Ulkomaiset yritykset eivät vastaa pakkausjätteistään toisin kuin suomalaiset – epäreiluun käytäntöön pohditaan muutosta

Virpi Niemistö

Ulkomaisten yritysten verkkokaupasta Suomeen syntyy pakkausjätettä, mutta niiden ei tarvitse vastata jätteiden jälkihoidosta ja sen aiheuttamista kuluista.

Tosin on yli miljoonan euron liikevaihdon suomalaisyritysten ja samansuuruisten tuotteiden maahantuojien laita. Niitä koskee pakkausten tuottajavastuu, mikä tarkoittaa yrityksen velvollisuutta järjestää asiakkailleen tuotteiden mukana tulevan pakkausjätteen keräys ja kierrätys sekä vastuuta niistä aiheutuvista kustannuksista.

Ympäristöministeriön neuvottelevan virkamiehen Tarja-Riitta Blaubergin mukaan nämä suomalaisten ja ulkomaisten yritysten erilaiset vastuut ovat parhaillaan pohdinnassa myös ministeriöissä.

Työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön, Kaupan liiton ja Tuote- ja palvelukaupan yhdistys Etu ry:n tilaaman selvityksen etämyynnin vaikutuksista pitäisi valmistua vielä nyt toukokuun aikana.

– Esiselvityksessä on tarkoitus arvioida muun muassa etämyynnin vaikutuksia juuri tuottajavastuujärjestelmiin, Blauberg sanoo.

Etämyynti on verkkokaupan vuoksi hurjassa kasvussa. Myös etämyynnillä maahantuodut tuotteet päätyvät käytön jälkeen kotimaisten tuottajien järjestämään jätehuoltoon. Näin niidenkin jätehuolto jää suomalaisten maksettavaksi.

– Tällä voi olla merkitystä kilpailukykyyn suhteessa etämyytäviin tuotteisiin, Blauberg perustelee.

Suurin osa muovijätteestä syntyy juuri erilaisista pakkauksista.

Muovijätteiden vienti kaatopaikoille kiellettiin Suomessa pari vuotta sitten.

Nyt jo neljännes muovipakkauksista menee Suomessa kierrätykseen. Kaatopaikoille niitä ei kerry lainkaan, vaan kierrätykseen sopimattomat tuotteet päätyvät energiapolttoon.

Maailmalla ja EU:ssakin keskimäärin asiat ovat Suomea huonommassa jamassa. Maailmanlaajuisesti jopa lähes 80 prosenttia muovijätteestä menee yhä kaatopaikoille tai ajautuu suoraan luontoon.

Suomalaiset yritykset ovat kunnostautuneet myös pakkausmateriaalien kehittäjinä ja näin pakkausjätteen vähentäjinä. Esimerkiksi kaikki Valion kartonkitölkit ovat kierrätettäviä ja suurin osa harjakattopakkauksista valmistetaan täysin uusiutuvista materiaaleista.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Verolle vaan
Tullia peliin...
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lopputulos tiedetään
Tasavertainen kohtelu on aina hyvä. Mutta silloin siitä ei tule käyttää monopolin luomiseen tai kilpailun rajoittamiseen.

Projektissa kuitenkin lopputuos on se että verkkokaupasta ostettu taloudellisesti kilpailukykyinen tuote rangaistaan "muoviraippaverolla" joka on kolme kertaa tuotteen arvo ja yilttää lähikaupan vastaavaan tuotteen hinnan. Näin saadaan keinotekoisesti pidettyä kalliisti hoidetut kotimaiset kauppapaikat ja maahantuontiyritykset liiketoiminnassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lopputulos tiedetään
Tätähän se herkästi on, eikä tarvitse edes tilata Kiinasta. On aika kumma, että Saksasta saa tilattua usb-c -adaptereita kuudella eurolla neljä kappaletta, kun täysin samat adapterit maksavat suomalaisissa verkkokaupoissa ja kivijalkamyymälöissä vähintää 5 euroa kappale. Perversseintä on, että toimijat molemmissa maissa ostavat näitä adaptereita muutamalla kymmenellä sentillä Kiinasta ja todennäköisesti jopa samasta lähteestä. Suomalainen maahantuonti, tukkumyynti ja jälleenmyynti on monesti hävyttömän tehotonta. Pelkästään tilaamalla Ruotsista, Virosta, Saksasta tai Briteistä säästää pitkän sentin, eikä tarvita edes Kiinaa ja ALVin kiertoa, jotta säästöä syntyy ja valikoima laajenee huomattavasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.