Kotimaa

Suomi hakee Anttilan ja Stockmannin irtisanotuille yli kolmen miljoonan EU-apua

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa tutustui viime viikolla Salossa Nokian jäljiltä tyhjilleen jääneisiin tiloihin. Salon kaupungin ja muutaman sijoittajan voimin alueelle on rakennettu yrityskeskus, jossa työskentelee myös entisiä nokialaisia.

Rami Nieminen

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee Euroopan globalisaatiorahastolle (EGR) hakemusta Anttilan ja Stockmannin irtisanotun henkilökunnan tukemiseksi. Lännen Median virkamieslähteistä saamien tietojen mukaan ministeriö kaavailee tukisummaksi noin 3,5 miljoonan euron suuruusluokkaa. Se käytettäisiin muun muassa työttömäksi jääneiden uudelleenkouluttamiseen.

Summa vastaa Hollannin viime vuonna saamaa kaupan alan tukipakettia. Komissio puolsi Hollannille 1,8 miljoonaa euroa kuuden kaupan alan yrityksen mentyä konkurssiin. Suomessa Anttilan konkurssin ja Stockmannin vaikeuksien myötä vaille työtä on jäänyt noin kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin Hollannin tapauksessa.

Globalisaatiorahasto on perustettu tukemaan globalisaation uhreiksi joutuneita työttömiä. EGR osallistuu vain hankkeisiin, joissa on mukana myös kansallista rahaa. EGR-tuki on korkeintaan 60 prosenttia koko potista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen pitää vakuuttaa Euroopan komissio siitä, että Anttilan konkurssi ja Stockmannin vaikeudet täyttävät rahaston tuen kriteerit. Hakemus ei ole läpihuutojuttu, koska Anttilan ja Stockmannin vaikeudet voidaan nähdä myös luonnollisena kaupan kehityksenä.

– Se tulee olemaan mielenkiintoinen prosessi, arvioi Euroopan parlamentin budjettivaliokunnan varapuheenjohtaja Petri Sarvamaa (kok.)

Salossa viime viikolla vieraillut komission työllisyyspääosastolla työskentelevä EGR-johtaja Bistra Valchanova näyttää varovaista vihreää valoa.

– EGR:n tuelle on kaksi eri kriteeriä: globalisaatio ja yleinen talouskriisi. Kaupan ala voi hyvin sopia perinteisen kriisin määritelmään, Valchanova pohtii.

– Hollantilaiset vetosivat nimenomaan perinteiseen talouskriisiin. Kuluttajien ostovoima on heikentynyt ja kotitaloudet ovat syvästi velkaantuneita, Valchanova kertoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
outo
suhteellisuustajua
Kuinka hukassa ollaankaan?
3 miljoonaa on taskuraha. Jo pelkästään sen verran valtio antaa SPR:lle käytettäväksi VOKkien "aiheettomien" palohälytysten korvauksiin. Ihan noin vertailun vuoksi.
Tai Tarja Halosen yksi Afrikan-matka oli sadoissa tuhansissa.
Tai tuon summan hakuprosessi, varmasti virkatyö mukaan luettuna on miljoonaluokkaa - jos sitä kulua seurattaisiin.
Mitä tämä pelleily on? Luuleeko joku, että kansa on niin tyhmä että pitää miljoonan kerhoavustuksen hakijaa jotenkin sankarillisena?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Globalisaatio on lopulta kaiken tuho
Vast: suhteellisuustajua
Eu.n kilpeä halutaan kiillottaa kaikin mahdollisin keinoin ja kyllä he kansaa tyhmänä pitävät, se on saanut arvoisensa johtajat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jaakko
Vast: suhteellisuustajua
Niin ja eikö tämä globalisaation pitänyt ratkaista kaikki onkelmat,työelämässä, sekä muut,kaikenhan pitäisi olla nyt yhtä juhlaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.