Korkein oikeus: Timo Rädylle päiväsakkoja Hilkka Ahteen työsyrjinnästä

Juttua puitiin Korkeimmassa oikeudessa alkuvuonna. Itse tapahtumista on kulunut yli kuusi vuotta.

Joel Maisalmi
AKT:n entinen puheenjohtaja Timo Räty korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä helmikuussa.
AKT:n entinen puheenjohtaja Timo Räty korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä helmikuussa.

Markku Uhari

Korkein oikeus (KKO) on tuominnut Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n entisen puheenjohtajan Timo Rädyn entisen alaisensa Hilkka Ahteen työsyrjinnästä. Rangaistuksena KKO määräsi Rädylle 20 päiväsakkoa.

Lisäksi Rädyn pitää maksaa Ahteelle kärsimyskorvauksia yhteensä tuhannen euron edestä ja vielä tämän tuhansien eurojen oikeudenkäyntikulut korkoineen

Rädyn keskiviikkona KKO:sta saama tuomio tuli Ahteen irtisanomiseen liittyvistä tapahtumista. Varsinaiset tapahtumat ovat sijoittuneet vuoteen alkuvuoteen 2012.

Perusteena KKO lausui, että Räty oli ollut tietoinen siitä, että viestintäpäällikkönä työskennellyt Ahde oli toimittanut työsuojeluviranomaisille kantelun. Tästä huolimatta Räty oli äänestänyt AKT:n ylimääräisessä liiton hallituksen kokouksessa Ahteen erottamisen puolesta.

KKO:n mukaan työsuojeluilmoituksen teko liittyi irtisanomiseen, ja tämän vuoksi asiaa voitiin pitää työsyrjintänä.

Korkein oikeus järjesti helmikuussa 2018 suullisen käsittelyn, johon osallistuivat Ahde ja Räty. KKO:n päätöksen ja tapahtumien välillä on siis kulunut aikaa yli kuusi vuotta.

Aiemmin käräjäoikeus oli tuominnut Rädyn työsyrjinnästä, mutta Helsingin hovioikeus vapautti tämän tuomiosta. Syyttäjä valitti aikanaan hovioikeuden päätöksestä KKO:een. KKO siis kumosi hovioikeuden tuomion.

Pian kokouksen jälkeen AKT:n liittohallitus perui Ahteen irtisanomisen ja palkkasi hänet toiseen tehtävään. Sen sijaan Räty siirrettiin sivuun AKT:n puheenjohtajan tehtävästä.

Räty on saanut aiemmin myös tuomion Ahteen työpaikkakiusaamisesta. 80 päiväsakon tuomio on lainvoimainen.

Lue myös: Lakimiehen lupa toimia oikeudessa voidaan peruuttaa epärehellisyyden takia – lupia peruutetaan kuitenkin melko harvoin

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Oliko vai eikö?
Pitäisikö näitä Ruotsin kuninkaanvallan ajoilta periytyneitä oikeusasteita vähentää kahteen, kun kerran saman päätöksen saa alimmalta ja ylimmältä oikeusasteelta? Useampi vuosi menee saman asian vatvomiseen tietysti väliaikoineen ja muineen, mutta siltikin rahaa ja aikaa palaa turhiin pallotteluprosesseihin. Erilaiset päätökset lopputulemineen eivät myöskään luo kansalaisissa luottamusta oikeuden saamiseen viranomaisissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuuliviiri oikeuden jakajana
Ei se että pikkumaisuuksia ratkotaan joka oikeusasteessa, vaan joka asteesta tulevat vastakkaiset päätökset. Kuka luottaa näillä näytöillä itseä koskevassa oikeudenhaussa tuuliviirin tavoin toimivaan oikeuslaitokseen. Sitä kysäisen.

Ihmettelen että tuomioistimissa toimivia tuomareita ei kontrata minkäänlaisella läpinäkyvällä laadunvalvonnalla. Sellaisena voisi toimia vaikka kolmen tuomarin ryhmissä tapahtuvat kilpailut joissa ratkaistaan simppeleitä, tiettävästi ilman eri tulkintoja olevia tehtäviä. Alkuun ennen tehtävien vaikeutumista, lämmittelynä voisi toimia pysäköintialueella tapahtuneet peltikolarit. Ja kun tehtävät täytyy ratkaista kaikkine perusteluineen ilman "asiantuntijoiden" apuja, nähtäväksi jäisi onko perusteluiden sanahelinää luettaessa naurussa pitelemistä.