Uutiset

Suomalaisten älykkyysosamäärä on kääntynyt selvään laskuun, kertoo tuore tutkimus

Suomalaisten älykkyysosamäärä ei enää kasva, vaan se on laskenut 1990-luvun puolivälistä alkaen, väittää älykkyystutkija James R. Flynnin tuore tutkimus.

Tutkimuksesta on uutisoitu viime päivinä useissa eurooppalaisissa tiedotusvälineissä. Uutisten mukaan tutkimuksessa on todettu, että älykkyysosamäärä on kääntynyt selvään laskuun Suomessa, Norjassa ja Tanskassa.

Tutkimuksessa oletetaan, että sama ilmiö koskee myös Ruotsia, jota koskevat tilastot ovat puutteellisia.

Flynn on erittäin tunnettu älykkyystutkija, jonka mukaan on nimetty niin kutsuttu Flynnin ilmiö. Sillä viitataan kehitykseen, jossa älykkyystestien tulosten keskiarvo paranee väestötasolla pitkällä aikavälillä.

Näin on tapahtunut ainakin länsimaissa vuosikymmenestä toiseen, mutta nyt kehitys on siis Pohjoismaissa kääntynyt päinvastaiseksi, ja muuallakin Länsi-Euroopassa on merkkejä siitä, että Flynnin ilmiö on hyytymässä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Forskning & Framsteg -lehdessä Flynn pohtii koulutuksen merkitystä käänteelle. Flynn uskoo, että koulujen laatu parani 1980-luvulle asti, mutta ei enää sen jälkeen.

– Olemme nähneet, että koulutyö on nykyään vähemmän vaativaa monissa maissa. Oppilaat käyttävät vähemmän aikaa läksyihin ja lukemiseen, Flynn sanoo lehdessä.

Euronews haastatteli perjantaina tutkimuksen toista kirjoittajaa Michael Shayeria. Tämän mukaan vahva sosiaalinen voima on vaikuttaa lasten ajattelun kehittymiseen vuosi vuodelta enemmän. Shayer tarkoittaa sosiaalisella voimalla muun muassa pelikonsoleita ja älypuhelimia, jotka ovat muuttaneet tapaa jolla lapset kommunikoivat keskenään.

Shayerin mukaan matematiikka- ja tiedekokeet osoittavat, että nykyään vain viisi prosenttia 14-vuotiaista brittilapsista suoriutuu samoista tehtävistä, jotka joka neljäs samanikäinen selvitti vuonna 1994.

– Vaikuttaa siltä kuin tekijät, jotka ovat saaneet älykkyysosamäärän kasvamaan, olisivat menettäneet voimansa, kuvaili Flynn Forskning & Framsteg -lehdessä.

Suomen, Norjan ja Tanskan väestön älykkyysosamäärä on laskenut 90-luvun puolivälin jälkeen 0,23 pistettä vuodessa.

Muutos ei ole vielä kovin suuri, mutta pitkällä tähtäimellä vauhti on huomattava. Jos tahti säilyy samana, suomalaisten älykkyysosamäärä laskee seuraavan 30 vuoden aikana 7,49 pistettä, norjalaisten 6,50 pistettä ja tanskalaisten 6,48 pistettä.

Älykkyysosamäärää ilmaistaan pistemäärällä. Testien tuloksista muodostetaan normaalijakauma, jonka keskiarvoksi on sovittu 100. Näin väestön valtaosan älykkyysosamäärä sijoittuu välille 85–115.

Tutkijat ovat havainneet merkkejä muutoksesta jo aiemmin. Jo vuonna 2012 Flynnin tutkimukset osoittivat, että Pohjoismaissa älykkyysosamäärän kasvu on pysähtynyt.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (169)

Vanhimmat ensin
Vastaa
aivan
Totta on
Se näkyy jos ei mistään muusta niin ainakin somesta ja lehtien kommenttipalstoista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
J.S
Vast: Totta on
Ja suurin syyllinen on sinunkin juuri näpyttämäsi "älylaite", liiallinen tekninen kehitys, ja sen mukanaan tuoma ihmiskunnan henkinen ja fyysinen alamäki. Hyvinvointiyhteiskunnan älyllinen romahdus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pisa-alkkeishuijausta
Vast: Totta on
Kuule J.S., siis tietsikka laskee älyllisyyden tasoa? Sanoisin ennemminkin, että ei. Älyllisyyteen vaikuttaa älyllinen harrastelu. Sitä ei enää opeteta esim. kouluissa edes lukiotasolla. Siteeksi väitteelle: Kun uusi yliopisto-opiskelijaikäluokka aloittaa ne opintonsa, heille joudutaan järjestämään ensimmäisenä syyslukukautena sekä suomen kielen että matematiikan kurssitus. Muuten he eivät selviä edes aloituksesta.

Ei tekniikka mikään älyllisyyden laskija ole. Miten henkilö sitä käyttää ja paljonko - siinä on villakoiran ydin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jep
Ei yllätys
Sen kyllä huomaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Einari
Vast: Ei yllätys
Älykkyysosamäärän väheneminen on näkynyt viime vuosikymmeninä äänestäjien käyttäytymisessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rappiolla on kiva olla....?
Vast: Ei yllätys
Eikä sen huomaamiseen tarvita edes tutkijan älyä. Se, että kaikki esim. koulussa on kivaa ja helppoa, ei edistä oppimista ja asioiden sisäistämistä, älykkyyttä ja sivistystä. Se on vain keino päästä yli siitä, mistä aita on matalin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ainstaini
Vast: Ei yllätys
Olen Einarin kanssa samaa mieltä. Todisteena ihmisarvoa polkeva SOS-hallitus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kauko Katse
Orjiksi jalostettu laji
Vihoviimeinen asia mitä eliitti ja heidän puudelinsa tahtovat on älykäs ja omaan ajatteluun kykenevä kansa. Yhteiskunnasta ja poliittisesta järjestelmään katsomatta totuuden puhujille on aina ollut ja tulee olemaan myrkkymalja valmiina.
Tällainen kehitys tulee vain kiihtymään mitä hullummaksi tämä näytelmä menee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Höh
Vast: Orjiksi jalostettu laji
Tämä tutkijahan juuri on totuuden puhuja. Ja saa palstatilaa ja arvostusta. Siis mikä ihmeen tällainen kehitys?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion
Vast: Orjiksi jalostettu laji
Nimimerkille "Höh":

"Kauko Katse" sanoi, että "eliitti ja heidän puudelinsa" eivät toivo älykästä kansaa. Sinä katsot argumentiksi sitä ajatusta vastaan, että tämä sanomalehti julkaisi älykkyystutkijan tutkimustuloksen. Olikohan tuo nyt ihan älykkäin mahdollinen johtopäätös? ;-)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ravinnossako ratkaisu
Vast: Orjiksi jalostettu laji
Sitä vartenko lapsille juotetaan kouluissa ja päiväkodeissa rasvatonta maitoa, että eivät oppisi ajattelemaan omilla aivoillaan, vaan ottaisivat vastaan kaikki ohjeet mitä ylhäältä annetaan.
Tiede on todistanut että juuri kasvuiässä aivojen kehitys kaipaa eläinrasvoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Edu666
Tasoryhmät
Kun matematiikan tasoryhmät poistettiin, alkoi alamäki. Ryhmät menevät sen heikoimman aineksen mukaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jopi
Vast: Tasoryhmät
Matematiikka ja älykkyys eivät kättele toisiaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sirpa
Vast: Tasoryhmät
Samaa mieltä. Tasoryhmät pitäisi palauttaa peruskouluun. Matematiikan osaaminen korreloi vahvasti älykkyyden kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion
Vast: Tasoryhmät
"Matematiikan osaaminen korreloi vahvasti älykkyyden kanssa."

Matematiikassa hyvät ovat keskimäärin varmasti ei-hyviä älykkäämpiä, mutta relevantimpi tieto keskustelun kannalta olisi se, seuraako runsaammasta matematiikan opiskelusta korkeampi älykkyysosamäärä.

Skarpatkaa nyt hyvät ihmiset vähän, kun keskustellaan älykkyyden vähenemisestä. Jos ei muuten, niin ironian välttämiseksi ;-).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Zweistein
Vast: Tasoryhmät
Edu666 kirjoittaa asiaa. Kun Suomessa tasapäistettiin, lopetettiin lukiot. Siirryttiin peruskouluun. Otettiin aimo edistysaskel ottamalla joukko-oppi perusmatematiikan tilalle. "Kaikkien pitää saada samat mahdollisuudet." Mutta kun ihmiset ovat erilaisia. Jopa Neuvosto-Venäjän sosialistisessa systeemissä. Ikinä ei pidä menne sen heikoimman ryhmän tahdissa. Ei ikinä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ope
Vast: Tasoryhmät
Zweistein luulee, että Suomessa on poistettu lukiot. On tainnut jäädä peruskoulukin kesken, kun tietopohja on noin hatara.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Zweistein
Vast: Tasoryhmät
Kun Zweisstein sanoo lukiot, hän ei tarkoita niitä pakollisia, jokaisen suomalaisen tallukan eteen asetettuja oppimääräsuorituspaikkoja, vaan niitä, jotka olivat keskikoulun jälkeen yksi mahdollisuus edetä opin tiellä.
Siihen maailman aikaan ammattikoulut olivat ammatillisiin valmiuksiin oppia antavia ja niistä pääsi suoraan työelämään. Nyt nämä samat lukion käyneet eivät tiedä oikeastaan mistään työn tekemisestä mitään.

Kun puhun lukiosta, tarkoitan oppikoulun kolmea ylintä luokkaa, joissa kypsyys opiskeluun kehittyi tasoon jatkaa suoraan korkeakouluissa. Siis aikaa, jolloin oppikouluun oli pääsykokeet.
Keskikoulusta hyvin monet siirtyivät opistotason ja koulutason ammatilliseen valmistautumiseen. Edellisistä insinööreinä, jälkimmäisestä teknikkoina.

"Ope" on niin ystävällinen ja perehtyy suomalaisen ammattikoulutuksen sekä myös kansakoulu-oppikoulu (keskikoulu-lukio) historiaan. Nykyisistä opettajista hyvin harva tuntee suomalaisen koulun muuten kuin ala-ylä-lukio -rakenteena. Sääli. Koska se opetuksen taso on laskenut katastrofaalisesti tämän ns. yhteinäiskoulun aikana.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ope
Vast: Tasoryhmät
Lukiota ei lakkautettu peruskoulu-uudistuksessa. Lukio oli 3-vuotinen ennen peruskoulua ja on sitä edelleen. Ennen pyrittiin oppikouluun, kun oli käyty 4 vuotta kansakoulua. Keskikoulua käytiin sitten 5 vuotta ja sen jälkeen 3 vuotta lukiota. Peruskoulu taas käsittää 6-vuotisen ala-asteen ja 3-vuotisen yläasteen. Kun peruskoulua ei vielä ollut, maksettiin oppikoulu- ja lukiovuosista lukukausimaksut. Äläkä opeta äitiäs naimaan: Pyrin ja pääsin itse oppikouluun kesällä 1961. Ja opisto-, ammattikorkeakoulu- ja yliopistouudistukset ovat työn puolesta tulleet tuttuakin tutummiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
älytöntä
Vast: Tasoryhmät
"Matematiikassa hyvät ovat keskimäärin varmasti ei-hyviä älykkäämpiä"

Ei pidä paikkaansa. Matematiikassa hyvä saattaa olla kielellisesti täysi tumpelo. Älykkyyttä on hyvin monenlaista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Timpe
Vast: Tasoryhmät
Adamelon: matematiikan opiskelu todistetusti parantaa älykkyysosamäärää. Niin kuin monen muunkin aineen opiskelu, jossa aivot joutuvat äärirajoilleen. Sen sijaan somessa roikkuminen ja selfieiden ottaminen ei varmasti paranna äo:ää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää