Liikkuva poliisi siirtyy historiaan

Katso video
Katso video

Liikkuva poliisi halutaan lakkauttaa ensi vuoden aikana, vahvistaa poliisin rakenneuudistusta valmistelevassa työryhmässä mukana ollut Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen Turun Sanomille.

Tänään sisäministeri Päivi Räsäselle (kd) ehdotuksensa jättävä työryhmä haluaa myös vähentää poliisilaitosten määrää nykyisestä 24:stä yhteentoista. Esimerkiksi Pirkanmaa ja Keski-Suomi yhdistyisivät. Uusien laitosten pääpoliisiasemat olisivat Helsinki, Vantaa, Espoo, Turku, Kouvola, Lahti, Tampere, Kuopio, Vaasa, Oulu ja Rovaniemi

Uudistustahti on kova, sillä vielä vuonna 2009 Suomessa oli 90 poliisilaitosta. Myös poliisiasemien määrää ollaan vähentämässä, mutta lopulliset päätökset niiden leikkaamisesta tehdään vasta syksyllä.

Liikkuva poliisi lakkautetaan jo vuoteen 2014 mennessä, jos sisäministeriön työryhmän ehdotus toteutuu. Työryhmän mukaan paikallispoliisin ja liikkuvan poliisin toimintojen yhdistäminen toisi 6,4 miljoonan euron säästöt eikä liikennevalvonnasta tarvitsisi tinkiä.

Liikkuvan poliisin poliisiyhdistyksen puheenjohtaja Matti Oja kritisoi uudistusta siitä, että ryhmän työn lopputulos oli jo alusta asti selvillä. Hänen mukaansa liikkuva poliisi on varmistanut nopean avun erityisesti kaukana taajamista.

TS

LUE LISÄÄ TIISTAIN TURUN SANOMISTA

Liikkuva poliisi lakkautetaan jo vuoteen 2014 mennessä, jos sisäministeriön työryhmän ehdotus toteutuu. Työryhmän mukaan paikallispoliisin ja liikkuvan poliisin toimintojen yhdistäminen toisi 6,4 miljoonan euron säästöt eikä liikennevalvonnasta tarvitsisi tinkiä. Hanketyöryhmän puheenjohtajana toiminut osastopäällikkö, ylijohtaja Kauko Aaltomaa (vas) sisäasiainministeriöstä luovutti hanketyöryhmän ehdotuksen sisäministeri Päivi Räsäselle Helsingissä tiistaina 21. elokuuta 2012. LEHTIKUVA / Jarno Mela

Poliisitoimen rakenneuudistusta valmisteleva työryhmä on vetämässä ruksin liikkuvan poliisin päälle. Kuva: Elina Relander

Lue myös

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

poliisi
Ei ollenkaan hyvä idea. Jo nyt tapahtuu ihan liian paljon onnettomuuksia maanteillä.Tulee turvaton olo monelle autoilijoille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kansanedustajien määrä 100
Jyrki Boyn(kok) ja tytteli Jutan(sd) on saatava viedä suomalaisten rahat lahjoituksina etelään.
Milloin aletaan säästötoimet eduskunnan 200 lusmun vähentämiseksi puoleen ja ökypalkkioiden ja etujen höyläys alas. Niitä odotellessa...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kansanedustajien määrä 100
Luuletko saavasi viestiisi lisää painoa ja uskottavuutta käyttämällä hölmöjä pilkkanimityksiä ministereistä? Puskasta on niin kivaa ja turvallista huudella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä pelleilyä.
Milläs sitä suojella itseään kohta?
Täytyy varmaan salakuljettaa itselleen HK416 ja kulkea sen kanssa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Poliisin palveluiden saaminen mahdottomaksi?
Nyt jo on suuressa osassa Suomea käytännössä mahdotonta saada poliisi riittävän nopeasti paikalle onnettomuus- tai rikostapauksessa. Tällä uudistuksella selkeästi halutaan turvata työrauha rikollisille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiitos!
Täällä maaseudulla 60 km Turusta ainoat poliisit, joita on viime vuosinan näkynyt, ovat olleetkin juuri liikkuvasta poliisista. Muutoin on saatu ajella pikku päissämme rauhassa, ja eipä tuota autoakaan ole kannattanut enää pitkään aikaan katsastaa saati maksaa veroja tai vakuutuksia, kun ei niitä kukaan enää täällä tarkista. Tyhmäähän se olisi maksaa liikaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Menikö...
... tämä otsikko nyt ihan oikein? Eihön tällaista päätöstä ole tehty, eikä toivottavasti tehdäkään!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahat Espanjaan.
Toivottavasti sisäministeri Päivi Räsäsellä (kd) järkeä päässä, eikä hän kannata tuollaista typerää esitystä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pliisilla tärkeämpiäkin tehtäviä
Liikenne on osa ollut osa yhteiskuntaa jo pitkälle yli sata vuotta. Silti tuntuu, että poliisin tärkein tehtävä on kytätä tavallisia tsaarin vallan tapaan veronmaksajia tienpäällä ja jos sattuu pienikin ylinopeus olet suuri rikollinen.

Sen sijaan jos tavallinen veronmaksaja joutuu rikoksen uhriksi, eipä poliisista välttämättä apua ole. Tämä on ainakin oma kokemukseni.

Poliisin pitää keskittää resurssuja ja osaamista yhteiskunnan kannalta tärkempiin ja olennaisempiin uhkiin.

Onkohan sitä selvitetty vastaako poliisin osaaminen nykyajan tarpeita?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
En luule, vaan tiedän
"Luuletko saavasi viestiisi lisää painoa ja uskottavuutta käyttämällä hölmöjä pilkkanimityksiä ministereistä? Puskasta on niin kivaa ja turvallista huudella."

En luule vaan tiedän! Sitä saavat ihan, mitä tilaavatkin. Kansan sietokyky äärirajoillaan, mitä sitä enää kaunistelemaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
rahan haaskausta
Liikkuva poliisi on pelkkää rahan ja resurssien tuhlausta. Tuollaiset järjettömät ratsiat joissa kaikki pysäytetään ja puhallutetaan ovat täysin naurettavia kyllä niitä rahoja ja resursseja voisi käyttää kohdistetummin ja järkevämmin.