Vuoden Kellokas on Salla Vuorikoski

Heikki Saukkomaa
Salla Vuorikoski korruptionvastaisen päivän seminaarissa Helsingissä 9. joulukuuta 2016.

Naistoimittajat-yhdistys on valinnut vuoden 2016 Kellokkaaksi toimittaja Salla Vuorikosken. Yhdistyksen mukaan Vuorikoski on peloton journalisti, joka ei toimi ego edellä vaan tähtäimessä totuus yhteiskunnasta.

Vuorikoski ja hänen kollegansa Jussi Eronen irtisanoutuivat Ylen palveluksesta joulukuussa. He perustelivat eroaan näkemyseroilla johdon kanssa.

–  Vuorikosken pelottomuus tuli esille hiljattain, kun hän avoimesti kertoi pääministeri Juha Sipilän lähettämistä viesteistä ja avasi taustoja toimittajan työssään kohtaamista vaientamisyrityksistä, yhdistys sanoo valintaperusteissa.

Vuorikosken mukaan media käyttää valtaa ja päätoimittajat käyttävät merkittävää valtaa.

–  Mielestäni median vallankäytön pitää olla avointa. Yleisradion pitää kestää tarkastelua ja kaikki tämä keskustelu on arvokasta, hän sanoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

!!!
Pääasia että propagandanteko veronmaksajan kustannuksella on loppu! Palkitaan siitä ettei ymmärrä totella pomoa! Kuvittelee olevansa ...ja tietävänsä kaiken paremmin,voi olla vaikea saada muita hommia kun tosiaan "edustamansa aatteen palveluksessa"...toivottavasti sitä ei enään kustanneta verorahoilla!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei aihetta
Saako kelokkaan tittelin,jos on riittävä ego reagoida päätoimittajaa,sius työnantajas, ja pääministerä kohtaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »