Suomalaiset pääsevät vihdoin kotiin Kreikasta

Dani Branthin

Maanantaista asti Kreetalla jumissa olleet turistit pääsevät vihdoin matkaan, Deturin toimitusjohtaja Mehmet Ahishali kertoo. Lento lähtee Kreikasta iltapäivällä ja on perillä Turussa kello 20.30. Ensimmäisenä suomalaisten lentomurheista kertoi Ilta-Sanomat.

Kyrössä asuva Reijo, joka ei halua kertoa sukunimeään, vietti mukavan viikon vaimonsa kanssa Kreetalla. Hyvin mennyt matka päättyi kuitenkin maanantaina Hanian lentokentälle, kun Small Planet Airlines -lentoyhtiön lentokone hajosi.

– Kone oli peruuttamassa taaksepäin terminaalista, kunnes yhtäkkiä rysähti. Meille kerrottiin, että syynä olisi etulaskutelineeseen koneen liikuttamista varten kiinnitettävän koukun katkeaminen, hän kertoo Turun Sanomille.

Deturin toimitusjohtaja Mehmet Ahishali sanoo kuitenkin, että ongelmien syynä oli catering-auton törmääminen koneeseen.

Matkustajat odottelivat lentokoneessa yli kaksi tuntia, ennen kuin heidät päästettiin terminaaliin. He eivät kuitenkaan saaneet ottaa käsimatkatavaroita mukaan lähtiessään.

– Terminaalissa meille tarjottiin virvokkeita. Lopulta saimme luvan käydä hakemassa koneesta käsimatkatavarat ja hetkeä myöhemmin saimme matkatavarat myös ruumasta, Reijo kertoo.

Hotellille saapuneille kerrottiin, että nouto takaisin lentokentälle olisi viiden aikaan aamulla.

– Teimme lentokentällä normaalisti turvatarkastuksen. Ruumaan menevät matkalaukut odottelivat lastaamista koneen vieressä. Lentohenkilökuntaa ei vain näkynyt missään, Reijo sanoo.

Koneen piti lähteä kahdeksalta, mutta sitä ei oltu edelleenkään korjattu. Matkustajien laukut oli jo viety valmiiksi koneen viereen lastaamista varten.

– En ole kertaakaan vielä päässyt täältä ilmaan, mutta silti olen hakenut matkalaukut hihnalta pariin kertaan, Reijo nauraa.

Hän kiittelee oppaiden toimintaa. He ovat informoineet asiakkaita aina sitä mukaa, kun tietävät tilanteesta enempää.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hyvin meni
Mistähän tuo catering ajoneuvo on tähän tullut, Deturin toimarilla on nyt väärä tieto. Kyllä se törmäilijä oli lentokoneen siirtämiseen käytetty ns. pushback-traktori. Irroitusvaiheessa katkaisi kiinnityssokan jolla puomi kiinnitetään etulaskutelineeseen. Traktorin kuljettaja siinä heilutteli koneen ohjaamon suuntaan katkennutta osaa. Koneen päällikkö kertoi, että tapahtuma ei vaikuta varsinaisesti lentämiseen mutta tarvitaan kuitenkin insinöörin lausunto, jotta oltaisiin voitu jatkaa alkanutta matkaa.
Päällikkö tuli matkustamon puolelle kertomaan asiasta ja tarjoutui vastaamaan matkustajien kysymyksiin. Fiksusti tehty.
Kentällä saatiin täytetyt patongit ja juomat. Hotellilla kunnon aamiainen ja lounas. Paluulennolla varakoneella oli ilmainen välipalatarjoilu vaikkei kuulunut ohjelmaan.
Minusta matkanjärjestäjä (Detur) ja lentoyhtiö (Small Planet Airlines) huolehti tilanteen ihan mallikkaasti, verrattuna lukuisiin aikaisempiin kokemuksiini vastaavista tilanteista. Jos ei ole aikaisempaa kokemusta näistä myöhästymisistä, voi tilanne tuntua tietysti hankalalta.
Ei siellä lapset pahemmin itkeneet, pääasiassa iloisesti leikkivät, eivätkä matkustajat humaltuneet. Suuri osa matkustajista oli eläkeläisiä. Tiedotuspuutetta tietenkin syntyyi, kun eletään ihan siinä hetkessä, eikä oikein tulevaa voi ääneen arvailla.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »