Suomalaiset käyttävät piristäviä huumeita kuin itäeurooppalaiset – kokaiini kuitenkin yleistyy täälläkin

Jätevesitutkimuksen perusteella kokaiinin käyttömäärä on moninkertaistunut viime vuosina.

Olli-Pekka Paajanen

Piristävien huumeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesitutkimuksesta.

Suomessa käytetään perinteisesti paljon amfetamiinia suhteessa Länsi-Euroopan maihin. Viime vuosina kokaiinin käyttö on kuitenkin moninkertaistunut ja amfetamiini on saanut rinnalleen hieman vahvemman sukulaisaineen, metamfetamiinin. Bilehuume ekstaasin käyttö on Suomessa eurooppalaista keskitasoa.

Kokaiinin käyttö on lisääntynyt erityisesti eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa, mutta kokaiinia löytyy jätevesistä yhä enemmän myös muualla maassa. Muita piristeitä huomattavasti kalliimman, hyväosaisten bilehuumeeksi mielletyn kokaiinin käyttö on THL:n oikeustoksikologiayksikön päällikön Teemu Gunnarin mukaan ollut Suomessa harvinaista.

– Käyttö on Keski- ja Länsi-Eurooppaan verrattuna vähäistä. Hinta on ollut kova ja tarjonta vähäistä, olemme niin sanotusti jäljessä myös muita Pohjoismaita. Tätä selittää esimerkiksi syrjäinen sijainti.

Kokaiinin pitoisuudet jätevedessä nousevat ekstaasin tapaan viikonloppuisin, joka kielii Gunnarin mukaan siitä, että käyttö painottuu juhlintaan. Kokaiinin ongelmakäyttö on Suomessa harvinaista, mutta esimerkiksi Keski- ja Länsi-Euroopassa sitäkin on.

– Kokaiinin keskeinen ero amfetamiiniin ja metamfetamiiniin on, että se on huomattavasti lyhytvaikutteisempi huume. Käyttötapoina monesti mielletään, että kokaiinia käytetään nenän kautta. Mutta Keski- ja Länsi-Euroopassa sitä käytetään myös suonensisäisesti.

Myös metamfetamiinin käyttö on tulosten perusteella lisääntynyt etenkin pääkaupunkiseudulla. Pitoisuus nousi nopeasti vuonna 2016, kääntyi sittemmin laskuun ja jäi korkeammalle tasolle kuin aiemmin. Metamfetamiini on vahvempaa kuin amfetamiini.

– Usein metamfetamiinia pidetään hieman vahvempana stimulanttina kuin amfetamiinia, ja sillä on toksisia ominaisuuksia enemmän kuin amfetamiinilla. Suomessa on aina ollut jonkin verran metamfetamiinia ja käyttäjäkunta on olemassa, koska amfetamiini on keskeinen päihde ongelmakäytössä, Gunnar kertoo.

Piriksikin kutsutun amfetamiinin ja metamfetamiinin käyttö jakaantuu viikonpäiville suhteellisen tasaisesti, mikä myös osaltaan kielii ongelmakäytöstä.

Jätevesitutkimus ei kerro huumeiden käyttäjien määrää, vaan aineiden käyttömäärän muutoksia.

Noin 45 prosenttia Suomen väestöstä kattavassa jätevesitutkimuksessa mitataan huumejäämiä puhdistamattomasta jätevedestä. Kaikkiaan THL seuraa huumausaineiden pitoisuuksia 14 kaupungin jätevedestä.

Jätevesitutkimus on kuin kollektiivinen virtsanäyte

Jätevesitutkimus on ikään kuin laaja kollektiivinen, mutta laimea virtsanäyte. Huumausaineet poistuvat ihmisen elimistöstä pääasiassa virtsan ja ulosteen mukana erilaisina aineenvaihduntatuotteina tai käytettyinä aineina.

Näytteet otetaan puhdistamattomasta jätevedestä ja analysoidaan laboratoriossa.

THL:n mukaan jätevesitutkimuksen etuna on, että se on edustava, lähes reaaliaikainen mittari, jolla voidaan seurata käytön muutoksia pitkällä aikavälillä. Eri jätevedenpuhdistamojen mittaustulosten vertailu mahdollistaa myös maantieteellisen ja alueellisen vertailun.

Jätevesitutkimus ei kerro huumeiden käyttäjien määrää, vaan eri aineiden käyttömäärästä ja muutoksista. Menetelmä tavoittaa myös kovien huumeiden käytön, jota on esimerkiksi kyselytutkimuksilla hankala tavoittaa.

Jätevesitutkimuksen perusteella ei voida arvioida luotettavasti kaikkien huumausaineiden käyttöä. Ulkopuolelle jää esimerkiksi Suomessa heroiinin sijaan käytettävä Subutexin vaikuttava aine buprenorfiini ja osa muuntohuumeista.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Yllätys
Ihmekkös tuo kun virkavaltakin käyttää ja rahtaa sitä kamaa suomeen, jopa päällikkötasoa myöden , ja mikä instanssi valvookaan tota idäntuontia , aseet alkoholi ja huumeet ? Meillä taitaa olla Jenkilän systeemi CIA rahoittaa huumeilla toimintansa osaksi ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yllätys
Jaha, jaha. Menetkös itse ottamaan omat lääkkeesi ja jätät nämä vakavemmat asiat fiksuimmille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pohjoinen itä
Onpa typerä otsikko jutulle. Suomalaiset ovat itäeurooppalaisia, tosin pohjoisimpia. Ei EU:n ja euroon liittyminen maantieteellisiä tosiasioita muuta, vaikka niin suomalaisille uskoteltiin. Ainoa keski-eurooppalainen on Paavo Lipponen, koska hän ymmärsi asemoida itsensä Euroopan kovaan ytimeen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pohjoinen itä
Onko "Itä-Eurooppa" sulle jonkinlainen kirosana, vai mistä tämä purkaus? Onhan suurin osa Itä-Eurooppaakin EU:ssa. Termi ei mielestäni sisällä erityisiä arvolatauksia, se nyt vaan on maantieteellinen sana. Siis Suomi muistuttaa huumeasioissa Itä-Euroopan maita, eikä niinkään Etelä-, Länsi- tai Keski-Eurooppaa. Mitä ihmeellistä siinä on?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ongelmakäyttö ongelmana
Artikkelissa viitataan kahdesti vahvojen huumeiden ongelmakäyttöön sanomalla muun muassa, että ”Kokaiinin ongelmakäyttö on Suomessa harvinaista”. Onko olemassa ongelmatonta huumeiden käyttöä? Se on kuitenkin laitonta ja terveydelle vaarallista ja johtaa helposti riippuvuuteen. Artikkeli antaa mielestäni vääristyneen kuvan siitä, että esimerkiksi kokaiinin viikonloppukäyttö olisi ongelmatonta, jos siihen vaan on varaa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »