Kilpailutus toi liikenteeseen 53-vuotiaan yhteysaluksen

Saariston lauttaliikenteen kilpailutus on johtanut jälleen kiistanalaiseen ratkaisuun. Paraisten reittiä on valittu liikennöimään 53 vuotta vanha yhteysalus. Reittiä nykyään ajava Viken on rakennettu 1987, ja sitä on uudistettu 2003. Vanhimmat ympärivuotisessa liikenteessä olevat yhteysalukset ovat 1970-luvun puolivälistä.

Alusvanhusta nimeltä Lotta II liikennöi Nordic Jetline Finland Oy, jolla ei ole entuudestaan muita yhteysaluksia.

Puolet yrityksestä omistaa Euro Work Finland Oy, joka valittiin jo aiemmin hoitamaan Iniön Skagenin lossia ensi vuoden alusta.

Tuolloin tarjouskilpailussa herätti kohua se, että voittanut tarjous oli 88 prosenttia halvempi kuin toiseksi tullut. Varsinais-Suomen ELY-keskus säästi 1,6 miljoonaa euroa, mutta kilpailijat ja alan ammattiliitto pitivät tarjousta mahdottomana toteuttaa.

Kokemuksia niin Skagenin lossista kuin Paraisten Lotastakin saadaan vasta vuodenvaihteen jälkeen. Nykyään Lotta II on Ahvenanmaalla vara-aluksena.

ELY käyttää kilpailutuksissaan niin sanottua laatupisteytystä. Minimilaatuvaatimukset täyttävä tarjous jatkaa hintakilpailuun, jossa edullisin tarjous ratkaisee. Malli on saanut paljon kritiikkiä osakseen.

Virolais-suomalaisen Euro Work Finlandin ja Nordic Jetlinen hallituksen puheenjohtaja Hans Jonasson vakuuttaa, että 53-vuotias Lotta II on merikelpoinen myös Saaristomeren kovissa olosuhteissa.

– Ilman muuta alus tulee kestämään. Se on hyvässä kunnossa, hän lupaa.

Samaa vakuuttaa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen saaristoliikenteen hankinnan asiantuntija Tapani Jaakkola.

– Ikä ei ole itseisarvo hankinnoissa, kunhan palvelu pelaa, hän muistuttaa.

Reitin vara-alukseksi on tulossa yhteysalus, johon mahtuu kyytiin vain yksi auto.

KOTIMAA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Yksi auto kerrallaan?
Jos vara-alus tulee käyttöön esim. juhannusaattona, kuinkahan selvitään jonoista jotka nykylautoillakin vievät tunteja selvittää? Yksi auto kerrallaan!!!! Kuka on unohtanut laittaa ehtoihin ettei se riitä!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alusten ikä
Valtion pitäisi ehdottomasti uudistaa saariston yhteysaluksia ja lauttoja ja kilpailuttaa vain alusten käyttö. Ei ole mitään järkeä hylätä 2000-luvulla uudistettuja aluksia ja tuoda tilalle 60-luvun tuotteita. Voi vain miettiä kummalla miehistö haluaisi ajaa puhumattakaan matkustajista. Ely-keskuksen toiminta tässäkin asiassa luokatonta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lotta II:n merikelpoisuus
Turun Sanomien nettilehden lukijoissa on varmasti saaristolauttatekniikan ja operoinnin asiantuntijoita. Toivon heiltä kommentteja ja mielipiteitä Lotta II:n merikelpoisuudesta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rikkaus
Eli ilmeisesti Paraisilla menee hyvin ja ovat rikkaita, sillä eikös se sanonta mene niin, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Toivottavasti joku viranomainen sitten joskus käy myös tarkastamassa työntekijöiden palkat ja työsuojelun ja puljun veronmaksun.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kyllä kulkijoidenkin pitäisi
tajuta että eivät menisi juuri samalla minuutilla jokainen.
Osa voisihyvin lähteä vaikka muutaman tunnin aikaisemmin matkaa ja osa voisi käydä ihan rauhassa matkalle ennen lossille tuloa syömässä jotakin ja näin antaa jonolle tunnin aikaa hävitä.-
Kun ei kaikilla ole tarvetta juuri sillä hetkellä päästä perille.
Kyllä se mökki siellä odota tulijaa vaika myöhemminkin menisi.
Voisitten lähteä vaikka päivää myöhenmmin pois ehtii silti olla pidempään mökillä-
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minimilaatu haussa!
Jos kerran hakee "minimilaatua", ei pidä yllättyä, että sitä myös saa.

Vast: Minimilaatu haussa!
Häkämies (kok) sanoi tanään Ylen haastattelussa, että ELY-keskusten on säästettävä kymmeniä miljoonia, joten saaristoliikenteessä on palattava 60-luvun liikennöintiin, kuten hyvänä esimerkkinä näyttää käyvän Paraisten reitillä. Myös tieliikenteessä on teiden kunto rapistumassa, joten "ns. paasion asvaltti" on taas tulevaisuuden päällystemuoto. PS. ehkäpä suomalaisten veronmaksajien rahoille on tähdellisempi kohde Kreikassa kansainväliset pankit, kuin oman maan epäkohtien korjaaminen. Autoilijoilta kerätään vuosittain n. 7 miljardia euroa ja tienpitoon annetaan vain vajaa miljardi, joten kyllä rahaa uusiin lauttoihin riittäisi, jos käytettäisiin kustannusvastaavuutta verorahoissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei voi olla totta!!!
Mitä ne "Herrat" siellä kabineteissa meinaa...?
Viken on paras =)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jåå
Lotta II funkar inte, det nästan sjunkar. Bästa sätt är att ge gamla båtarna till Grekland i ställe av pengar.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »