Komitea: Suomen työmarkkinatuki on liian pieni

Vesa Moilanen

Suomen työmarkkinatuki on liian pieni, Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea katsoo päätöksessään.

Komitean mukaan riittävä perusturvan taso olisi 50 prosenttia mediaanitulosta ja Suomen työmarkkinatuki on alle kolmanneksen mediaanitulosta. Tuki ei ole riittävän suuri, vaikka se yhdistettäisiin muihin tukiin, kuten asumistukeen.

Hallitussihteeri Maija Iles sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo, että ministeriö ei ole vielä saanut päätöstä, joten asiaa ei voi kommentoida.

Sosiaalisten oikeuksien komitea arvioi, kuinka Euroopan sosiaalisen peruskirjan hyväksyneet maat ovat noudattaneet peruskirjan määräyksiä.

Suomen sosiaaliturvasta on aiemminkin kanneltu komiteaan. Komitea katsoi vuonna 2015, että eräiden sosiaalietuuksien vähimmäistaso on Suomessa riittämätön.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

tai
ainakin isommat tuopit
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
niinpä
Ja mitään ei vaan tapahdu.

Vast: niinpä
Meidän työmarkkinatukilaisten tulisi valittaa massiivisesti tuen pienuudesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Kyllä ne siellä asiaan huomiota kiinnittäisivät jos tuhansia tai kymmeniätuhansia valituksia tuomioistuimeen alkaisia tulvia Suomesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: niinpä
Tapahtuuhan. Koko ajan melkoisella vauhdilla
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No niin EU-mallioppilas
EU-Suomi aina kehunut toimivansa mallioppilaan tavoin. Sääntöjä noudatetaan pilkulleen ja vähän yli. Missä viipyvät toimenpiteet asian korjaamiseksi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: No niin EU-mallioppilas
Sääntöjä noudatetaan pilkulleen vain silloin kun pitää leikata tai rajoittaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hei, missä sensurointi?
Kas kun hallitus ei ole vielä ehtinyt salata tätä. Meillähän tunnetusti vain rahaa säästävä toimenpide on perusteltu ja oikea ja sille sitten keksitään kaikenlaisia valheita, jotka ei tarkempaa tarkastelua kestä kuten ikiklassikko vuodesta 1991 "työnteon kannattavuuden parantaminen". He he, uskokoon ken tahtoo.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastuuton tuki komitelta
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea koostuu ilmeisesti vain kommunisteista. Totuus on, että mitä pienempi työmarkkinatuki, sitä enemmän työpaikkoja syntyy. Näin uskoo Juha Sipilä, Juhana Vartiala ja kaikki muut vastuulliset henkilöt.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vastuuton tuki komitelta
Uskolla ei johdeta maata ja vielä vähemmän parannetaan kilpailukykyä.
Maissa, joissa työttömyysturva on heikko tai olematon, on vielä suurempi työttömyys. Tanskassa, jossa työttömyysturva on maailman korkeimpia, on EU:n pienin työttömyysprosentti.
Totuden pitäisi perustua faktoihin, eikä omiin ennakkoluuloihin ja asenteisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiitos, Koivisto, Aho, Liikanen ja Katainen
Elintarvikkeiden hinnat ovat Suomessa vastaavasti kolminkertaiset.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiitos, Koivisto, Aho, Liikanen ja Katainen
Eivät mainitut herrat ole vaikuttaneet elintarvikkeiden hintoihin. Suomalainen elintarviketeollisuus kylläkin. Kun Suomesta viedään vaikkapa Venäjälle tai Kiinaan tai toisaalle, vientihinta on ehkä omakustannushinnan tasoa. Sitä tuetaan maksattamalla korkeampaa hintaa suomalaisilla kuluttajilla.

Kun Valion Venäjän vienti pysähtyi, millä hinnalla Valion Oltermannia, sitä ryssämallia myytiin Suomessa? Sillä samalla, millä se olisi mennyt myyntiin Venäjällä.

Suomen elintarviketeollisuus määrittää elintarvikkeiden hinnoittelun. Ja piiloutuu maatilatalouden selän taakse. Jotka maatilataloudelliset saavat elintarviketeollisuudesta oman osuuskunta- ja muun pääomatulon erillisenä tuotantotuotoista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Onko nettipoliisi hereillä?
Melkoista vihapuhetta mielestäni tuo komitean päätös.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei siis joka asiassa
Eikö Suomessa pidetä kiinni näistä eurooppalaisista arvoista, vaikka sitä niin usein toistetaan. Nyt hallitus saa laittaa asiat sinne eurooppalaiselle tasolle..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei siis joka asiassa
Tällaisesta meidän Suomen pääministeri ei ole kuullutkaan!
Hänelle ei ole kukaan valittanut siellä tällaisesta suomeksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sattuuhan sitä
Voisiko olla että tuo vuoden 2015 katsomus unohtui. Kokkareilla ja kepuilla tuntuu unohduksia tai 'vahinkoja' sattuvan tämän tästä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rohkea julkaisu.
Aika rohkeaa Turunsanomilta julkaista tämmöisiä EU arvioita.
Kyllä Sipilä apulaisineen nyt hermostuu.

Hienoa kuitenkin että TS uskalsi julkaista. Koskahan muut lehdet uskaltavat?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rohkea julkaisu.
Eiköhän Turun Sanomien toimituksessa ala jo sähköpostilaatikot huolestuttavasti täyttyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rohkea julkaisu.
Ei suinkaan rohkea. Kun SAK-SDP-Antti "lakimies" Rinteeltä meni sivu suun oikeusministerin salkku siihen nimitetyn lakimiehen tähden, pitää "lakimiehen" sakkeineen keksiä jotakin ihan uutta. Jotenkin pitää Suomen kansantalous saada pidettyä kurjuudessa. Muuten ihmisistä tulee tyytyväisiä, eivätkä he enää haluakkaan vallankumousta.

"Ei pidä provosoitua, jos provosoidaan." - lainaus Suomen tasavallan herra presidentiltä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.