Perussuomalaisten vaalivalvojaiset käynnistettiin tuttuun tapaan nakkibaarilla

Martti Kainulainen
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari puolisonsa Teemu Lämsä saapumassa vaalivalvojaisiin  vaalivalvojaisissaan Helsingissä sunnuntaina.
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari puolisonsa Teemu Lämsä saapumassa vaalivalvojaisiin vaalivalvojaisissaan Helsingissä sunnuntaina.

Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren vaalivalvojaisia käynnistellään rauhakseen ravintola Kiltakellarissa Helsingin Bulevardilla Kari Tapion, Rauli Baddingin ja muun Suomi-iskelmän tahtiin. Itse ehdokasta ja puoluejohtoa odoteltiin paikalle vielä puoli seitsemän jälkeen. Ensimmäisten joukossa paikalla olivat muun muassa Ritva "Kike" Elomaa, Leena Meri ja puoluetyöntekijä Matti Putkonen.

Huhtasaaren on määrä saapua valvojaisiin vasta kello seitsemän aikaan, mutta hänestä muistuttavat aina välillä kaiuttimissa pyörivät vaalimainokset.

Kyseessä ovat ensimmäiset vaalit uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kaudella sekä uudella pienemmällä puoluekokoonpanolla. Vielä viime valvojaisissa, kuntavaaleissa viime keväänä, mukana olivat muun muassa silloiset perussuomalaiset ministerit, jotka tätä nykyä kuuluvat sinisten puolueeseen. Perinteinen vaalivalvojaistarjoilu, nakkibaari, sen sijaan on jäänyt.

Viimeisessä Ylen presidentinvaaligallupissa Huhtasaari oli kolmantena tasoissa Paavo Väyrysen (valitsijayhdistys) kanssa kuuden prosentin kannatuksella.

Viime presidentinvaaleissa vuonna 2012 perussuomalaisten ehdokas Timo Soini sai yhteensä 9,3 prosenttia äänistä ja sijoittui neljänneksi.

Lue myös:

Vanhanen valvojaisiin virkeänä

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.