Uutiset

Uusnatsit haaveilevat omasta puolueesta Suomessa

Mika Kanerva
Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsen Jesse Torniainen (vas.) ja liikkeen ruotsalainen johtohahmo Pär Öberg Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella 27. lokakuuta.

Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) Suomen-osaston puheenjohtaja Antti Niemi sanoo, että PVL voisi jossakin vaiheessa perustaa oman puolueen.

Niemeä kuultiin perjantaina Tampereella Pirkanmaan käräjäoikeudessa todistajana. Oikeutta käytiin torstaina ja perjantaina siitä, voidaanko uusnatsijärjestö PVL:n toiminta lakkauttaa Suomessa. Lakkauttamista vaatii Poliisihallitus.

– Varmaan mekin jossain vaiheessa siihen mennään, että perustetaan oma puolue. Ei ole riittävästi jäseniä toistaiseksi, joten emme ole vielä päättäneet perustaa puoluetta, Niemi sanoi.

Oikeudenkäynnissä on kyse käytännössä siitä, nauttiiko PVL:n toiminta perus- ja ihmisoikeuksien antamaa yhdistystoiminnan ja sananvapauden suojaa.

Poliisihallituksen mukaan toimintaan liittyy muun muassa väkivaltaisuutta omissa ja toisten poliittisten ryhmien tilaisuudessa, fasismin ihannointia, fasistien rikosten kiistämistä ja vähättelyä sekä rasistista kiihotusta eri kansanryhmiä vastaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Sinänsä sananvapauden ja yhdistymisvapauden piirin kuuluva asia voi jäädä perusoikeuksien ulkopuolelle. Esimerkiksi kunnianloukkaus ei kuulu sananvapauden piiriin, Poliisihallituksen asianajaja Markku Fredman perusteli.

Keskeistä lakkauttamisvaatimuksessa on se, että järjestö on Poliisihallituksen mukaan väkivaltainen.

Liikkeen mukaan se ei kannusta väkivaltaan saati palkitse siitä, ei tähtää valkoisten ylivaltaan, aseta "rotuja" paremmuusjärjestykseen eikä kiihota rasistisiin rikoksiin. Liike kuitenkin tunnustautuu kansallissosialistiseksi ja ilmoittaa lopulliseksi tavoitteekseen etnisyyteen perustuvan Pohjoismaisen valtion.

Liikkeen mukaan sen tavoitteet ja toiminta kuuluvat sanan- ja yhdistymisvapauden piiriin.

– Tämä on tavanomaista poliittista retoriikkaa, järjestöä ei ole myöskään todettu rikollisjärjestöksi, sanoi liikkeen asianajaja Tommi Koivistoinen torstaina.

Hänen mukaansa lakkauttaminen on myös liian ankara toimenpide, sillä järjestö ei ole saanut varoitusta.

Perjantaina oikeudessa pääsi ääneen Ruotsin-järjestön puhemies ja parlamentaarisen siiven puheenjohtaja Pär Öberg järjestön nimeämänä todistajana. Liikkeellä on aktiivista toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suojelupoliisin mukaan ruotsalainen järjestö on liikkeen emojärjestö.

Öberg luonnehti uusnatsiliikettä kansallissosialistiseksi järjestöksi, joka haluaa muuttaa Ruotsia ja Pohjoismaita. Hän istuu itse kunnanvaltuustossa Ruotsissa ja kertoi olleensa mukana politiikassa jo 1980-luvulta lähtien. Ruotsissa järjestöllä on jo rekisteröity puolue.

– Tosiasiassa haluamme enemmän demokratiaa kuin Ruotsissa ja Suomessa on tänään, Öberg kertoi.

Hänen mukaansa kaikki eri etnistä alkuperää olevat ihmiset saavat järjestön mukaan elää omilla alueillaan, mutta eri alkuperää olevia ihmisiä ei tule sekoittaa keskenään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fredman ei ottanut vielä kantaa siihen, valittaako Poliisihallitus tuomiosta, jos järjestöä ei kielletä.

– Siihen vaikuttavat esimerkiksi tuomion perusteet. Katsotaan sitten, kun ratkaisu annetaan, Fredman kertoi STT:lle.

Myöskään Koivistoinen ei vielä lähtenyt arvioimaan STT:lle mahdollista valittamista.

Jos järjestö lakkautetaan, sen toiminnan jatkaminen voisi johtaa sakkoihin.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa 30. marraskuuta.

Uusnatsiaktiivi Torniaisen mukaan kyse on poliittisesta ajojahdista

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) yksi tunnetuimmista aktiiveista, Jesse Torniainen otti oikeuden loppulausuntojen jälkeen henkilökohtaisesti kantaa lakkauttamisvaatimukseen.

Puheenvuorossaan hän sanoi, että liikkeen jäseniä ei ole koskaan tuomittu kansanryhmää vastaan kiihottamisesta eikä johtoa ole tuomittu yllyttämisestä rikoksiin. Hänen mukaansa Poliisihallituksen lakkauttamisvaatimuksessa on kyse poliittisesta ajojahdista.

Torniainen vetosi muun muassa siihen, että rikolliseksi eri oikeusasteissa määriteltyjä liivijengejä tai eläinoikeusliikkeitä ei ole edes yritetty kieltää, vaikka ne hänen mukaansa syyllistyvät toiminnassaan rikoksiin.

– Meitä ei ilmeisesti Poliisihallituksen mukaan koske sananvapaus toisin kuin muita, Torniainen sanoi.

Hän on keskeisessä osassa oikeudenkäyntiä, sillä lakkauttamista vaativan Poliisihallituksen mukaan lakkauttamisvaatimus sai kimmokkeen Helsingin Asema-aukiolla tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä, johon Torniainen katsottiin käräjillä syylliseksi.

Torniainen palkittiin tämän vuoden helmikuussa liikkeen aktivistipäivillä noin puolitoista kuukautta hänen saamastaan tuomiosta. Poliisihallituksen mukaan järjestö palkitsi Torniaisen hyppypotkusta, jonka uhri kaatui katuun, löi päänsä ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Torniainen tuomittiin käräjillä törkeästä pahoinpitelystä, sillä yhteyttä hyppypotkun ja kuoleman välillä ei pystytty näyttämään. Tuomiosta on valitettu, eli se ei ole lainvoimainen.

Järjestön mukaan Torniainen palkittiin kuitenkin aktiivisesta toiminnastaan järjestössä eikä törkeästä pahoinpitelystä. Torniainen sanoo samaa.

– Minut palkittiin pitkäaikaiseen jäsenyyteen liittyen. Olen kuulunut liikkeeseen kohta seitsemän ja puoli vuotta ja kirjoittanut noin 15 prosenttia järjestön nettisivujen teksteistä, Torniainen perusteli.

Kun Torniaiselta kysyttiin, miten järjestö on puuttunut hänen väkivaltarikostuomioihinsa, Torniainen kertoi olevansa tällä hetkellä ylenemiskiellossa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jukka
Lakkauttakaa PVL
Toivottavasti tämä väkivaltainen "järjestö" kielletään. Tavoitteet kuulostavat aivan sairailta, ja toimintahan on jo nähty.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julli
Vast: Lakkauttakaa PVL
Onhan noita väkivaltaisia järjestöjä vaikka mitä, mutta eihän meidän lampaat saa mitään aikaiseksi että niitä vois kieltää olemasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kertakaikkisen järjetöntä.
Uskomatonta
Aivan sairasta. Miten joku voi tänä päivänä ylipäätään ajatella noin. Mitään ei opittu historiasta. Ai että ei muka valkoista arjalaista ylivaltaa... mitä muuta tämä on .. miten nuokin tyypit voivat kuvitella olevansa jotenkin ylempänä muita, etnisiä ryhmiä... tyhmiä kuin mitkä. Vain luusereiden mielestä pitää erottaa rodut, koska he tuntevat jostain syystä alemmuutta... ei tässä muuta ole takana mutta sitähän he eivät ole vielä analysoineet. Kyllä suomalaiset ovat vielä niin metsäkansaa jos tällainen ryhmä saa täällä valtaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
näin olen ajatellut
Vast: Uskomatonta
Huonosti hoidettu pakolaispolitiikka tuo tullessaan tämän. Hgin kaupungin antamat rahat pakolaisbisnekseen toimikoon yhtenä esimerkkinä. Nyt vain järki käteen tai koko maksava porukka peukuttaa jo liikettä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pekka
Onhan se...
vastenmielistä, mutta kumpi on tärkeämpää - sananvapaus vai sen rajoittaminen.

Vanhaa mukaellen: "Ensin ne kielsivät natsit, en tehnyt mitään koska en ollut natsi. Sitten ne kielsivät kommunistit, en tehnyt mitään, koskan en ollut kommunisti. Sitten ne kielsivät ... Sitten ne kielsivät minua kertomasta mielipiteitäni, ja kukaan ei tehnyt mitään, koska kenelläkään ei ollut enää oikeutta puhua puolestani."
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rumppi
Vast: Onhan se...
Ketkä "ne" kielsivät? Salaliittoteorioiden pienet vihreät miehet, sionistit vai vapaamuurarit?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
..mutta JOTAIN rajaa!!
Nuiva..
Ja haaveeksi jäädä myös saa!

Lisää