Valtakunnansovittelijalle ei tule karenssisopimusta

Karenssisopimuksen mahdollisuutta tutkittiin työ- ja elinkeinoministeriössä. Asia nousi esille Minna Helteen ilmoitettua työnantajan leipiin siirtymisestä.

Virpi Niemistö

Valtakunnansovittelijan virkaan ei tule karenssisopimusta.

– Valtakunnansovittelijan virassa saatavien tietojen osalta ei voida todeta täyttyvän juridiset edellytykset karenssisopimukselle, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela Lännen Medialle.

Nummelan mukaan työ- ja elinkeinoministeriö tutki toukokuussa valtakunnansovittelijan viran karenssisääntelyn juridiset edellytykset.

– Tarkastelussa on huomioitu viran hoidossa ja neuvottelutilanteissa saatavia tietoja suhteessa virkamieslain sääntelyssä ja esitöissä tarkoitettuun salassapitovelvoitteen alaisiin ja myöhemmin hyödynnettäviin tietoihin, hän selvittää.

Lännen Media uutisoi toukokuussa (8.5.), että uudelle valtakunnansovittelijalle pohditaan karenssisopimusta.

Karenssiasia nousi esille keväällä, kun Minna Helle ilmoitti siirtyvänsä sovittelijan pestistä Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtajaksi.

Liike herätti närää työntekijäleirissä. Myös jotkut oikeusoppineet oudoksuivat Helteen siirtymistä työnantajaleiriin.

Hakuaika Helteen seuraajaksi valtakunnansovittelijan tehtävään päättyi tiistaina.

Ylen mukaan valtakunnansovittelijaksi havittelevat ainakin kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkala, Niko Siukkola ja Terhi Litmanen.

Piekkala on tehtävään vahvoilla, sillä työmarkkinakeskusjärjestöjen on ennakoitu olevan suopeita hänen valinnalleen.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.