Uutiset

Valtuuston puntit tasan toriparkkikiistassa

Tämä sali kaatoi toriparkin – ainakin toistaiseksi. Valtuuston varapuheenjohtaja Roda Hassanilla (vas.) oli kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Sakari Hihnala (toinen vas.) äänesti toriparkkia vastaan. TS/Timo Jakonen.

Turun Sanomien tekemä kysely valtuutetuille ei tuonut varmaa vastausta siihen, kumpi osapuoli on niskan päällä Turun tulikuumassa toriparkkikiistassa. 61:stä kantansa ilmaisseesta 30 kannatti ja 31 vastusti. Viisi valtuutettua ei kertonut selkeää kantaansa. Yksi ei vastannut yhteydenottoihin.

Jos huomioon otetaan kantaansa pantanneiden aiemmat näkemykset, päädytään kannattajien niukkaan voittoon. Asetelmat voivat kuitenkin keikahtaa, jos äänestykseen osallistuu kokoomuksen kolmas varavaltuutettuPauli Kossila. Kossila äänesti vuonna 2009 silloista Kauppatorin kaavaesitystä vastaan, mutta nyt hän pitää mielipiteensä vielä omana tietonaan.

Kiistelty kaavaesitys tuodaan Turun valtuustoon maanantaina. Samana päivänä kaupunginhallitus käsittelee vastustajien vaatimusta neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä.

TS

LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Aitamaa R.
Ei
Toivottavasti äänestys on kielteinen toriparkille ja vielä niin lopullinen että sitä ei enään missään vaiheessa oteta käsiteltäväksi on nääs tullut jo hintoihinsa tämäkin. Jos taas äänestys on puoltava niin valitukset sisään ja niin korkealle että se näkyy ja tuntuu. Jos rakennuspäätös tulee niin kuitenkin siinä palaa veromaksajien rahoja tosi paljon ja niilläkin on paljon tärkeämpääkin käyttöä. Tulevissa kunnallisvaaleissa ääntäni ei saa ainakaan se henkilö joka on toriparkin kannalla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä rahaa palaa?
Vast: Ei
"kuitenkin siinä palaa veromaksajien rahoja tosi paljon"
Näinhän te vastarannan kiisket väitätte mutta sitten kun kysyy että mitä rahaa ja kuinka paljon niin ei saakaan vastausta. Mutta varmoja olette kuitenkin :)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Desantti
Vast: Ei
Just. Toriparkkia voi siis hyvin kannattaa jos kuntalaisten kustannukset eivät ole tiedossa. Aikamoista käänteislogiikkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JS
Vast: Ei
Toivottavasti toriparkki hylätään ja aletaan korjaamaan välittömästi toria, sekä suunnittelemaan P-louhen laajentamista maanalaisine yhdyskäytävineen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä rahaa palaa?
Vast: Ei
Kuntalaisten kustannukset ovat tietääkseni erittäin hyvin tiedossa: nolla euroa. Toriparkin maksavat yksityiset yritykset.

Kun te vastarannan kiisket kuitenkin väitätte että näin ei ole niin kertokaapa sitten mitä kustannuksia kuntalaisille tulee ja kuinka paljon.

En odota tälläkään kertaa asiallista vastausta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kustannuksia ...
Vast: Ei
"aletaan korjaamaan välittömästi toria, sekä suunnittelemaan P-louhen laajentamista maanalaisine yhdyskäytävineen"

Tätä yksityiset toriparkkia ajavat yritykset eivät maksa. Vaadit siis kaupunkia maksamaan kaiken tämän ja mielestäsi siis tähän riittää rahaa. Kerrohan meille muillekin paljonko tähän menisi kuntalaisten rahoja!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JSa
ei
Kyllä tuosta pitäisi kansanäänestys järjestää jos valtuutettujen mielipiteet ovat noin tasoissa. Kyse on kuitenkin Turun "kehittämisestä" ja mielestäni turkulaisilla on oikeus olla mukana päättämässä siitä mihin suuntaan turkua viedään. Omasta mielestäni toriparkki on aivan turha rahareikä itse boikotoin koko hallia jos sellainen tulee ilman kansanäänestystä on sieltä aina ennenkin löytynyt parkkipaikka ja itse pidän torin ympäristöstä sellaisena kun se on nyt. Olisi eriasia jos kyseessä olisi jokin oikeasti turkua kehittävä laitos mutta kun kyse on vain luolasta mihin voi maksua vastaan ajaa autoja ei mielestäni ole järkeä pilata hyvää keskustaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kalle
Ydinjätehauta Kauppatorille
Mielestäni Kauppatorin voisi muuttaa ydinjätteen loppusijoituspaikaksi. Tämä siksi, että poliitikot pääsisivät eroon tästä toriparkkikysymyksestä ja voisivat keskittyä johonkin tärkeisiin asioihin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vihreä työmaa.
Linnunlaulu vaihtunut telaketjujen kirskuntaan.
Lahdessa toriparkin rakentamisen ratkaisseet vihreät palkittiin.Työmaan ympärille rakennettava lauta-aita maalataan vihreäksi! Muu vihreys onkin kaadettujen puiden mukana hävinnyt.