeasti kiitollisia isänmaalleen, kun heitä ei orjuuteta. Orjuuden puolustaminen ei ole isänmaallisuutta, sen vastustaminen on. Jokainen voi pohtia, kumpi puoli on sairas, orjuuden puolustajat, vai vastustajat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Luokka: Ylööös, istumaan, ylööös...!!
”Mikä tekee Suomesta niin erinomaisen?”
Suomi on hyvinvointivaltio. Saat taloudellista tukea elämääsi ja koulutukseesi. Saatko samanlaista tukea muissa länsimaissa?
Miksi et ole muuttanut muualle, jos toisaalla on vapaampaa? Luuletko, että tällainen meno jatkuu, jos vaikkapa Venäjä valtaa Suomen?
Suomi ei pyydä kansalaisiltaan paljoa, miksi osallistuminen on niin vaikeaa?
Luulenpa, että olet vapaamatkustaja. Kaikki mulle nyt, mutta mitään en halua antaa...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »