Trafi vakuuttaa: Ruotsin kaltainen tietovuoto ei ole mahdollista Suomessa, vaikka palvelua on Espanjasta käsin

Tanja Nuotio

Ruotsin kaltainen tietovuoto ei olisi mahdollista Suomessa, vaikka Trafi on ulkoistanut asiakaspalveluaan Espanjaan.

Näin vakuuttaa liikenteen turvallisuusviraston Trafin viestintäjohtaja Anna Jokela.

Jokela kertoo Lännen Medialle, että Fuengirolaan ulkoistettu kansalaisten puhelinpalvelu ei käsittele eikä luovuta salaisia tietoja.

– Fuengirolassa toimii puhelinpalvelu, josta saa neuvontaa esimerkiksi autojen rekisteröinnistä, ajokorteista ja laskuista. Siellä ei tehdä hallinnollisia päätöksiä, Jokela painottaa.

Trafi on ulkoistanut puhelinpalvelunsa Baronalle, jolla on toimipiste ja noin 60 työntekijää Fuengirolassa.

Puhelimen lisäksi neuvonnan asiointikanavina ovat sähköposti, chat ja Facebook.

Trafi on lisäksi ulkoistanut Ajovarmalle ajokortteihin ja katsastuksiin liittyviä tehtäviä ja Elisalle puhelinvaihdepalvelut.

Ruotsissa itäeurooppalaiset pääsivät katselemaan ja muokkaamaan maan ajokorttirekisteriä, joka sisältää kaikkien ajokortin haltijoiden kuvat. Tietovuodosta on syntynyt kohu, joka uhkaa nyt hallituksen toimintaa.

Näin kävi, kun Ruotsin kuljetushallitus ulkoisti kilpailutuksen jälkeen IT-palvelunsa IBM:lle, joka siirsi työn Itä-Eurooppaan. Kuljetushallitus vastaa Suomen Trafia.

Trafi on Ruotsin tapaan ulkoistanut myös IT-palvelunsa. Anna Jokela kertoo, että tietojärjestelmien kehittäminen, ylläpito ja käyttöpalvelut on ulkoistettu.

– Suurimmat yhteistyökumppanimme ovat Tieto, CGI ja Gofore.

Jokela painottaa, että kaikista IT-palveluiden työntekijöistä tehdään turvallisuusselvitykset.

– Selvitykset tekee Supo. Se on ihan normaali käytäntö. Lisäksi Trafi haastattelee kaikki työntekijät.

Ruotsissa ilmeni, että ulkoistetun tietotyön tekijöille ei ollut teetetty minkäänlaista turvallisuusselvitystä.

Turvallisuusselvitykset on tehty myös Baronan työntekijöille Fuengirolassa.

– Baronan henkilöstö, joka tuottaa Trafille palveluita, sitoutuu samaan salassapitositoumukseen kuin trafilaiset itse, Jokela kertoo.

Kun Barona muutti Fuengirolassa uusiin toimitiloihin tämän vuoden toukokuussa, Trafi teki turvallisuusauditoinnin.

– Kriittisiä turvallisuuspoikkeamia ei havaittu, Jokela kertoo.

Osa Tiedon kehittäjistä työskentelee Tšekissä Ostravassa. Kansainvälinen Tieto on siirtänyt toimintaansa Tšekkiin.

– Myös näiden työntekijöiden turvallisuus selvitetään. He työskentelevät erillisessä tilassa, jonne pääsevät vain Trafille turvallisuusselvitetyt henkilöt, Anna Jokela selvittää.

Ruotsin tapauksesta tekee vakavan se, että ulkoistetuilla työntekijöillä oli pääsy siltoja, satamia, tunneleita ja metroa koskevaan arkaluonteiseen tietoon.

Anna Jokela huomauttaa, että Suomessa liikenneverkosta vastaa erikseen Liikennevirasto.

Palvelujen kilpailuttaminen ja ulkoistaminen eivät ole Suomessa uusi tai harvinainen asia.

– Monet valtion virastoista on ulkoistanut tietohallintoaan.

Trafi kilpailutti puhelinpalvelunsa ensimmäisen kerran keväällä 2012. (Turun Sanomat 3.9.2012)

Silloin kilpailutuksen voitti Argenta Oy, jonka omistaa nykyään Barona.

Uusi kilpailutus käytiin 2015, jonka voitti jälleen Barona. Se aloitti uuden sopimuskauden viime vuonna.

Suomalaisten autorekisteröinti- ja ajokorttiasioita on käsitelty Espanjassa heti vuodesta 2012 lähtien.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

trafin lausunto
Onkohan luottamista tuohon lausuntoon
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lintukoto
Suomalaisille aina vakuutetaan että tietovuodot tai mitkään muutkaan muun maailman ongelmat tai rikokset eivät ole mahdollisia suomessa... kunnes ne sitten tapahtuvat suomessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Just joo!
No Trafi voi ihan rauhassa "vakuutella". Meillä suomessahan kaikki on paremmin hoidettu kuin muualla...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei viisasta
Itsellisen valtion pitäisi osata ja tehdä itse omassa maassaan nämä artikkelissa mainitut työt. Kansalaisena katson "pelolla" näitten virastojen ja laitosten "selvityksiä". Eu taitaa kuitenkin olla meidän "pahin vihollinen".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vienti tuo tulot
Vientiteollisuudesta saamme tulomme, näistä verotuloista maksamme sitten ulkoistuksissa rahaa ulos maasta. Mitä enemmän valtio maksaa verorahoja ulos, sitä enemmän tarvitaan vientiä paikkaamaan sitä aukkoa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
niin varmaan
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla

Viedään Trafin hallinto Espanjaan
Trafilla hallintoa riittää alalle kuin alalle. Työt ulkoistettu ja mikään ei toimi.

Maan liikennejärjestelmät ovat banaanivaltion tasolla; maantiet, rautatiet ja liikennevälineet. Lentoliikenne toimii puhtaasti veronmaksajien kukkarosta ja merenkulku ulkoistettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Maamme maanteiden korjausvelkaa on miljarditolkulla. Maailmalla satsataan moottoriteiden kehittämiseen, että talous ei sakkaa.

Suomessa rautateitä ei ole kehitetty itsenäisyyden aikana lainkaan. Rautateillä huristellaan Aasiassa yli 500 km tunnissa ja rataverkostoa kehitetään talouden moottorina.

Liikennevälineissä verotus ja byrokratia aiheuttavat katastrofaalisen tilanteen – ajoneuvojemme keski-ikä yli 20 v.

Trafi on kuin Suomi pienoiskoossa – hallintoa, hallintoa ja vielä hallintoa – kovilla palkoilla ja eduilla - varsinaiset työt ovat jo Espanjassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaikki on mahdollista
En Trafi menisi vannomaan, jos meiltä esim. löytyy vain toimiva faksi niin ongelma on jo siinä. "En nyt jaksa muistaa", kuka niitä papereita aikoinaan lähetteli ilman lupaa ymäri maailmaa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »