Vuosien riita ratkesi: TVO saamassa 450 miljoonaa euroa Olkiluoto 3:n viivästymisestä

Kannustinmaksu pienentää korvausta, jos projekti valmistuu ensi vuoden toukokuuksi.

Roni Rekomaa
Teollisuuden Voima OYj:n (TV0) Olkiluodon ydinvoimalaitosyksikkö Olkiluoto 3 Eurajoella.
Teollisuuden Voima OYj:n (TV0) Olkiluodon ydinvoimalaitosyksikkö Olkiluoto 3 Eurajoella.

Tuomas Savonen, Jecaterina Mantsinen

Teollisuuden Voima (TVO) ja laitostoimittajat ovat päässeet sopuun Olkiluoto 3:n viivästymiskorvauksista. TVO on sopimuksen mukaan saamassa 450 miljoonan euron korvaukset.

Vuosikausia jatkunutta korvauskiistaa on ratkottu Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n välimiesmenettelyssä Lontoossa. Solmitun sopimuksen ehtona on, että osapuolet vetäytyvät projektiin liittyvistä oikeustoimista sekä välimiesmenettelystä.

TVO:n vastapuolena kiistassa on ollut laitostoimittajayhteenliittymä, jonka muodostavat muiden muassa ranskalainen Areva ja saksalainen Siemens.

Sopimuksen yhtenä ehtona on laitostoimittajien saama kannustinmaksu. Yhtiöt ovat oikeutettuja saamaan TVO:lta 150 miljoonan euron maksun, jos projekti valmistuu aikataulussa eli ensi vuoden toukokuuhun mennessä. Tällöin TVO:n saama viivästymiskorvaus jäisi siis käytännössä 300 miljoonaan euroon.

Lisäksi osapuolet sopivat, että jos yhtiöt eivät saa Olkiluoto 3:sta valmiiksi vuoden 2019 loppuun mennessä, ne joutuvat maksamaan valmistumisen ajankohdasta riippuen enintään 400 miljoonan lisäkorvauksen TVO:lle.

"Ihan hyvä paketti"

TVO vaati alun perin välimiesmenettelyssä Olkiluoto 3:n viivästymisestä noin 2,6 miljardin euron korvauksia.

TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua oli sunnuntaina tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun, vaikka yhtiön saamat korvaukset jäivätkin tuntuvasti alkuperäisistä vaatimuksista.

– Kun tätä katsotaan kokonaisuutena, niin kyllä tämä meille ihan hyvä paketti on, Tanhua sanoi STT:lle.

– Se tullaan näkemään seuraavan 60 vuoden aikana, kuinka hyvä sopimus tämä oli, mutta nykykäsitys on, että ihan hyvä, Tanhua jatkoi viitaten ydinvoimalan elinkaareen.

TVO kertoo tiedotteessaan, että sopimuksen voimaantulo edellyttää tiettyjen, näillä näkymin kuluvan kuun aikana varmistuvien ehtojen täyttymistä, ja siksi varmuutta sovintosopimuksen voimaantulosta ei vielä ole.

Tanhua ei halunnut sunnuntaina avata, mihin ehtoihin tiedotteessa viitataan, mutta piti sopimuksen toteutumismahdollisuuksia hyvinä.

– Kyllä kaikki osapuolet ovat tämän sopimuksen varmasti ihan tosissaan allekirjoittaneet, Tanhua sanoi.

Korvaukset kahdessa erässä

TVO:n kannalta suotuisaa lopputulosta korvauskeskustelusta osattiin odottaa, sillä ICC:n välimiesmenettelyn kaikki kolme osapäätöstä ovat olleet suomalaisyhtiön kannalta myönteisiä.

TVO:n kolmannesta osavoitosta kerrottiin viime marraskuussa. Välimiesmenettelyn kerrottiin tuolloin jatkuvan kohti lopullista päätöstä, jolla välimiesoikeus määrittää osapuolten korvausvelvollisuudet.

Ranskalainen Le Monde -sanomalehti tiesi jo lauantaina kertoa, että TVO on saamassa vastapuoleltaan satojen miljoonien eurojen viivästymiskorvauksen.

TVO saa sovintoon liittyvän korvauksen ensimmäisen, 328 miljoonan euron suuruisen maksuerän sovintosopimuksen tullessa voimaan tämän kuun aikana. Toinen, 122 miljoonan euron erä maksetaan Olkiluoto 3:n valmistuessa tai viimeistään vuoden 2019 lopussa.

Olkiluoto kolmonen on kymmenen vuotta myöhässä

Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikkö piti alun perin ottaa käyttöön jo vuonna 2009, mutta aikataulua on lykätty moneen otteeseen.

TVO teki ranskalaisen Arevan kanssa avaimet käteen -sopimuksen Olkiluoto 3:sta joulukuussa 2003. Laitoksen kiinteäksi hinnaksi sovittiin silloin kolme miljardia euroa.

Nyt kokonaiskustannukset ovat TVO:n arvion mukaan nousseet noin 5,5 miljardiin euroon. Arvio perustuu viimeisimpään projektiaikatauluun ja sovintosopimukseen.

Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon pitäisi laitostoimittajan mukaan alkaa toukokuussa 2019.

TVO ja laitostoimittajat ovat peränneet toisiltaan hankkeen viivästymisestä miljardikorvauksia. Vuosikausia jatkunutta korvauskiistaa on ratkottu Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n välimiesmenettelyssä Lontoossa.

Viivästysten vuoksi Olkiluoto 3 on noussut yhdeksi maailman kalleimmista rakennusprojekteista.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

!!!!
Korvausrahalla saakin kustannettua hulppean avajaisjuhlan maailman kalleimmalle rakennukselle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: !!!!
Maailman kallein rakennus - no ei todellakaan. Samanlaisesta voimalasta on tuplaversio Kiinassa, Arabiemirateissa kerralla 4 voimalan setti ja Ranskassa vielä kalliimpi samanlainen. Sitä on tas kuunneltu ihan liika Vihreiden valheita. Tulevaisuudelle opiksi, älä ikinä luita mihinkään niin kutsuttujen ympäristöihmisten ydinvoimasanomisiin. Ne on suoraan Mitä Vihreää -lehdestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: !!!!
"Turkulainen". Neljän voimalan setti on neljä rakennusta, tupla kaksi. Olkiluodossa on kolmen erillisen rakennuksen voimalan setti, joista uutisessa mainittu on tarkoittamani maailman kallein yksittäinen rakennus. Mistä tieto Ranskan "samanlaisesta" ja vieläpä kalliimmasta. Vihreiden kanssa en ole tekemisissä, en ole ollut, enkä tule olemaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pilako
Mä luulin ensin että summa oli joku pila tai osasuoritus koska ajattelin että summa olisi aika läh miljaardi No pila se taitaa ollakiin eli suomi nyt pitää vielä täytää jotain ehtoja Onko se sitten Areva tai EU niin suomalaisia vedetään höplästä useimmiten Kun asia nyt vielä kaulitaan ja käännetään niin suomi joutuu Arevalle korvaa tämän summan
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pilako
Ylen aamu-tv kertoi että Areva on tyytyväinen korvauksen suuruuteen. No, on kai jos se on yhtä tyhjän kans. Eli taas sinisilmäistä suomalaista jymäytettiin.
Mihin se kuuluisa Sisu on mennyt?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pilako
Joo, suomalaista vedätettiin taas. Ja suomipoika maksaa. Siis kustannusarvio ylittyi, rakennus viivästyi ja energiatuotanto ei ole alkanutkaan.
Kokonaiskustannukset ovat varmaan yli alkuperäisen kokonaisarvion. Mutta "ota soomipoika tuosta satasen sijaan 50 centtiä, nin ollan sujut."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuhat milkkua
Piti maksaa 3 miljardia mutta maksoikin 9 miljardia! Kuka möhli ja kenen on vastuu. Summat on eri planeetoilta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tuhat milkkua
Ranskalaiset möhli ja Ranskalaiset maksaa. TVO sai voimalan todella havalla, vaikkakin myöhässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toi
Laitos ei tule koskaan tuottamaan hintaansa takaisin sähkönä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Toi
TVO:lle voimala tuli halvaksi, joten varmasti maksaa heille itsensä takaisin. Jos TVO olisi joutunut maksamaan sen, mitä möhlimisen jälkeiseksi hinnaksi tuli Arevalle, niin sitten takaisinmaksuaika olisi ollut merkittävästi pidempi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
veljet hiljaa!
Älkää peljätkö, veljet, kyllä paha saa aina palkkansa! Vai miten se meni? Muutama miljardi sinne sun tänne, tämä on tällaista amatöörimäisten johtajien ja konsulttien osaamattomuuden tulosta. Kyllähän me hymyssäsuin ne miljardit maksetaan, tai ollaan ilmeisesti jo maksettu...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Toi
Jos vuosittain sas tuon summan niin riittäähän se optioihin ja osinkoihin.
Käynnistys onkin parasta olla tekemättä turvallisuussyistä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »