Uutiset

Fimea iski sähkötupakkaan

Nikotiiniliuoksia käytetään sähkötupakoissa.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea selvittää useiden sähkötupakkatuotteita myyvien yritysten toimintaa. Fimea on pyytänyt yrityksiltä selvitystä nikotiiniliuosten maahantuonnista, markkinoinnista ja jakelusta Suomessa.

Nikotiinia sisältävät liuokset luokitellaan Suomessa lääkkeiksi ja ne kuuluvat lääkelain piiriin. Sen vuoksi vahvat nikotiiniliuokset rinnastetaan reseptilääkkeisiin ja miedot nikotiiniliuokset puolestaan itsehoitolääkkeisiin.

– Lääkevalmisteella on oltava voimassa oleva myyntilupa ennen kuin se voidaan tuoda markkinoille. Yksikään yritys ei ole hakenut lääkkeen myyntilupaa sähkösavukkeeseen tarkoitetulle nikotiiniliuokselle. Selvityspyynnöille on ollut tarvetta. Valikoimiin ja toimintaan on tullut muutoksia, koska myös nikotiinia sisältävien liuosten varastointi ilman toimilupaa on kiellettyä, painottaa yliproviisori Kristiina Pellas Fimeasta.

Suomalaisyritykset ovat löytäneet keinon, jonka avulla ne voivat myydä nikotiinipitoisia liuoksia ilman viranomaisten lupaa. Ainakin yksi yritys on jo vaihtanut verkkokauppansa kotimaaksi Ison-Britannian, missä nikotiininesteiden myynti on sallittua. Viranomaisilla ei ole keinoa tukkia porsaanreikää.

– Yritykset ovat sen maan lainsäädännön alaisia, jonne ne on rekisteröity. Toimivaltamme lääkkeiden markkinoinnin, myynnin ja jakelun valvonnassa koskee vain Suomea, yliproviisori Pellas myöntää.

LUE LISÄÄ PERJANTAIN TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
znd
:(
Siellä missä suomalainen, siellä myös kateus.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
paro
niksa
visiitti suomalaisten sähköhöyrystin myyjien sivuilla olisi varmaan riittänyt näkemään, ettei nikotiininesteitä myydä suomessa! laittakaa analogiset tupakat pakkokiletoon ja sähköhöyrystimet tilalle. 20v tupakoinnin jälkeen siirryin sähköhöyryttimeen. Terveys ja kunto on kohentunut, en tarvitse enään atsmalääkitystä. Tää on parasta mitä tupakoitisjoille voi tarjota. Ei enään tupakan aiheuttamaa yskää, ei pahaa hajua, en hengästy portaissa, hampaat on valkoisemmat, mieli on virkeä :D
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pirttila
Harhaanjohtoa
Selvityspyyntöjä toki voi tehdä ja saada homma näyttämään hämärältä mutta itse en tiedä yhtään Suomalaisfirmaa joka myisi nikotiinillista nestettä, siksi siis ei ole lupiakaan haettu.

Jutussa mainittu Iso-Britaniaan muuttanut yrityskään ei ainakaan vielä myy nikotiinillisia nesteitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pekka puksa
Nikotiini ei ole lääke
Nikotiinia käytetään lähes tulkoon yksinomaan tupakan muodossa, joten se on tosiasiallisesti nautintoaine eikä lääke. Nautintoaineiden käyttämistä ei tulisi säädellä lääkelailla. Se on keinotekoista. Nikotiinia saa Suomessa myydä nautintoaineena, mutta tällä hetkellä se on sallittua vain tupakan ja purutupakan muodossa. Kansanterveyden kannalta ajatellen ei ole mitään järkeä rajoittaa viihdekäyttöön suunnatun nikotiinin saatavuutta vain noihin kahteen em. hengenvaaralliseen tuotteeseen, koska tarjolla on terveellisempiäkin vaihtoehtoja.

Lisää