SK: Krista Kiuru kuunteli Porin kaupunginhallituksen kokouksia puhelimitse – kaikki eivät tienneet etäyhteydestä

Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Kiuru (sd) on ollut puhelimen välityksellä läsnä useassa kaupunginhallituksen kokouksessa ilman, että kaikki kokoukseen osallistujat tiesivät asiasta, kertoo Satakunnan Kansa. Sen mukaan Kiurun nimeä ei myöskään heti merkattu pöytäkirjaan.

Kiurulla on kuitenkin Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen kokouksissa.

Asia alkoi selvitä 23. maaliskuuta pidetyssä kaupunginhallituksen suunnittelukokouksessa, kun eräät paikalla olleet ihmettelivät pöydällä olleita kaiuttimia. Kokousta vetänyt Porin kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Tapio Huhtanen (kesk) vaati myöhemmin kirjattavaksi, että etäyhteys oli ollut olemassa ja hän ei ollut siitä tietoinen.

– Oletan, että näiden kokousten lainmukaisuutta tullaan pohtimaan. Mistä me edes tiedämme, ketä kaikkia muita puhelimen toisessa päässä on ollut, Huhtanen sanoo.

Satakunnan Kansan mukaan etäyhteys oli ollut suunnittelukokouksen lisäksi ainakin kolmessa kaupunginhallituksen kokouksessa. Porin kaupunginhallitus päätti maanantaina, että kokousten pöytäkirjat korjataan siten, että Kiuru merkitään läsnäolijaksi.

Asiaa esitti kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen (sd). Hänen mukaansa kyse oli teknisestä muotovirheestä.

–Tämä on meille oppimiskokemus siinä mielessä, että tästä lähin pidetään nimenhuuto. Kiuru ja sihteeri olivat ilmeisesti keskenään sopineet tästä järjestelystä.

Kiuru kieltäytyi kommentoimasta asiaa Satakunnan Kansalle, eikä myöskään STT tavoittanut häntä tiistaiaamuna.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Nimenhuuto
Ensimmäisenä asiana kaupunginhallituksen nimenhuuto,.. Hopponen,.. paikalla, Happonen,... paikalla, Ämyrit,... onko Ämyrit,... ai joo, tuossa ihan edessä ne ovatkin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hei haloo!
"Ihmettelivät pöydällä olleita kaiuttimia..." Eli Kiurun läsnäolo ei ollut mitenkään selvää. Kokouksissa tervehditään aina kaikkia läsnäolijoita, myös etäyhteyden päästä.
Etäolijan nimi ilmeisesti tuikattiin hätäännyksissä asian paljastuttua listan hännille laillisuuden takaamiseksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puhelimen välityksellä muualla kokouksia voi kuunnella
Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen kokouksissa joten kaupunginhallituksen kokousta voi kuunnella puhelimen välityksellä.

Mikä tässä on älypuhelinten aikana niin ihmeellistä että tästä alettiin provosoimaan?

Taas näkee että eduskuntavaalit on tulossa kun näin vähäpitoisesta asiasta keskustalainen kaupunginhallituksen jäsen veti herneen nokkaansa.

voi tsiisus

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »