Asiantuntija: Joka kolmas ei tarvitsisi deodoranttia

Joka kolmas ei tarvitsisi deodoranttia TS/Aada Niilola

Päivi Kousa Helsingin Allergia- ja astmayhdistyksestä uskoo, että jopa kolmannes ihmisistä pärjäisi ilman deodoranttia tai antiperspiranttia.

– On sellaisia onnellisia kuivakainaloisia ihmisiä, jotka pärjäävät ilman, hän sanoo.

Deodoranttia käytetäänkin Kousan mukaan usein vain tottumuksesta tai sosiaalisen hyväksynnän takia.

Ihmiset pelkäävät deodorantin poisjättämistä, koska ovat käyttäneet sitä murrosiästä lähtien eivätkä tiedä, seuraako dödöttömyydestä jotain kamalaa.

Iho- ja kosmetiikkaneuvonnassa toimivan Kousan mukaan allergisia reaktioita saavat ihmiset joutuvat toisinaan pakon edessä lopettamaan deodorantin käytön, minkä jälkeen he saattavat huomata yllätyksekseen, että eivät tarvitsekaan deodoranttia.

– Hikeä ei eritykään paljon eikä hiki haise pahalle, Kousa kertoo.

Ensimmäiseksi hoidoksi kainalohikoiluun määrätään yleensä apteekin antiperspirantteja. Jos ne eivät auta, voidaan kokeilla.

Antiperspirantit tehoavat Kousan mukaan deodoranttia paremmin, sillä niissä on alumiinisuoloja, jotka tukkivat hikirauhasen.

– Alumiinisuolat tekevät tulpan hikirauhasen suulle, Kousa kertoo.

Deodorantti taas sisältää yleensä hajustetta sekä alkoholia, joka estää bakteerien kasvua. Hiki itsessään on steriiliä eikä haise millekään, mutta bakteerit, joita hikirauhasen suulla on, aiheuttavat hajun.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Ihmettelijä
Asiantuntija: Joka kolmas ei tarvitsisi deodoranttia
Miksei artikkelissa kerrottu mm. alumiinin vaaroista? Kokonaan sivutettu pois.

Kyseenalaista journalismia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alumiinikammoinen
Kivideodorantti
Minä suosittelen kokeilemaan (mikäli olisi valmis vaihtamaan antiperspiranteista pois) kristallikivideodoranttia. Se on sellainen suolan happamaan vaikutukseen perustuva, hien hajun muodostumista estävä dödö. Ideana siis se, että bakteerit eivät pääse kasvamaan ihon pinnalla. Kestää ikuisuuden ja on vieläpä oikeasti toimiva. Ei sisällä alumiinia :)
Hinta siinä reippaan kympin paikkeilla.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »