Kansanedustaja Tolvanen: En halua tehdä yhteistyötä eräiden Krp:n henkilöiden kanssa

Jari Aarnion puolustus pitää osaa tutkintaan osallistuneista poliiseista esteellisenä.

Martti Kainulainen
Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen toimi Helsingin huumepoliisissa ennen siirtymistään eduskuntaan.

Mikko Gustafsson

Helsingin huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion huume- ja virkarikosjutun hovikäsittelyssä palattiin tiistaina muun muassa keskusrikospoliisin ja Helsingin huumepoliisin henkilöiden huonoihin väleihin.

Aarnion puolustus katsoo, että Krp:n tutkinnassa on ollut esteellisiä henkilöitä, puolustuksen kannalta oleellisen materiaalin saantia tutkinnan aikana on vaikeutettu ja puolustuksen kannalta keskeisten henkilöiden teletiedot olisi pitänyt saada puolustuksen käyttöön. Syyttäjän mukaan taas Aarniota on kohdeltu esitutkintalain mukaisesti ja normaalikäytännöin.

Eri poliisiyksiköissä työskentelevien poliisien heikoista väleistä kertoi tiistaina kansanedustaja Kari Tolvanen (kok), joka johti Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikköä ennen kansanedustajan uraansa.

– Itse voin sanoa, että muutaman Krp:n henkilön kanssa en halua tehdä yhteistyötä. He ovat esittäneet perättömiä väitteitä, että olisimme paljastaneet salassa pidettäviä telekuuntelutietoja rikollisille. Ja se on hyvin vakava syytös.

Tolvanen myös täsmensi, että jännitteet Krp:ssä ja Helsingin poliisissa olivat yksilötasolla. Toisaalta hän kuvasi tilannetta niin, että huumerikosyksiköiden välillä oli hänen mielestään kilpailuasetelma.

Koko oikeudenkäynnin ytimessä on se, masinoiko Aarnio huumeita Suomeen vai ei.

Keskusrikospoliisin ja syyttäjien mukaan muun muassa puhelutiedot kertovat siitä, että Aarnio järjesteli huumeita. Aarnion puolustuksen mukaan taas puhelimet ovat olleet Helsingin huumepoliisin yhteisiä puhelimia, joilla poliisi piti yhteyttä tietolähteisiin.

Oikeudenkäynnin aikana on taitettu peistä muun muassa siitä, miksi Krp:n tutkinnan oli vaikea saada tietoa huumepoliisin toiminnasta.

Tolvasen mukaan tietolähteiden henkilöllisyys on tapana pitää mahdollisimman pienessä piirissä. Suhteiden täytyi hänen mukaansa olla poikkeuksellisen luottamukselliset, jotta tietolähteiden henkilöllisyyden paljastamista olisi voinut harkita.

– Tietolähteen turvallisuuden vuoksi mahdollisimman harva tiesi, kuka on se tietolähde. Koston mahdollisuus oli hyvin suuri. Amatöörimäistä olisi edes ollut alkaa kysyä, että kuka. Tiedon luotettavuutta kysyttiin.

Käräjätuomion mukaan Tolvanen on kertonut oikeudelle useamman henkilön tietolähdesuhteesta Helsingin huumepoliisiin.

Hovioikeus arvioi törkeitä huume- ja virkarikoksia, joista käräjäoikeus tuomitsi Aarnion kymmenen vuoden vankeuteen.

Lisäksi Aarniolla on kolmen vuoden lainvoimainen tuomio seurantalaiteyhtiö Trevocin haarasta. Oikeuden mukaan Aarniolla oli kaksoisrooli Trevoc-yhtiössä ja sen laitteita ostaneessa Helsingin poliisissa. Trevocia omisti bulvaanin välityksellä myös ex-jengipomo Keijo Vilhunen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

??
Tolvanen ei tykkää josko poliisien rötöksistä kerrotaan?? miksi???
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No voi mutta
Ilmeisesti loikkari Veera on mieleisempi kokoomuspoliisi kaveri, kädettömänä ammattilaisena ei hänkään osannut opiskelusta huolimatta käskyttämään Hakkaraista, vaan hakee nyt oikeutta tai julkisuutta oikeustalolta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: No voi mutta
Tietenkin päätöstä haetaan oikeustalolta. Etkö tiedä, ettei oman käden oikeus ole sallittua Suomessa ?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aarnion kaveri yrittää
Tolvanen on tunnetusti Aarnion hyvä kaveri, ja nyt kansanedustaja yrittää vaikuttaa oikeuden päätökseen.
Televisiossa vannoi aikanaan Aarnion syyttömyyden puolesta hyvinkin. Sama peli jatkuu, vaikka iso määrä syytteitä on toteen näytetty.
Tolvasen osuutta pitäisi myös tutkia, kun rupee noi henki hommat vähän haisee.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valtion väkivaltamonopoli
Kannattaa muistaa, että poliisi käyttää valtion väkivaltamonopolia minkä takia sen pitäisi olla kansan valvonnassa. Mutta mistä valtio sai tämän monopolinsa? Millä oikeudella Tolvanen kiukuttelee?